Toinen - minä?

Alkuun jo varoitus: tänään ollaan liikenteessä aavistuksen vakavammalla linjalla. Tuossa oikealla palkissa luvattuja "erikoisia sattumuksia" lupaan kirjoitella tulevaisuudessa.

Parhaillaan vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa, jonka teemana on tänä vuonna voimaantuminen. Mikä olisikaan Joensuun seudulla oivallisempi tapa viettää viikkoa, kuin tutustua taidemaalari Tarja Tellan kokoamaan Toinen, minä -näyttelyyn? Näyttelyn töistä vajaa puolet ovat Tellan omia luonnoksia ja valmiita töitä, loput ovat syntyneet hoitoyhteisöissä ja psykiatrisissa sairaaloissa viime vuosikymmenten aikana. Vanhin töistä, varsin vaikuttava ja elämää selittävä, useita metrejä pitkä rulla täynnä kuvaa ja tekstiä, on päivätty 1957.


Kehotin joitain viikkoja sitten saapumaan näyttelyyn voimaantumaan väreistä. Se on edelleen mielestäni erinomainen syy tutustua näyttelyyn tähän pimeään vuodenaikaan - mutta ei toki ainoa. Jos näyttelyssä on mukana yli 40 ihmisen töitä, saattaa olla syytäkin tarkastella sitä useammasta vinkkelistä. Aina löytyy jotain uutta: mukana on tekstiilitöitä ja kuvataidetta, osassa töistä kuviin on yhdistetty tekstiä, jopa runoja. Kuvan tekeminen voi olla tapa kohdata ja käsitellä vaikeitakin tunteita ja tässä näyttelyssä se välittyy vahvasti myös katsojalle. Äärimmäisen henkilökohtaiset teokset puhuttelevat ja herättävät tunteita, vuosikymmenten läpi toistuvat teemat kertovat omalla tavallaan paljon ihmisyydestä, jaetuista tunteista ja ympäröivästä kulttuurista. Toisen ja minän välinen raja hälvenee silmissä.


Osa Toinen, minä -näyttelyn teoksista on löytynyt sattumalta, hoitoyhteisöjen henkilökunta on pakannut ne talteen ja sittemin ne ovat joutuneet unohduksiin. Näyttelyn päätyttyä teokset on tarkoitus siirtää hyvään säilytykseen. Onneksi, sillä uskon niiden tehon säilyvän myös läpi tulevien vuosikymmenten. Henkisen hyvinvoinnin kannalta käsillä tekeminen ja muu luova toiminta on ehdoton voimavara. Tämän näyttelyn valossa uskaltaisin väittää, että tätä voimavaraa voi teosten avulla kanavoida myös muille, nyt ja tulevaisuudessa.


Entä lauloivatko puut sinulle - Fifin arvostelu Toinen, minä -näyttelystä.

Hanna-Maija Laaksonen

Lähes roskalavalta museoon


Mikä kaksimetrinen kummajainen on pullea, punaposkinen ja hyväntuulisesti hymyilevä? Arvauksia?

No se on tietenkin Carelicumin oma maatuska, joka iloisesti hymyillen tervehtää jokaista sisääntulijaa Carelicumin aulassa. Maatuskan tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että tämä kyseinen rouva, tai kenties neiti, siviilisääty on vielä arvoitus, oli vähällä joutua kaikkien hyljeksimänä roskalavalle ja pois heitetyksi. Onneksemme amerikansuomalaisista kertovan näyttelymme lavastaja pelasti tilanteen ja korjasi maatuskan parempaan talteen. Ja näin tämä mukava naishenkilö päätyi koristamaan museomme aulaa ja toivottamaan vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

Hilpeitä katseita maatuska herätti jo heti Carelicumiin saapuessaan, kun sitä syksyisen vesisateisessa säässä nostettiin autosta uuteen kotiinsa. Huolimatta harmaasta ja koleasta säästä monen ilme kirkastui, kun maatuskan iloisen pyöreät, punaiset posket ilmestyivät auton perältä. Jonkin verranhan siinä lihasvoimaa tarvittiin, että leidi uuteen kotiinsa saatiin mukavasti asettumaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Erityisesti lasten keskuudessa maatuska on aiheuttanut monenmoisia ilon kiljahduksia. ”Tuolla on iiiiso iiiiso iiiiso…” jaa niin, mikähän iso se sitten oikein onkaan? Maatuskan syvimmän olemuksen eräs pieni museovieras kiteytti osuvasti: ”Toi on aika pullea, se on kyllä syönyt paljon”. Niin, lasten suustahan se totuus kuullaan.

Kuinka kauan maatuska ilonamme viihtyykään, sen aika näyttää. Mutta se nyt on ainakin varmaa, että aikaisemmin jo roskalavatuomion saanut herttainen emäntä, ei joudu enää tuota karmaisevaa kohtaloa kokemaan, monta ”pelastajaa” hänelle on jo ilmoittautunut.

Ja näin lopuksi voisimmekin julistaa pienen nimikilpailun käyntiin. Huomasin tässä päivänä muutamana, että maatuskaltammehan puuttuu kokonaan nimi! Ja mikäs se sellainen nainen on, jolla ei nimeä ole. Laittakaahan hyviä ehdotuksia tulemaan, voittajalle luvassa aimo annos mainetta ja kunniaa!

Ja sitten vielä aivan vihonviimeiseksi pieni maksettu mainos. Jos maatuska-aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa piipahtaa myös museokaupan puolelle, josko sieltä jotakin teemaan liittyvää löytyisi.

Ulla Härkönen

Maatuska by Inari Pusa

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...