Kahvin tuoksu tavoittaa sieraimeni samalla kun saan kylmän mehun kannuun. Kahvi termariin, mukit, sokerit, maito, mitä vielä tarjottimelle? Siirrän tarjoomukset taidemuseon projektitilaan. Kaikki – myös minä, ”vertaisvirkkaaja” – on valmiina!
Projektitilan seinille on jo muutaman viikon aikana kiivennyt monenkirjava kudelma. Näyttelyvieraat ovat innoittuneet ensin KUI?-näyttelyn mielikuvitusta kutkuttavista teoksista ja piipahtaneet virkkaamaan, solmimaan, kirjomaan, neulomaan, mieleisellään tekniikalla, erilaisista materiaaleista oman luomuksensa osaksi yhteisteosta. Onpa seinille kiinnitetyillä hyllyillä esillä pienoisveistoksiakin!
Näin keskiviikkoisin olemme me ”vertaisvirkkaajat”, kukin armolahjojemme mukaan olleet innostamassa ja kannustamassa näyttelyvieraita, mutta myös ihan varta vasten tähän viikoittaiseen työpajaan tulevia ihmisiä erilaisten tekstiilikokeilujen pariin. Syvästi ja vaikeasti vasenkätisenä minun vahvuusalueeni on enempi toisaalla, kuten puhumisessa ja tarjoomusten järjestelyssä.. Toisaalta, aika moni tuosta ovesta sisään astunut on tullessaan ilmoittanut toiminnallisesta esteestä, entivanhasta traumasta joka on syntynyt koulun käsityötunneilla. On ollut helppo sanoa että ota kuule jonotusnumero ja ootellessas koukku tai puikot käteen tai kerropa lisää ja voit samalla tehdä vaikka umpisolmuja siihen lankaan jota jo punot hikisissä käsissäs. Tovin ja kahvikupposen tai mehumukillisen, sekä eheyttävien vertaiskeskustelujen jälkeen kuin huomaamatta vieras nykertää oman luomuksensa yhteisen teoksen osaksi.
Iltapäivä vierähtää hujauksessa. Työpajassa vieraili italialaisia vaihto-opiskelijoita, joista yhdelle sain opettaa ketjuvirkkauksen jalon taidon, eteläsuomalaiset vanhemmat jotka olivat tuoneet tyttärensä pääsykokeisiin ja odottelivat tekstiilitaiteen parissa kokeiden päättymistä, yksi äiti kolmen, toinen kahden pienen lapsen kanssa – joista jokainen loi toinen toistaan upeamman teoksen, jokainen aivan eri teoksen innoittamana! erään pienen taiteilijan kanssa sovimme että hän tulee näyttelyn päättymisen jälkeen perimään yksityiskokoelmiin kuuluvan teoksensa pois – oli ehtinyt luvata sen pikkusiskolleen.. Mutta tätä menoa yhteisteos ottaa koko tilan haltuunsa ja lopulta ryömii sieltä ulos!
Ja minä olen tässä aluksi hieman hämmentävässä vertaisvirkkaajan toimessa huomannut että vasurilla muuten onnistuu niin virkkuu kuin neulominenkin!
Päivi Saarelma, projektivirkkaaja
Projektitilan seinille on jo muutaman viikon aikana kiivennyt monenkirjava kudelma. Näyttelyvieraat ovat innoittuneet ensin KUI?-näyttelyn mielikuvitusta kutkuttavista teoksista ja piipahtaneet virkkaamaan, solmimaan, kirjomaan, neulomaan, mieleisellään tekniikalla, erilaisista materiaaleista oman luomuksensa osaksi yhteisteosta. Onpa seinille kiinnitetyillä hyllyillä esillä pienoisveistoksiakin!
Näin keskiviikkoisin olemme me ”vertaisvirkkaajat”, kukin armolahjojemme mukaan olleet innostamassa ja kannustamassa näyttelyvieraita, mutta myös ihan varta vasten tähän viikoittaiseen työpajaan tulevia ihmisiä erilaisten tekstiilikokeilujen pariin. Syvästi ja vaikeasti vasenkätisenä minun vahvuusalueeni on enempi toisaalla, kuten puhumisessa ja tarjoomusten järjestelyssä.. Toisaalta, aika moni tuosta ovesta sisään astunut on tullessaan ilmoittanut toiminnallisesta esteestä, entivanhasta traumasta joka on syntynyt koulun käsityötunneilla. On ollut helppo sanoa että ota kuule jonotusnumero ja ootellessas koukku tai puikot käteen tai kerropa lisää ja voit samalla tehdä vaikka umpisolmuja siihen lankaan jota jo punot hikisissä käsissäs. Tovin ja kahvikupposen tai mehumukillisen, sekä eheyttävien vertaiskeskustelujen jälkeen kuin huomaamatta vieras nykertää oman luomuksensa yhteisen teoksen osaksi.
Iltapäivä vierähtää hujauksessa. Työpajassa vieraili italialaisia vaihto-opiskelijoita, joista yhdelle sain opettaa ketjuvirkkauksen jalon taidon, eteläsuomalaiset vanhemmat jotka olivat tuoneet tyttärensä pääsykokeisiin ja odottelivat tekstiilitaiteen parissa kokeiden päättymistä, yksi äiti kolmen, toinen kahden pienen lapsen kanssa – joista jokainen loi toinen toistaan upeamman teoksen, jokainen aivan eri teoksen innoittamana! erään pienen taiteilijan kanssa sovimme että hän tulee näyttelyn päättymisen jälkeen perimään yksityiskokoelmiin kuuluvan teoksensa pois – oli ehtinyt luvata sen pikkusiskolleen.. Mutta tätä menoa yhteisteos ottaa koko tilan haltuunsa ja lopulta ryömii sieltä ulos!
Ja minä olen tässä aluksi hieman hämmentävässä vertaisvirkkaajan toimessa huomannut että vasurilla muuten onnistuu niin virkkuu kuin neulominenkin!
Päivi Saarelma, projektivirkkaaja
