Kevätkukkia ja keijupölyä


Uudessa keväässä on aina jotain taianomaista, joka saa pienet ja suuret nostamaan katseen maasta ja hypähtelemään kevein askelin. Onnekkaimpia maailmassa ovat he lapset ja lapsenmieliset, jotka vielä uskovat, että kevätkukkien juurella kasvaa muutakin kuin hentoa viherrystä, ja että tuulenpuuska kantaa mukanaan siitepölyn lisäksi kimaltavaa nenän kutitetta. Hellitä siis hetkeksi arkinen aherrus ja anna taikamaailman oppaan johdattaa sinut luoksemme tämän tarinan myötä.

Ensimmäisten leskenlehtien juurelta kevätauringon säteisiin havahtui keijutyttö, uneksittuaan yli pimeän talven pehmeän sammalmättään suloisessa sylissä. Juotuaan jäistään vapautuneen Pielisjoen kirpeitä ilonkyyneleitä, sekä siipiään verryttelevän sitruunaperhosen makoisaa mettä, päätti keijukainen katsastaa, joko ihmiset olisivat tulleet tuvistaan ja taloistaan pihoihin ja puutarhoihin.

”Kas, kuinka iloista rallatusta!” Tuumi keijunen korviaan höristellen. ”Minnekähän ovat noin mieluusti matkalla nuo laulavat lapsukaiset?” Keiju hypähti kyytiläiseksi pienimmän saparopään reppuun ja ratsasti kohti kaupungin keskustaa. ”Kadunlakaisijoita, kukkamyyjiä ja torikahvilassakin kuhinaa!” Totesi salamatkustaja kevättouhuista torin kulmilla. Eivät olleet ihmisetkään enää talviunilla. ”Mutta minne kummaan me oikein olemme matkalla?”

Koskikadulla kulkue pysähtyi suurten liukuovien eteen, joiden yläpuolella luki suurin kirjaimin ”CARELICUM”. ”Onneksi meillä keiju- ja haltijakoulussa opetettiin lukemaan.” Tuumi pieni siipiveikko jatkaen havaintojaan. ”Ja tuossa portissa lukee MUKULAKATU. Onkohan tämä nyt jokin ihmisten poikasten kotipesä?”

Saparopäinen tyttönen nakkasi reppunsa naulakkoon ja kipaisi Verneri Veturimiehen junaan riemusta kiljuen. Toverinsa puolestaan valloittivat merirosvolaivan ja seilasivat seitsemälle merelle. Hiljaa ja huomaamatta pyrähti siivilleen myös keijukainen, lentäen Mukulakadun päästä päähän ja ristiin rastiin. ”Tämäpä oivallinen keijukoto.” Se totesi ja päätti jäädä pysyväksi asukiksi museon lastenkaupunkiin.

Ja joka yö, kun ovet lukitaan ja valot sammuvat, lentää museokeiju Mukulakadulla sinne tänne levittäen keijupölyä. Ja niin muuttuvat eläviksi Verneri, Iki- Hauki, possuperhe ja kaikki muut asukit, jotka leikkivät ja laulavat koko yön ympäriinsä.

Aamulla töihin saapuvat Mukulakadun lastenohjaajatädit kummastelevat miksi Vernerin nuttu on nurin, possujen kaukalossa on kakkua, ja kaikki laivan saaliskalat uivat Ikin omassa lammikossa. Mutta syyn tiedän minä, koska keiju sen kuiskasi korvaani kaapin päältä, ja nyt sen tiedät sinäkin. Tule siis leikkimään Vernerin veturiin, meriseikkailuihin, ja syöttämään possuille kakkua, niin ne eivät ikävysty päiväsaikaan yön riemuja odotellessaan!

Olisiko tämä oiva keijukoto?

Leikkimielisiä ja keijupölynkevyitä kevätpäiviä toivottaa,
Mukulakadun lastenohjaajatädit (jotka eivät ikinä aio kasvaa aikuisiksi)

Ps. Tulethan mukaan Mukulakadun Kevään kruunajaisiin ensi viikon perjantaina 2.5. Hassutellaan koko päivä naamiaisasuissa, askarrellaan vapputunnelmissa, kasvomaalaillaan ja kirjoitellaan aforismeja ilmapalloihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesän rokkaavin taidenäyttely

Hei! Tässäpä kirjoittelee muuan taidemuseolla kesätöissä oleva 20-vuotias historian opiskelija. Historian opiskelijalle museo on oikein mai...