Raunin aikamatka

Museoliitto lanseerasi alkukesästä Propagandaprojektin: tarkoituksena oli houkutella suomalaisia museoita kokeilemaan uudenlaisia verkkomarkkinoinnin keinoja.

Lomakaudesta ja erilaisista tapahtumista johtuen mennyt kesäkin oli kiireinen, eikä ylimääräisille projekteille tahtonut löytyä aikaa, vaikka hauskalta heti korvissani kuulostikin. Oman loman tiimellyksessä ehdin jo unohtaa koko projektin, kunnes alkusyksystä innostuin kuokkimaan Pohjois-Karjalan museon propagandaideapalaveriin.

Ja onneksi menin! Kuvat Rauni Rauniorotasta aikamatkailemassa läpi taiteen vuosisatojen alkoivat vilistä päässäni kuin harvinaisen vetävä Dr Who -jakso konsanaan (suosittelen esimerkiksi mainiota Vincent-jaksoa, jossa tohtori matkustaa van Goghin avuksi vuoteen 1890). Eipä siinä muu auttanut kuin yrittää kanavoida ajatukset storyboardiksi, niinhän ihan oikeitakin elokuvia tehdään.

Minkä kuvataiteilija maailma onkaan minussa menettänyt!
Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Kauniina syyskuisena aamuna Ulla ja J-P jalkautuivat Raunin kanssa Pohjois-Karjalan museon puolelta taidemuseolle ja napsimme kuvia Raunista suunnitelmieni pohjalta.

Niinhän siinä kävi, ettei päässäni vinhaa vauhtia pyörinyt scifi-elokuva ei siirtynyt tosimaailmaan ihan niin kivuttomasti kuin olisin toivonut ja tohtorin kulkupeli Tardiskin jäi askartelematta. Vaan ei ole hätä tämän näköinen! Juonellisen minielokuvan sijaan ajatus alkoi muotoutua animoiduksi kuva-albumiksi ja kun kesätyöntekijämme Anni alkoi pohdiskella ihan ”konkreettisen” kuva-albumin mahdollisuutta, palaset loksahtivat paikoilleen.

Tässä lopputulos:


Isomman version kuva-albumista voi katsoa täältä.

Onneksi Museoliitto ystävällisesti jatkoi kilpailuaikaa, että minun kaltaiseni mattimyöhäisetkin ehtivät mukaan. Eikä mennyt edes hilkulle! Taisin lähettää albumin matkaan jopa yhdeksän tuntia ennen määräaikaa. Ei tässä nyt sentään mitään amatöörejä olla, hehheh.

Kaikkiaan projektiin osallistui 44 eri työtä, jotka on koottu Propagandaprojektin Facebook-sivulle. Joensuusta on mukana taidemuseon lisäksi niin Pohjois-Karjalan museo kuin Mukulakatukin. Klikkaa siis itsesi projektin sivuille ja äänestä suosikkiasi! Aikaa on 30.12. saakka.

Koska kiireisellä mallillamme oli kerrankin aikaa poseerata rauhassa, otimme kuvia ihan reippaalla kädellä. Kuvasadosta löytyikin lukuisia ihania otoksia, joita ei voinut käyttämääni polaroidformaattiin mahduttaa. Tulevia käyttömahdollisuuksia miettiessä tässä muutama maistiainen blogin lukijoille.



Hauska projekti kaikin puolin ja Rauninkin kanssa tuli vietettyä laatuaikaa pitkästä aikaa. Nyt vielä pitäisi muistaa, ettei sysäyksen uusien kanavien kokeilemiseen tarvitse aina tulla ulkopuolelta. Mikäs minua ehtiessäni estää sitä videomaailmaa vielä valloittamasta, vaikka Propagandaprojektiin se ei enää ehdikään!

Ja vielä loppuun rohkaisun sananen: aina kannattaa yrittää, vaikka taidot ja resurssit eivät olisikaan ihan ykkösluokkaa. Olin joskus ihan kelvollinen piirtäjä, mutta vuosia kestänyt harjoituksen puute on tylsistyttänyt kynän ja pahasti. Mutta eipä sitä tarvitsekaan aina runoilla kuin Runeberg tai piirtää kuin Picasso saadakseen ajatuksensa välitettyä muille. Tästä toimii esimerkkinä yksi suosikkiruuduistani kuva-albumissa.



Kuvatkin otettiin ihan tavallisella Canonin pokkarilla. Yes we can!

Hanna-Maija

Leikkien pimeyttä vastaan

Kylläpä on harmaata, pimeää ja ahdistavaa. Kuinkahan moni on tämänkin fraasin ehtinyt marraskuun alkajaisiksi lausua, ja kuinka monta kertaa.

Harmaata on, kyllä, ja pimeää, mutta on se kumma, ettei tämä pimeys koskaan lapsena haitannut menoa. Päinvastoin juuri tämä lumeton, pilkkopimeä aikahan oli mitä kiehtovinta ja innostavinta, ei muuta kuin lamput mukaan ja pihalle!

Meidän kulmilla ehdoton suosikki juuri tähän lumettomaan aikaan oli lamppunen, tai tuttavallisemmin lamppis. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin simppeli leikki, mutta kuitenkin niin jännittävä. Vähän niin kuin kymmenen tikkua laudalla, mutta ilman sitä lautaa ja niitä tikkuja. Ja erityisen jännittävän pelistä teki se, jos joku oli saanut uuden hienon taskulampun, jota sitten ringissä ihailtiin, ehkä myös hieman kadehdittiin.  Ei siinä mitään älykännyköitä tarvittu, paristoilla toimiva taskulamppu oli sellaista high techia, että heikompia saattoi jopa hirvittää.

Ja jos oikein hurjiksi heittäydyttiin, niin ensin luettiin kummitustarinoita Noidan käsikirjasta, ja sen jälkeen lähdettiin pihalle pimeyteen taskulamppujen kanssa housun lahkeet tutisten ja pihakuusia peläten. Mutta hauskaa oli, eikä pimeyden ahdistavuudesta tietoakaan.

Lapsilla on ilmiömäinen kyky löytää asioista, niin kuin nyt tylsääkin tylsemmästä marraskuusta, aina ne hauskat puolet. Ehkäpä se on se leikkimielisyys ja mielikuvitus, joka saa näkemään asiat aina parhain päin. Eihän pimeyden tarvitse olla vain pimeyttä, sehän on vain omasta mielikuvituksesta kiinni, mitä pimeydessä näkee.

Tästä nerokkaana aasin siltana: jos kaipaat leikkimielisyyttä, iloa ja valoa marraskuuhusi, niin osallistupa tulevan viikon lauantaina 16.11. Leikkipäivään Mukulakadulla, Perheentalolla ja Kaupunginteatterissa. Leikkipäivästä löydät hieman lisätietoa täältä. Tarkempaa infoa tulossa piakkoin, seuraahan tiedottelua.


Ulla

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...