Kesästä, keskustelukumppaneista ja kirsikoista

Keväällä kirjoittelin siitä, kuinka haastavaa on omaksua uusi opastus parissa päivässä. Kesänäyttelyä jännitin vielä normaalia enemmän – 34 taiteilijaa teoksineen on lyhyen lomatuulettumisen jälkeen jo melkoinen pala purtavaksi.

Viime viikolla ei kuitenkaan auttanut muu kuin purra pois. Ja olipa mukava huomata, miten väärässä omat ennakko-odotukset voivatkaan olla! Näin jälkeenpäin onkin todettava, että Tuija Teiskan mainion Naistenryhmän keskeltä lähtevällä kierroksella on allaan niin hyvä startti, että hermoilevankaan oppaan on vaikea mennä vikaan. Nimiä ja tekniikoita toki piti luntata teoksen jos toisenkin kohdalla,  mutta muutoin kierros eteni kuin itsestään ja ihmiset olivat ihanasti mukana alusta loppuun. 34 tekijän joukkoon mahtui monelle tuttuja taiteilijoita ja uusiakin suosikkeja taisi teosten joukosta löytyä ihan jokaiselle.



Samana päivänä opastettuja kierroksia tuli pohdittua myös kuuntelijan näkökulmasta, sillä pääsin seuraamaan  työkaverin opastusta toiselle ryhmälle. Taide on tavallisesti voimakkaan subjektiivinen kokemus, mutta totta on, että uudet ja erikoiset teokset avautuvat ihan uusilla tavoilla oppaan tai mukavan keskustelukumppanin seurassa. Lisäksi hyvällä tuulella on taipumusta tarttua molemmin puolin ja kiinnostuneet kuulijat antavat kierrokselle ihan uutta pontta.  Tällä hetkellä minun on vaikea keksiä parempaa kesän viihdykettä, ellei kirsikoiden syömistä ja kukkaviltillä laiskottelua lasketa.

Lempiluumarjoistani puheen ollen, minusta kierroksella varsinainen kirsikka kakun päällä on poikkeuksetta "virallista" osuutta seuraava juttutuokio. Yleisöltä saatu palaute ja huomiot ovat kullanarvoisia, niistä oppii aina jotakin uutta. Samalla tavalla näen useamman näyttelyä opastavan henkilön rikkautena, tässäkin tapauksessa kaksi silmäparia toimii paremmin kuin yksi. Työkaverin oivallukset ovat toistuvasti tuoneet arvokasta lisää omiin opastuksiini, herkullisista anekdooteista puhumattakaan! Kierroksistakin tulee vaihtuvien oppaiden kanssa mukavan erilaisia: vaikka faktat pysyvät samoina, rytmi, tyyli ja meininki on jokaisella omansa.

Projektihuoneen avoimessa työtilassa rönsyilee jo!

Kesän mittaan on luvassa opastuksia myös venäjän ja englannin kielillä. Nyt siis vinkkaamaan kielikylpyä kaipaaville tai kansainvälisemmillekin tutuille!

Aurinkoterveisin,

Hanna-Maija

Leena Luostarisen jalanjäljillä

Salutations de Paris !

Virallinen kesänaloitukseni tapahtui tänä vuonna Pariisissa. Kaupungissa riittää nähtävää ja koettavaa varmasti jokaiselle matkaajalle ja itsekin voisin turista kaikenmoista aina herkkukauppojen valikoimista katakombien kalloihin. Tämä teksti on kuitenkin omistettu kuvataiteelle, joka on lukuisten museoiden ja rikkaan kuvallisen perinteen ansiosta läsnä lähes kaikkialla.

Inspiraatiota ja oppia valon kaupungista ovat vuosien saatossa etsineet myös lukuisat suomalaistaiteilijat: Järnefelt, Edelfelt, Gallen-Kallela, Jansson, Schjerfbeck, Thesleff, Enckell, Cawén, Simberg… Tunnetuista maalauksista tai vaikkapa Mika Waltarin kirjojen sivuilta tuttuja paikkoja onkin siis Pariisissa vaikea välttää. Etenkin Luxembourgin puistossa (mainion Chagall-näyttelyn jälkeen) jalkoja lepuuttaessa oli liki mahdoton pyyhkiä mielestään Edelfeltin samannimistä maalausta.

Tämän kevään valossa ajankohtaisin Pariisi-taiteilijani on ehdottomasti Leena Luostarinen. Maalis-huhtikuussa esillä olleessa retrospektiivissä oli huomattava määrä ”eräästä pariisilaisesta puistosta” maalattuja teoksia. Onneksi olin kaukaa viisas ja kysyin taiteilijalta puiston tarkempia koordinaatteja jo keväällä. Niinpä kolmantena matkapäivänä otimme sunnan kohti 19. kaupunginosaa ja Parc des Buttes-Chaumontia.




Tiikerinpiirtäjä-näyttelyssä monia näyttelyvieraita puhutteli erityisesti mittavan kokoinen Luola ja vesiputous sekä teokseen liittyvät luonnoskirjat. Minua puolestani kosketti ikuisesta rakkaudesta viestivä, puuhun kaiverrettu Je t’aime a l’infini… Puuta en valitettavasti nähnyt, mutta luola ja vesiputous löytyivät puiston perukoilta kuin kätköstä.


Jos maalaus teki vaikutuksen koollaan, niin eipä jäänyt fyysinen paikka kuvajaistaan huonommaksi. 166-senttinen bloggaaja esiintyy alemmassa kuvassa tuomassa perspektiiviä.



En yhtään ihmettele, miksi taiteilija on kokenut puiston niin inspiroivaksi. Mitä ihanin hiljaisuuden keidas hälyisen kaupungin keskellä ja maisemat kuin suoraan satukirjasta! Ja mikä parasta, Buttes-Chaumontissa on lähes kaikista muista isommista puistoista poiketen nurmikolla makoilu on paitsi sallittu, myös suotavaa. Suosittelen siis lämpimästä kaikille Pariisissa vieraileville. Tarjoan myös ilmaisen vinkin: olkaa meitä viisaampia ja varatkaa mukaan eväät – patonkia, juustoa, tuoreita hedelmiä, kivennäisvettä ja hyvää viiniä. Puisto on kuin tehty piknikhetkiä varten!


Asiaankuuluvaan sometyyliin varvaskuva ulkomailta.
Tässä vaiheessa jalkoja koristi vasta yksi laastari.

Nyt onkin hyvä aika viritellä lomapyrähdyksen jälkeen ajatukset taas työtunnelmiin ja jo avautuneeseen kesänäyttelyyn. Puisto- ja valokuvainnostuksesta siirtynemme hiljalleen tekstiilitaiteen triennaalin hengessä kohti virkkausmaniaa.

Hanna-Maija

ps. Mikäli tarkempi alustus taiteilijoistamme Pariisissa kiinnostaa, suosittelen alkupaloiksi tätä Tuulevi Aschanin nettiartikkelia. Varoitus! Saattaa aiheuttaa matkakuumetta.

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...