Katse tulevassa

On taas se aika vuodesta kun ihmisillä on tapana kerrata mennyttä ja pohtia tulevaa. 

Töissä tämä näkyy mukavan konkreettisesti: olen tällä viikolla kirjoittanut viimeinkin puhtaaksi suunnitelmat ja alustavat aikataulut vuodelle 2015 sekä järjestänyt menneen vuoden tiedotus- ja markkinointimateriaalit työpöydän pinta-alaa valtaamasta siististi omille paikoilleen mappiin ja mapin puolestaan rivistön jatkoksi hyllyyn. 

Joulua voi lähteä viettämään mukavan keventynein mielin, kun tietää menneiden olevan paketissa ja uusi tyhjä mappi odottaa täyttäjäänsä puhtaalla pöydällä.

Tässä näyssä assistentin mieli lepää.

Asiakkaiden näkökulmasta markkinointimappini tuskin ovat kuitenkaan se kaikkein jännittävin asia taidemuseon toiminnassa, varsinkaan tulevassa vuodessa. 

Monilla isoilla museoilla tulevan näyttelyvuoden julkaisu on odotettu tapahtuma. Meillä on toistaiseksi tyydytty pienieleisemmin kaupungin kulttuurilaitosten yhteiskausiesitteeseen ja muun tiedotuksen mukana lähtevään näyttelyohjelmaan. Tänä vuonna kokeilin kepillä jäätä ja julkaisin nettisivuille päivitetyn näyttelykalenterin myös sosiaalisen median puolella. Ilahtuneesta vastaanotosta päätellen uutisia on odoteltu myös meidän museomme osalta.

Ja mikäpä ettei, taas on nimittäin tulossa kaikenlaista!

Luvassa on mm. itäsuomalaista nykytaidekenttää valottava ALUE15 sekä Roger Gustafssonin pienoisveistoksilla nykytaiteen kirjoa hauskasti esittelevä Hommage à... Kesänäyttelynä on ensi vuonna Due Nelimarkka, jossa on nähtävillä Eero Nelimarkan maalauksia ja piirroksia sekä Riitta Nelimarkan taidetekstiilejä, serigrafioita, maalauksia ja piirroksia. Vuoden päättää joensuulaistuneen taiteilijapariskunnan Ville ja Anni Löppösen yhteisnäyttely Sisäinen linna.

Vuoden kuitenkin avaa heti tammikuussa Lapin taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlanäyttely How to Read in the Dark?, jossa tutkitaan miten pimeyttä ja sen kokemista voi kuvata taiteen keinoin. Näin harvinaisen pimeän syksyn jälkeen on vaikea keksiä paljon osuvampaa teemaa.

Onneksi ainakaan täällä Itä-Suomessa pimeys ei ole enää niin hallitsevaa, kun maahan on saatu (toivottavasti jo pysyvä) lumipeite ja valkean joulun mahdollisuuteen jaksaa taas uskoakin. Siispä mukavaa joulun odotusta kaikille! Palataan asiaan hienojen näyttelyiden ja uusien seikkailuiden parissa taas ensi vuonna!

Hanna-Maija

Ps. Kaupungilla kiertää villi huhu, että kolmannen kerroksen Studiosta loppuvat vaihtuvat näyttelyt kokonaan. Totta on kuin onkin toinen puoli: tila siirtyy vuoden alusta kokoelmakäyttöön. Studion pienempien näyttelyiden ystävät älkööt kuitenkaan olko huolissaan: pysyvää näyttelyä sinne ei toistaiseksi ole tulossa ja suunnitellut kokoelmanostot näyttävät melkoisen kutkuttavilta. Ensimmäiseksi pääsee ihastelemaan Helge Dahlmanin teoksia, joista osaa ei ole aiemmin esitelty! Dahlmanin näyttely on avautuu yleisölle jo 7.1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesän rokkaavin taidenäyttely

Hei! Tässäpä kirjoittelee muuan taidemuseolla kesätöissä oleva 20-vuotias historian opiskelija. Historian opiskelijalle museo on oikein mai...