Pienet sammakot, pienet sammakot

"Ei apua, miten söpöjä!" on varsin yleinen taidemuseon puodissa kuuluva huudahdus. Vaikka vähäpukeisuus tunnetusti myy, tämän huudahduksen aiheuttaja ei - ainakaan yleensä - ole oma suosikkini Bakkantti-mikrokuituliina.

Taidemuseon puodin kestohitiksi ovat muodostuneet, ehkä vähän yllättäenkin, pienet sammakkoprinssit. Ensin ajattelin niiden puhuttelevan monen aikuisenkin naisen sisällä asuvaa satuprinsessaa, mutta asiakaspalvelutiskillä majailevat sammakot näyttävät herättävän ihastusta ja ihmetystä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Usein niitä palataan hakemaan vielä ulko-ovelta.


Sammakko kulkee nykyään monella kaverina käsilaukussa tai lompakossa, usein myös lahjapussissa  sammakoita keräävälle tuttavalle. Toisinaan prinssi löytää tiensä ostajan tietokoneen näytön päälle valvomaan työntekoa tai aamun piristykseksi kylppärin kaappiin. Kaikkein miellyttävin sammakkoprinssi kannattaakin valita huolella, sillä jokaisella sammakolla on vähän erilainen, uniikki ilmeensä.

Mutta ei se satuprinsessa-arvailunikaan ihan metsään mene. ”Tätä täytyy nyt varmaan pussata?” kuuluu nimittäin mieluisan sammakon löytäneiden yleisin kysymys.


Pussailla saa ja veikkaisin, että ihan jo varmuuden vuoksi kannattaakin. Kehotamme kuitenkin hoitamaan pussailun taidemuseon ovien ulkopuolella ja omalla vastuulla, sillä eihän sitä koskaan tiedä, minkälainen könsikäs sammakosta kuoriutuu. Prinssiksi muuttuneilla sammakoilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.

Hanna-Maija

Miukumauku, kissanhäntä…

Museomaailmassakin oppii monesti uutta. Tämän huomasimme pystyttäessämme Choice? Valinta! Выбор… Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa -näyttelyä  Carelicumiin – Pohjois-Karjalan museoon lokakuun alkupuolella. Olemme saaneet näyttelyyn lainaksi Työväenmuseo Werstaalta 1900-luvun alkupuolella käytetyn painokoneen, sellaisen joka liittyy kommunistien toimintaan Amerikassa. Henkilökuntamme tutki painokonetta hieman tarkemmin, ja yllätys, yllätys: koneesta löytyi tuttu @-merkki! Historian koukeroita hyvin tunteva henkilökunta oli tästä ymmällään. Internethän on otettu käyttöön vasta viime vuosikymmeninä, kuinka merkki voikaan olla viime vuosisadan painokoneessa? 


Lähtiessämme selvittämään @-merkin historiaa, opimme mekin paljon uutta. Tiedättekö, että @-merkkiä on Yhdysvalloissa käytetty yksikköhinnan merkkinä! Opimme myös, että merkin alkuperästä on useita käsityksiä. Sen on arveltu - kuten monen muunkin asian - tulevan latinasta, ja tarkemmin sanasta ad. Toinen vaihtoehto on ranskalaisten ja saksalaisten kauppiaiden käyttämä à-sana. Italialaisten mukaan merkkiä olisi käytetty jo vuonna 1536, jolloin eräs italialainen kauppias olisi käyttänyt sitä kirjeessään mittayksikkönä.


Meidän tuntemana merkki ”keksittiin” 1970-luvulla, kun Ray Tomlinson alkoi käyttää sitä erottamaan henkilönimen postipalvelimen nimestä. Ja loppu onkin sitten historiaa…

Latomakonetta ja sen merkkejä voi käydä tutkailemassa Carelicumissa 3.2.2013 saakka.

Tarja Raninen-Siiskonen

Toinen - minä?

Alkuun jo varoitus: tänään ollaan liikenteessä aavistuksen vakavammalla linjalla. Tuossa oikealla palkissa luvattuja "erikoisia sattumuksia" lupaan kirjoitella tulevaisuudessa.

Parhaillaan vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa, jonka teemana on tänä vuonna voimaantuminen. Mikä olisikaan Joensuun seudulla oivallisempi tapa viettää viikkoa, kuin tutustua taidemaalari Tarja Tellan kokoamaan Toinen, minä -näyttelyyn? Näyttelyn töistä vajaa puolet ovat Tellan omia luonnoksia ja valmiita töitä, loput ovat syntyneet hoitoyhteisöissä ja psykiatrisissa sairaaloissa viime vuosikymmenten aikana. Vanhin töistä, varsin vaikuttava ja elämää selittävä, useita metrejä pitkä rulla täynnä kuvaa ja tekstiä, on päivätty 1957.


Kehotin joitain viikkoja sitten saapumaan näyttelyyn voimaantumaan väreistä. Se on edelleen mielestäni erinomainen syy tutustua näyttelyyn tähän pimeään vuodenaikaan - mutta ei toki ainoa. Jos näyttelyssä on mukana yli 40 ihmisen töitä, saattaa olla syytäkin tarkastella sitä useammasta vinkkelistä. Aina löytyy jotain uutta: mukana on tekstiilitöitä ja kuvataidetta, osassa töistä kuviin on yhdistetty tekstiä, jopa runoja. Kuvan tekeminen voi olla tapa kohdata ja käsitellä vaikeitakin tunteita ja tässä näyttelyssä se välittyy vahvasti myös katsojalle. Äärimmäisen henkilökohtaiset teokset puhuttelevat ja herättävät tunteita, vuosikymmenten läpi toistuvat teemat kertovat omalla tavallaan paljon ihmisyydestä, jaetuista tunteista ja ympäröivästä kulttuurista. Toisen ja minän välinen raja hälvenee silmissä.


Osa Toinen, minä -näyttelyn teoksista on löytynyt sattumalta, hoitoyhteisöjen henkilökunta on pakannut ne talteen ja sittemin ne ovat joutuneet unohduksiin. Näyttelyn päätyttyä teokset on tarkoitus siirtää hyvään säilytykseen. Onneksi, sillä uskon niiden tehon säilyvän myös läpi tulevien vuosikymmenten. Henkisen hyvinvoinnin kannalta käsillä tekeminen ja muu luova toiminta on ehdoton voimavara. Tämän näyttelyn valossa uskaltaisin väittää, että tätä voimavaraa voi teosten avulla kanavoida myös muille, nyt ja tulevaisuudessa.


Entä lauloivatko puut sinulle - Fifin arvostelu Toinen, minä -näyttelystä.

Hanna-Maija Laaksonen

Lähes roskalavalta museoon


Mikä kaksimetrinen kummajainen on pullea, punaposkinen ja hyväntuulisesti hymyilevä? Arvauksia?

No se on tietenkin Carelicumin oma maatuska, joka iloisesti hymyillen tervehtää jokaista sisääntulijaa Carelicumin aulassa. Maatuskan tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että tämä kyseinen rouva, tai kenties neiti, siviilisääty on vielä arvoitus, oli vähällä joutua kaikkien hyljeksimänä roskalavalle ja pois heitetyksi. Onneksemme amerikansuomalaisista kertovan näyttelymme lavastaja pelasti tilanteen ja korjasi maatuskan parempaan talteen. Ja näin tämä mukava naishenkilö päätyi koristamaan museomme aulaa ja toivottamaan vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

Hilpeitä katseita maatuska herätti jo heti Carelicumiin saapuessaan, kun sitä syksyisen vesisateisessa säässä nostettiin autosta uuteen kotiinsa. Huolimatta harmaasta ja koleasta säästä monen ilme kirkastui, kun maatuskan iloisen pyöreät, punaiset posket ilmestyivät auton perältä. Jonkin verranhan siinä lihasvoimaa tarvittiin, että leidi uuteen kotiinsa saatiin mukavasti asettumaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Erityisesti lasten keskuudessa maatuska on aiheuttanut monenmoisia ilon kiljahduksia. ”Tuolla on iiiiso iiiiso iiiiso…” jaa niin, mikähän iso se sitten oikein onkaan? Maatuskan syvimmän olemuksen eräs pieni museovieras kiteytti osuvasti: ”Toi on aika pullea, se on kyllä syönyt paljon”. Niin, lasten suustahan se totuus kuullaan.

Kuinka kauan maatuska ilonamme viihtyykään, sen aika näyttää. Mutta se nyt on ainakin varmaa, että aikaisemmin jo roskalavatuomion saanut herttainen emäntä, ei joudu enää tuota karmaisevaa kohtaloa kokemaan, monta ”pelastajaa” hänelle on jo ilmoittautunut.

Ja näin lopuksi voisimmekin julistaa pienen nimikilpailun käyntiin. Huomasin tässä päivänä muutamana, että maatuskaltammehan puuttuu kokonaan nimi! Ja mikäs se sellainen nainen on, jolla ei nimeä ole. Laittakaahan hyviä ehdotuksia tulemaan, voittajalle luvassa aimo annos mainetta ja kunniaa!

Ja sitten vielä aivan vihonviimeiseksi pieni maksettu mainos. Jos maatuska-aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa piipahtaa myös museokaupan puolelle, josko sieltä jotakin teemaan liittyvää löytyisi.

Ulla Härkönen

Maatuska by Inari Pusa

Kymppitonni

Nostalgisointi kuuluu lempiharrastuksiini, mutta harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta en tänään muistele Riitta Väisäsen juontamaa visailuohjelmaa. Mukavissa tunnelmissa ollaan silti, sillä tänään saatiin taidemuseolla julkistaa ilouutinen: yleisöä kiitettävästi houkutellut Lohikäärmeen vuosi -näyttely sai jatkoaikaa. Tähän mennessä näyttelyssä on vieraillut noin 10 000 kävijää.

10 000 ei nykyajan areenakonserttiaikoina ehkä kuulosta kaikkien korvissa niin paljolta, mutta mietitäänpä uudestaan.
- Se on lähes 35 kertaa se määrä, mikä keskiverto Facebook-käyttäjältä löytyy kaverilistaltaan. Läheisten ystävien kertoimia en uskalla edes arvailla. (Lähde: Sara Kehaulani Goo)
- Lentomatka Helsinki-Vantaan lentokentältä Kapkaupunkiin on 10 521 kilometriä. (Lähde: Air Miles Calculator)
- 10 000 päivää elänyt ihminen on jo 27-vuotias. (Lähde: Oma laskutoimitus)
Viimeistään numeron laittaa perspektiiviin omalla kohdallani ymmärrys siitä, että se on yli 1000 enemmän kuin - kulttuurielämältään vireässä ja muutenkin melko vilkkaassa - synnyinkaupungissani on asukkaita. Viimeksi taisin olla yhtä ymmälläni näin suuresta väkimäärästä juurikin areenakonsertissa. Huh.

Vielä on siis tilaisuus lisätä itsensä näyttelyvieraiden komeaan joukkoon! Lohikäärmeen vuosi on nähtävillä 16.12. asti. Tuoretta oheisohjelmaakin sorvataan loppusyksylle, seuraavaksi luvassa luento meridiaanikivunlievityksestä keskiviikkona 7.11.

Hanna-Maija Laaksonen

PS. Jatkoaika julkistettiin Tarja Tellan kokoaman taideterapianäyttelyn pressitilaisuudessa. TOINEN. MINÄ. -näyttelystä tullee oma tekstinsä tänne blogiin myöhemmin, mutta jos pimenevä syksy ottaa voimille, kehotan saapumaan kolmannen kerroksen Studioon voimautumaan väreistä mitä pikimmiten!

Kuumetta, kuumetta

Me vanhemmat haluamme aina lastemme parasta, suojella heitä kaikelta maailman vääryydeltä ja tarjota  taloudellisesti hyvän ja turvatun elämän. Tämän ajatuksen voimalla ovat talouslaman tai työttömyyden kurimuksessa  olevat vanhemmat tehneet  usein kauaskantoisia valintoja ja lähteneet etsimään parempaa elämää,  jopa kauas kotiseudulta.

Reilut 100 vuotta sitten suomalaisten pääsääntöisin suunta oli Pohjois-Amerikka. Näiltäkin Pohjois-Karjalan perukoilta sinne matkattiin, vaikkei niin paljoa kuin Pohjamaalta. Ensin matkattiin Helsinkiin ja sieltä laivalla seilaten Brittein saarten kautta Ellis Islandiin. Voin kuvitella, että matkanteko Atlantin ylitse on ollut muistojen matka, ainakin myrskyn yllättäessä!
 
Elämä Amerikassa ei kaikkien kohdalla osoittautunutkaan unelmien täyttymykseksi. Elämä saattoi olla raskasta niin työn fyysisyyden kuin uuden asuinpaikan puhekielen suhteen. Nykyisenkin laman aikana muistellaan monesti mustan torstaita 24. lokakuuta vuonna 1929. Tuhannet vanhemmat olivat jälleen kerran suuren valinnan edessä: mistä löytää työtä, leipää ja mahdollisuus parempaan elämään lapsille? 

Kuten nytkin, lama ei ole aivan jokaisessa maankolkassa. Neuvostoliitossa oli tehty ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna  1928, ja siinä tavoiteltiin taloudellista nousua. Suomenkieliseen Neuvosto-Karjalaan tarvittiin runsaasti metsäteollisuuden asiantuntijoita. Monet amerikansuomalaiset perheet innostuivat asiasta. Suuren innostuksen vallassa Neuvosto-Karjalaan suuntaavilla laivoilla laulettiin tunteen voimalla: ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa, / maan ääriin kuuluu kutsumus / Nyt ryskyin murtuu pakko valta, / ää on viime ponnistus.” Oltiin menossa kohti uutta, parempaa elämää ja tulevaisuutta  -  lasten kanssa. Historiasta tiedämme kuinka elämä heitteli monia Neuvosto-Karjalaan muuttaneita amerikansuomalaisia. Osa heistä palasi takaisin Pohjois-Amerikkaan, osa Suomeen ja osa jäi valintojensa takia Neuvosto-Karjalaan. Monet olivat luopuneet Kanadan tai Amerikan kansalaisuudestaan maahan saapuessaan ja ottaneet uuden kansalaisuuden. Se oli heidän valintansa.

Olemme petroskolaisten kollegojen kanssa pohtineet tätä aihetta ja tehneet yhdessä aiheesta näyttelyn Carelicumiin. Choice? Valinta! Выбор… Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa -näyttely avataan lauantaina 6.10. 2012.

Tarja Raninen-Siiskonen

Palasia kadonneesta kaupungista


Olen syntynyt 80-luvun alussa ja muuttanut Joensuuhun vasta kahdenkympin paremmalla puolen. Muistan siis vielä, miltä keskusta näytti ennen Isoa Myytä ja yliopiston piha-alue ilman Aurora II -rakennusta. Jos vajaan kymmenen vuoden aikana kaupunkikuva ehtii muuttua näin paljon, mitä tapahtuukaan, kun vuosikymmeniä laitetaan nippuun roimasti lisää? 

Joensuulainen taidemaalari Seppo Könönen on muiden aiheidensa ohella ikuistanut maalauksiinsa pohjoiskarjalaista maisemaa ja Joensuun kaupunkikuvaa jo kuudenkymmenen vuoden ajan. Toistan ja painotan: kuuden vuosikymmenen. Töihin on tallennettuna jo kadonneita sekä radikaalisti muuttuneita pieniä yksityiskohtia ja yleiskuvia vuosikymmenten varrelta.

Vaikka juhlanäyttelyyn mahtui mukaan vain pieniä maistiasia Könösen tuotannosta, on se paikoin sekä hämmentävää että valaisevaa katsottavaa nuoremman polven kaupunkilaisille ja minunkaltaisilleni myöhemmin joensuulaistuneille. Miten olisi vaikka kaupunkimaisema vuodelta 1956? Haastan kaikki bongaamaan tuttuja paikkoja. Lupaan papukaijamerkin sille viilipytylle, joka kykenee vilpittömästi katsomaan näyttelyn läpi ajattelematta "ei ole mahdollista!" kertaakaan. Minä en kyennyt.

Seppo Könösen 80 vuotta elämää & 60 taidetta -näyttely on esillä taidemuseon Studiossa 7.10. saakka. 

Hanna-Maija Laaksonen

Se on Rauni täällä moi!



Ai kuka Rauni, no minä, Rauni Rauniorotta, Hänen Korkeahäntäisyytensä, kaikkien alojen asiantuntija ja Joensuun museoiden ahkeraakin ahkerampi huippuasiantuntija, joka työskentelee useimmiten lasten, noiden pienten palleroisten oppaana ihmeelliseen museomaailmaan... Huh, tulipa pitkä lause, ihan jo hengästyttää. Mutta nyt siis tiedät, kuka minä olen!

Rauniorotta nimitykseni sain työskennellessäni kaivauksilla siellä sun täällä, jos jonkinlaisissa maailmankolkissa. Kaivauksilla vain oli turhan yksinäistä, joten sen takia päätin, että nyt jos koskaan on Raunilla alanvaihto edessä. Mutta enhän raskinut museomaailmasta kokonaan poistua, joten onnellisesti kävi niin, että Joensuun museoissa juuri oikealla hetkellä vapaana ollut oppaan, krhm siis huippuasiantuntijan, kaikkien alojen ekspertin, pesti osui kohdalleni. Ja tokihan laatutyöntekijä heti töihin napattiin. Koska olen erityisen kaikkitietävä, osaan kertoa museoista yhtä ja toista. Jos jokin asia sinua hämmästyttää ja kummastuttaa, niin käänny vain minun puoleeni. Täältä löytyy vastaus kiperimpäänkin pulmaan.


Taisihan minulla olla ihan asiaakin, tai siis asiaahan tässä on jo haasteltu pitkät pätkät, mikäpä voisi olla sen tärkeämpää kuin minun henkilöhistoriani. Sen lisäksi, että olen aina halukas puhumaan omasta erinomaisuudestani, sain upeilta kollegoiltani toimeksiannon muistuttaa teitä kaikkia arvon alamaisiani Joensuun museoiden upeaakin upeammista kesänäyttelyistä, joihin joka ikisen, siis aivan kaikkien, sinunkin on tutustuttava! Jos ei ole vielä tullut piipahdettua, niin jopa olisi korkea aika, se on kuulkaas kohta kesä ohitse ja jossain vaiheessa ne näyttelytkin vaihtuvat.

Oheistapahtumaakin on niin, että ihan heikompaa hirvittää…  Lyhtypaja, sivellinmaalaustyönäytös, musiikkia, Apinakapina – toivottavasti ei tule napina, hih! Ja vielä kungfua, onko se jotain syötävää, nam! Herahti jo vesi kielelle! Ja Joen Yönä, siis tulevana perjantaina, olemme niin jalolla tuulella, että museoihin voi tulla tupsahtaa aivan ilman pääsymaksua. Voipa olla, että minä, armon hallitsijanne myös seikkailen Joen Yössä ja tarjoan pientä aivopähkinää purtavaksi.

Siispä kuonot ja tassut kohti museoita, sillä Hänen Korkeahäntäisyytensä, Rauni the Ensimmäisen käskyjä totellaan kuuliaisesti, nyt ja aina, piste.


Rauni Rauniorotta, Hänen Korkeahäntäisyytensä

Värikästä Parafestia ja herkullisia paloja Kiinasta


Onnin juhlasalissa oli autiota ja tyhjää. Äkkiseltään tästä voisi tehdä väärän johtopäätöksen. Tarkennan. Juhlasalissa oli vielä tyhjää. Odottelimme yhdessä kuvataiteilija Miia Roseniuksen kanssa ensimmäisiä Parafestin moniaistisen työpajan osanottajia, kun käytävässä voimistui ja läheni kertakaikkisen  tarttuva ja riemastunut naurun käkätys. Sisään rullasi avustajansa kanssa ensimmäinen pajattelija, täysin hurmaantuneena museon akustiikasta ja kaiusta. Naurun kikerrys ja laulu aaltoili salissa edelleen kun esittelimme tämänkertaisen pajan ”glueta”, sananmukaisesti.

Kun sekoitat liimaan, esimerkiksi erikeepperiin hieman, tai vähän enemmän akryyliväriä ja piirrät tai maalaat sillä napakan alusta päälle pingotetun muovipussin päälle, saat liimamaaliseoksen kuivuttua upeita, ikkunan pintaan sellaisenaan tarttuvia, muttei sitä tahraavia koristekuvioita!

Näin juuri tekivät kaikki pajan osallistujat ja voit käydä ihailemassa teoksista koottua yhteistaideteosta Onnin portaikon toisen kerroksen ikkunoissa.


Viime keskiviikkona koitti vihdoin Lohikäärmeen perillisten tarjoama ja toteuttama kiinalaista ruokakulttuuria esittelevä ilta. Neljän jälkeen alkoi Onnin henkilökunnan ruokailutilaan ilmestyä innokkaita keittiömestareita. Pian pöydän ympärillä työskenteli ja rupatteli iloisesti puolen kymmentä ihmistä, minä innokkaana oppilaana mukana, eikä aikaakaan kun keittiöstä levisi herkullinen tuoksu koko museoon!

Illan pääkokki Zhi-Tao Wen, eli Wen, oli valmistellut ensin pienen alustuksen kiinalaisesta ruokakulttuurista, sen jälkeen parikymmenpäinen yleisö sai nauttiakseen kolmea erilaista lämmintä, mausteista liharuokaa, sekä yhdessä valmistamiamme taikinanyyttejä, mykyjä, joissa oli sisällä joko kasvis- tai lihatäyte. Lisäksi tarjolla oli tofusalaattia.  On kai turha mainita, ettei ruokaa jäänyt tähteeksi..

Masu täynnä oli sitten illan päätteeksi vielä leppoisaa kokeilla itse mykyjen tekoa. Meille karjalanpiirakan kuoria pualikoilleille ei taikinakuoren kaulitseminen ohueksi tuottane ongelmia, mutta niitä somia, kukkaa, tai simpukkaa muistuttavia nyytin taitteluita saan ainakin minä vielä pikkuisen kotona harjoitella.

Printtaan mykyreseptejä Onnin asiakaspalveluun heti kun saan ne Weniltä sähköpostiini.


Päivi Saarelma

Näen punaista!

Muutama viikko sitten sain puhelun eräästä aikakauslehdestä: toimittaja kyseli Lohikäärmeen vuosi -näyttelystä esinettä juttuun, jonka teemana oli punainen. Empimättä ilmoitin palaavani asiaan seuraavana päivänä. Punainen väri symboloi kiinalaisessa kulttuurissa onnellisuutta ja hyvää onnea, joten luonnollisesti näyttely on punaista pullollaan!

Paitsi että ei olekaan.

Monissa esineissä on punaisia yksityiskohtia ja yksi näyttelyhuoneistakin on maalattu punaiseksi. Varsinaisesti punaisia esineitä näyttelyssä ei kuitenkaan ole – yhtä lukuun ottamatta. 1800-luvulta peräisin olevan bodhisattva-veistoksen pohjaväri on punaista ja ruskeaa, minkä lisäksi veistos on osittain kullattu. Vanhalla paikallaan kolmannen kerroksen käytävällä veistos oli mielestäni ruskeasävyinen. Punaisessa näyttelyhuoneessa ja uudessa valaistuksessa sävyt kuitenkin korostuivat ja kirkastuivat eli sain kuin sainkin materiaalia toimittajalle.

Lehteen päätyi lopulta suoraan edestä otettu perinteisempi kuva, mutta veistoksen punaiset sävyt tulevat mielestäni parhaiten esiin yläviistosta katsottuna. Koska museovierailla harvemmin on mahdollisuutta kiipeillä tikkailla tarkastelemaan bodhisattvan päälakea, ohessa on kuva punaisena kiiltävästä kupolista. Haluan korostaa ottaneeni kuvan zuumilla: en halunnut riskeerata tuiskahtamista tikkailta suoraan seesteisen valaistumisolennon päälle.


Tämä ei päätynyt lehden sivuille.

Nykyään silmissäni kiistattoman punaisen bodhisattvan innostamana kehotan siis museoissa vierailevia katsomaan esineitä mahdollisimman monesta vinkkelistä – tai ainakin niin monesta kuin jalat turvallisesti lattiassa on mahdollista. Ties mitä uusia sävyjä tutuistakin esineistä vielä löytää, viehättävistä yksityiskohdista puhumattakaan.

Hanna-Maija Laaksonen

Elämänpuun tyttö maailmalla

Kesäloma – mikä ihana mahdollisuus vierailla muiden kaupunkien museoissa! Omalla lomamatkallani ehdin tarkastamaan näyttelytilannetta niin Viron kuin Suomenkin puolella. Helsingin teemaksi muodostuivat vahvat naiset: tämä ainakin nousi ensimmäisenä mieleen sekä Tennispalatsin Georgia O’Keeffen sekä Ateneumin Helene Schjerfbeckin vaikuttavien näyttelyiden kohdalla.

Museomaailma on siitä mielenkiintoinen, että teoksia lainataan näyttelyihin ympäri maata,ja toisinaan myös maailmaa. Turhauttavaa se on silloin, kun oma suosikki ei olekaan paikalla museovierailun aikana. Toisaalta vanhoihin lemppareihin voi iloisena yllätyksenä törmätä ihan eri puolella Suomea.

Ateneumin näyttelyssä on lainassa Joensuun taidemuseolta Onni Okkosen kokoelmaan kuuluva Schjerfbeckin Elämänpuun tyttö. Vaikka maalaus on tullut minulle erittäin tutuksi toisen kerroksen Iris-huoneessa, uudessa ympäristössä ja kontekstissa sille avautui uusia ulottuvuuksia. Tuorein silmin jaksoinkin tuijotella teosta hyvän tovin ennen jatkamista eteenpäin.

Elämänpuun tyttöä voi käydä tervehtimässä Ateneumissa lokakuun puoliväliin, jonka jälkeen se palaa tutulle paikalleen Joensuuhun. Lomailu piristää, mutta kotiinpaluukin on yleensä mukavaa. Eiköhän näin on myös Elämänpuun tytön kohdalla - en varmaankaan ole ainoa teosta kaivannut. 

Hanna-Maija Laaksonen

Lohikäärmeen perilliset Onnissa

Juhlavuoden näyttelyn kylkeen on koko kevään ja alkukesän ajan suunniteltu ja muokattu innokkaasti oheisohjelmaa Joensuun seudulla vaikuttavan kiinalaisen kulttuuriyhdistyksen, CCA:n innokkaiden, taitavien ja sitoutuneiden jäsenten kanssa. Nämä pääasiassa Joensuun eri oppilaitoksissa opiskelevat nuoret aikuiset ovat osoittautuneet monitaitureiksi ja loppukesän ja syksyn aikana saamme nauttia niin musiikista, tanssista, laulusta, kuin tutustua kiinalaiseen ruokakulttuuriin ja itsepuolustuslajeihin! Eilen koitti vihdoin ensimmäisen teemaillan aika..

Helteisen keskiviikkopäivän iltana, vähän ennen kuutta, taidemuseon avoimesta ulko-ovesta asteli sisään pienissä ryhmissä joukko ihmisiä jotka olivat tulleet osallistumaan ensimmäiseen kiinalaista kulttuuria esittelevään tapahtumaan.

Metsätieteen opiskelija Chao Zhang esitteli meille juhlasalissa kuvin ja sanoin nyky-Kiinaa peilaten sitä eri näkökulmista sen historian kautta. Näimme myös kuvakavalkadin Kiinan tärkeimmistä kaupungeista ja niiden ympäristöstä. Alustuksen lomassa ja sen jälkeen keskusteltiin sen esiin nostamista kysymyksistä ja illan päätteeksi Minhua Chen, tuttavallisesti Jessie, soitti kaksi kiinalaista perinteistä kansansävelmää perinteisellä kiinalaisella kielisoittimella pipalla.

Odotan jo innolla seuraavaa kohtaamistamme 8.8. jolloin Chao Zhang esittelee meille muinaisia kiinalaisia puutarhoja…

Päivi Saarelma

Suomen salpaa

”Täällä niitä poteroita riittää!” totesi muutama vuosi sitten eräs pohjoiskarjalainen sotilasviranomainen tarkoittaen, että maakunnan alueella on käyty jos minkälaista taistelua ja kahakkaa reilun tuhannen vuoden aikana. Ja niissä taisteluissa on sitten poteroita ja puolustuslinjoja kaivettu! 2000-luvun alussa löydettiin eräältä polvijärveläiseltä perunapellolta ruotsalaisia ja venäläisiä kolikoita, jotka oli laitettu maahan turvaan vainolaiselta. Onneksi kolikot löytyivät rauhan aikana, ja nyt niitä voi ihailla Carelicumin vitriineistä.

Ensimmäinen kirjallinen maininta Karjalan vaakunalipun käytöstä on Kustaa Vaasan hautajaisista vuodelta 1560. Vaakunassa tulee oivasti esiin kuinka Karjalan herruudesta ovat taistelleet ruotsit ja ryssät. Karjalassa tuo ”ruotsi” tarkoittaa luterilaista ja lännestä tulevaa ja ”ryssä” idästä tulevaa ortodoksia.

Talvisodan aikaisia poteroitakin tästä maakunnasta löytyy. Talvisodan päättyminen sai aikaan suuren karjalaisen kansan vaelluksen rajan länsipuolelle. Taistelujoukot olivat tuskin ennättäneet vetäytyä uuden rajalinjan taakse, kun ylipäällikkö C.G. Mannerheim kutsui sotilasjohdon koolle maaliskuussa 1940 keskustelemaan uuden itärajan puolustuksesta. Keskustelujen tuloksena rakennettiin 1 200 kilometriä pitkä puolustuslinja, jota ulottuu Virolahdelta aina Jäämerelle saakka.

Joensuussa korsuja alettiin rakentaa elokuussa 1940. Jatkosodan melskeissä valmiiksi saatiin kaksi korsua nykyisen Veteraanipuiston alueelle Noljakkaan. Sodan jälkeen linnoitteet toimivat vaikka missä käytössä, sotilasesikunnan asevarastonakin, kunnes ne löydettiin uudelleen.

Vuonna 1995 kunnostetut bunkkerit avattiin yleisölle ja kalustettiin näyttelykäyttöön. Rakentajien tarkkuudesta on periytynyt oiva kertomus. Kun museokorsuun tuotiin panssarintorjuntatykki omalle paikalleen, kierretapit asettuivat täydellisesti 54 vuotta aiemmin varattuihin kiinnikkeisiin. Työmiehet olivat tehneet tarkkaa työtä! Työmaasta vastannut insinööri Olavi Tuliainen totesikin avajaisissa: ”Sattuihan se, niin sen pitikin olla!”

Tarja Raninen-Siiskonen

Joensuun bunkkerimuseo sijaitsee Marjalassa, osoitteessa Virrantaus 7. Museo on avoinna kesällä 2012 17.8. saakka tiistai – sunnuntai  klo 11-17. Liput 3,50 -2,50 €.

Blogi auki lohikäärmeen voimin!

Tervetuloa Joensuun museoiden uuteen blogiin! Vitriinien välistä -blogissa Joensuun taidemuseon, Pohjois-Karjalan museon ja Joensuun bunkkerimuseon henkilökunta jakaa tarinoita ja ajankohtaisia kuulumisia niin museotyön arjesta kuin juhlastakin.

Näin kesäkaudella ei kerrottavasta tule ainakaan pulaa! Taidemuseossa kesäkuun lopulla avautuneen Lohikäärmeen vuosi -näyttelyn ohessa järjestetään ohjelmaa kaiken ikäisille. Hieno alku oheisohjelmalle nähtiin tänään Lastenpopin yhteydessä järjestetyssä lohikäärmetyöpajassa.


Ensimmäiset tarmokkaat työpajalaiset saapuivat heti kahdentoista jälkeen. Infotiskin takaa oli ilo seurata, kuinka kuhinaa ja askarteluintoa riitti tasaisesti pitkin iltapäivää - pajalaiset päästivät sekä luovuutensa että mielikuvituksensa vauhdilla lentoon materiaalien parissa. Veikkaisinkin, että Joensuun katukuvassa näkyy nyt loppuviikosta kunnon kavalkadi mitä omaperäisimmän näköisiä lohikäärmeitä!

Museoassistentti Päivi ja lohikäärmepajan mallikappale.

Huomenna taidemuseon ala-aulassa näytteillä olevat kiinalaiset nuket pääsevät tositoimiin, kun Nukketeatteri Sytkyt esittää koko perheen nukkenäytelmän APINAKAPINA juhlasalissa klo 13.30 ja 15.30. Lastenpopin jälkeen oheisohjelma jatkuu kiinalaisen kulttuurin teemaillalla keskiviikkona 25.7. Lisätietoa oheisohjelmasta taidemuseon nettisivuilta!

Hanna-Maija Laaksonen

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...