Tuhatvuotiset sukset ja laserpyssy

Tokkopa arvasi hiihtelijä 1100-luvun Pohjois-Karjalaisella suolla sivakoidessaan, että liki tuhannen vuoden päästä hänen jalkoihinsa kiinnitetyt laudanpätkät päätyvät lasivitriiniin kaiken kansan kummasteltaviksi. Näin kuitenkin kävi, ja niinpä nämä 1950-luvulla löydetyt muinaissukset löytyvätkin nyt Pohjois-Karjalan museon uutuusnäyttelystä "Suomen suksi- Suksisepästä teolliseen muotoilijaan".

 Muinaissuksi ei vielä aivan modernia suksea muistuttanut, ja näinpä näyttely paljastaakin meille suksen muodonmuutoksen lankunpätkästä nykyaikaisen virtaviivaiseksi urheiluvälineeksi.




 
Joskohan se oikeilla voiteilla vielä luistaisi..?


Ajankohdan huomioon ottaen näyttelyyn liittyy luonnollisesti myös ampumahiihto. Museovieras pääsee katsomaan Kaisa Mäkäräisen ja Mari Laukkasen uraan liittyviä esineitä ja muistoja, samoin kuin kikattelemaan menneiden vuosikymmenten kisamuodille. Näyttelyn katselijat pääsevät myös itse kokeilemaan kuinka helposti taulut löytyvät tähtäimeen Eko-Aims Oy:n ekoaseilla. Näistä aseista ei oikeita panoksia lennäkään, vaan ammunta tapahtuu optisesti lasereiden avulla.



Nämä ja muut hiihtäjäin tyylinäytteet kuluneiden vuosikymmenten ajalta saattaisivat nykypäivänä herättää hilpeyttä kanssakilpailijoissa



Vierailu Suomen suksi-näyttelyssä on oiva tapa virittäytyä kaupungin vallanneeseen ampumahiihtotunnelmaan. Oikein kova kisafani käy tietenkin myös valokuvaamassa oman tai kaverinsa huikean kisatuuletuksen näyttelystä löytyvillä palkintokorokkeilla. Kannattaa ainakin, sillä kaikkien instagramissa hashtageilla #Pohjoiskarjalanmuseo #celebration jaettujen tuuletusten joukosta arvotaan uusi omistaja Ski Wax Vauhti suksivoidepaketille. Tämän lisäksi kaikista parhain ja riemukkain kuva voittaa KSF Sport Oy:n Järvisen sukset!

Torilta jo kaikaa musiikkia, huomenna avajaiset jee!
Mahtavaa, joskin vähän harmaata päivää kaikille, toivottavasti huomiseksi saadaan nätti ilma!

- Samu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesän rokkaavin taidenäyttely

Hei! Tässäpä kirjoittelee muuan taidemuseolla kesätöissä oleva 20-vuotias historian opiskelija. Historian opiskelijalle museo on oikein mai...