Näkymätön Arla

Kun Onni suosii rohkeaa -ohjelmaa ideoitiin alkuvuodesta Osuuskunta Hurman taiteilijoiden ja museon väen kesken, joku ringissä päästi suustaan sanat ”näkymätön Arla”. 

Vaikka eilen esitetyn Arlan päivän ohjelman sisältö keskittyikin lopulta Arla Cederbergin aikalaistaitelijattariin - Minna Canth, Elin Danielson-Gambogi, Maria Jotuni, Aino Kallas & Mateli Kuivalatar – sanapari jäi kummittelemaan päähäni.

Arla Cederberg, nimi jonka jokainen Joensuun taidemuseon ystävä tuntee. Mutta kuka tuntee Arlan?

Arla Cederbergin elämästä on taidemuseon toisen kerroksen Arla-huoneessa luettavana esite, mutta tässä tiivistelmä alla niille, joille nainen kokoelman takana on vielä jäänyt vieraammaksi.

Anni Arla (Aarla) Cederberg (1886-1961) oli varakkaan joensuulaisen liikemiesperheen tytär. Arla asui varhaislapsuutensa Joensuussa ja kävi koulua Joensuun yksityisessä tyttökoulussa sekä sen seuraajassa Joensuun tyttökoulussa 1897-1901. Hän siirtyi Helsinkin Suomalaiseen Yhteiskouluun syksyllä 1902. Kesät hän vietti kuitenkin edelleen Joensuussa.

Koulunkäynti tuntui Arlasta pitkäveteiseltä ja hän viihtyi paremmin ystävineen Helsingin riennoissa, tanssiaisissa ja ompeluseuroissa. Arla ei koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi vaan erosi Yhteiskoulusta kahdeksannen luokan syyslukukauden jälkeen 1906. Seuraavana vuonna hän aloitti veljensä Aarnen innoittamana Mustialan maamieskoulussa vuoden mittaisella meijerikkökurssilla.

Arla ei koskaan toiminut palkkatyössä meijerikkönä vaan jäi äitinsä Hannan seuraksi ja hoivaksi Janne-isän kuoltua 1908. Äiti ja tytär asuivat Helsingissä, mutta viettivät aikaa myös Joensuussa ja Liperissä sekä Euroopassa matkustellen. Hannan kuoltua 1914 Arla muutti pysyvästi Helsinkiin.

Arla sijoitti osakkeisiin ja eli pääasiassa osinkotuloilla. Päivätyönään hän jäljensi kirjallisuutta sokeiden pistekirjoitukselle. Hän työskenteli usein kuutena päivänä viikossa, eikä ottanut siitä korvausta. Hyväntekeväisyys oli muutenkin lähellä Arlan sydäntä ja hän muun muassa avusti rahallisesti kristillisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Vapaa-ajallaan Arla teki käsitöitä, luki paljon, kiersi antiikkiliikkeitä, keräsi hopeaa ja postimerkkejä. Myös pääkaupunkiseudun luontokohteet olivat hänelle tärkeitä. Lisäksi hän kävi säännöllisesti taidenäyttelyissä, erityisesti Taidehallissa. Tuttavat ovat luonnehtineet Arlaa vaatimattomaksi, vetäytyneeksi ja pidättäytyneeksi ihmiseksi sekä hienostuneeksi kulttuuripersoonaksi, joka vältteli seurapiirejä. Keskustelua hänen kanssaan on kuvattu vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi - ellei kyseessä sitten olleet taideteokset, joista hän puhui mielellään.

Arla Cederbergin ruokasali 1940.

Taide kiinnosti Arlaa jo nuorena. Varakas kotitausta ja suuri perintö mahdollistivat taidekokoelman synnyn 1920-luvun lopulla. Kokoelmaa hän kartutti aina 1950-luvulle saakka. Lähtösysäyksenä omalle kokoelmalle toimi isältä peritty taidekokoelma.

Arla osti teoksia taide- ja antiikkiliikkeistä, näyttelyistä ja yksityishenkilöiltä. Hän keräsi pääasiassa suomalaista 1800-luvun puolenvälin jälkeistä maalaustaidetta. Arlalla oli läheinen suhde luontoon ja maaseutuun ja maisemat ovatkin yksi kokoelmaa määrittävä tekijä. Kokoelma painottuu romanttiseen maalaustaiteeseen, realismi esiintyy maisemien todellisuusvaikutelmina, ajan kumoukellinen naturalismi vain pilkahduksena.

Parhaimillaan kokoelmaan kuului yhteensä 44 teosta. Kaikki hankinnat eivät kuitenkaan Arlaa miellyttäneet ja hän luopui niistä myöhemmin. Toisaalta joitain suosikkiteoksiaan, kuten Albert Edelfeltin muotokuvaa Virginiestä (1883) hän piti aina samalla paikalla kotonaan.

Arla Cederberg kodissaan Helsingissä 1950-luvulla.

Arla Cederbergillä oli läpi elämänsä lämmin suhde Joensuuhun ja hän halusi lahjoittaa taidekokoelmansa juuri synnyinkaupungilleen. Ateneumin intendentti Aune Lindström arvotti kokoelman kuolinpesän pyynnöstä 1961 ja rajasi ”museokokoelmaan soveltuvat teokset”. Rajaus teki kokoelmasta sekä ilmeeltään että taidehistoriallisesti yhtenäisemmän, teoksia valikoitui yhteensä 24.

Cederbergin taidekokoelma ja apteekkari Olavi Turtiaisen samoihin aikoihin testamenttaama taidekokoelma johtivat Joensuun taidemuseon perustamiseen 1962. Cederbergin huoneen ripustusta on sittemmin täydennetty teoksilla muista kokoelmista, mutta kuten ilmeisesti Arlan itsensä, Virginie on huoneessa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen yksi museokävijöiden suosikeista.

Sanomalehti Karjalaisen uutinen Cederbergin kokoelman avajaisista vuonna 1962.

Niin, se näkymätön Arla. Hiljainen filantrooppi, ilmeisen pidättyväinen ja vetäytynyt eläessään, mutta joensuulaisten museovieraiden näkökulmasta niin suosittu ja näkyvä tänäkin päivänä. Elämänvaiheiden kertaaminen valottaa ehkä kokoelman syntyä ja Cederbergiä taiteenkerääjänä, mutta nainen itse tuntuu koko ajan olevan askeleen edellä, tavoittamattomissani.

Varmaa kuitenkin on, että Cederbergin kokoelma löytää jatkuvasti uusia ystäviä ikään ja taustaan katsomatta ja on opastuksillakin ehdottomasti kysytyin kokonaisuus. Se jos mikä lämmittää mieltäni. Uskon että Arlakin ilahtuisi.

Hanna-Maija