Kuukauden kuva / helmikuu

Suomen juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuukaudessa henkilökunnan poiminnan taidemuseon suomalaisen taiteen kokoelmasta. Helmikuussa vuorossa ovat museonjohtaja Tarja ja Oscar Parviainen.

Oscar Parviainen, Arabi 1904-5 

öljymaalaus

Oscar Parviaisen Arabi on maalattu taiteilijan ensimmäisellä Afrikan-matkalla 1900-luvun alussa. Usein eksoottisia aiheita maalannut Parviainen ei ole nauttinut suurta näkyvyyttä verrattuna muihin tämän ajan suomalaisiin taiteilijoihin, mutta hänen värikkäät ja eläväiset teoksensa ovat löytäneet ihastuneen yleisön Joensuun taidemuseolla, jossa Parviaisen teoksia on nähtävillä 3. kerroksen Studio-huoneessa.

Tarja Raninen-Siiskonen

Adiós 2014!

Jälleen kerran on tullut aika summata vuoden tapahtumat ja katsoa mitä onkaan saatu aikaiseksi kuluneena vuonna. Museoissa tulosten tarkastelu tarkoittaa pitkälti kävijämäärien ja tulostavoitteiden laskemista. Molempien suhteen voimme olla tyytyväisiä. Kun vielä vuoden viimeisiä kävijöitä vierailee näyttelyissämme ja Mukulakadulla, niin voin todelta Joensuun museoiden onnistuneen tavoitteissaan. Taidemuseolle tavoitteeksi asetetun 15 000 kävijän määrän saavutimme jo syksyn aikana, ja nyt odotamme kuinka paljon jää puuttumaan 20 000 kävijän lukumäärästä. Näillä näkymin se jää vain hiukan vajaaksi. Pohjois-Karjalan museossakin 28 000 kävijän tavoite on ylitetty, ja lähentelemme jo 30 000 kävijää. Myös asetetut euromääräiset tulostavoitteet näyttävät toteutuvan suunnitelmien mukaisesti, kuten kulutkin. Lopulliset luvut selviävät vasta ensi vuoden puolella.

Mutta mitä vuoden aikana tapahtuikaan museoissa? Päällimmäisenä tulee ajatus, että teimme monta asiaa nopeassa aikataulussa ja pienellä henkilökunnalla.  Tästä suuri kiitos henkilökunnalle! Kuluvan vuoden teema, Karjala, oli näkyvästi esillä näyttelyissämme. Molemmissa museoissa teimme yhteistyötä Venäjän museoiden kanssa. Taidemuseolla vuoden päänäyttely kertoi Nikolai I:sta, Joensuun kaupungin vuonna 1848 perustaneesta keisarista ja Pavlovskin palatsimuseossa olevista keisariperheen aarteista. Saimme Pavlovskista lainaan monia esineitä, joita ei ole vielä Pietarissakaan esitelty.
 

Pohjois-Karjalan museon puolella teimme yhteistyötä Venäjän Karjalan museoiden kanssa kahdessa ns. Enpissa eli EU-rahoitteisissa Euregio Karelia -hankkeissa. Hankerahoituksella saatiin asiakkaiden iloksi mm. Mukulakadulle Verneri Veturimies -hahmo sekä suuri leikkiveturi ravintolavaunuineen ja toiseen kerrokseen ns. lasten museohuone. Lisäksi tuotettiin ja testattiin erilaisia teemallisia työpajoja sekä päiväkotilapsille että koululaisille, tehtiin erilaisia esitteitä ja luotiin matkamuistopussukka. Sortavalasta kiinnostuneille tuotettiin Virtual Sortavala -nettisivusto, jossa kerrotaan kaupungin kulttuurihistoriasta. Sotien jälkeistä aineistoa on saatu Karjalan tasavallan arkistosta ja museoista. 

Suurta ponnistusta vaati myös hankkeessa luotu Open Karelia -tietoverkko. Open Karelia on museotietojärjestelmä, johon on syötetty museoiden kokoelmissa olevia esineitä ja valokuvia tiettyjen teema-alueiden mukaisesti. Kyseessä ei ole pelkkä kokoelmanhallintajärjestelmä, vaan myös asiakkaille suunnattu avoin tietojärjestelmä. Ohjelma on myös joustava tietoalusta, johon voidaan syöttää tekstin ja valokuvan lisäksi liikkuvaa kuvaa ja äänitiedostoja. Jokainen objekti saa oman tulostettavan QR-koodin.  Tämä helpottaa näyttelytoimintaa, jossa voidaan koodin avulla jakaa lisätietoa yksittäisistä esineistä / ilmiöistä / äänitiedostoista jne.

Muutoksia tapahtui myös Pohjois-Karjalan museon henkilöstöpuolella, jossa pitkäaikainen kokoelmajohtaja Auli Patjas siirtyi eläkkeelle.  Tästä seurasikin aikamoinen tehtävänkierto: maakuntatyöstä vastannut amanuenssi Erkki Matikainen siirtyi kokoelmapuolelle ja tuottajana vaikuttanut Ulla Härkönen aloitti amanuenssina vastaten alueellisesta toiminnasta. Tuottajan tehtäviin saimme aivan uuden kasvon: Pauliina Kaasalaisen. Pauliina onkin nyt muutaman kuukauden ajan perehtynyt museon toimintaan ja osallistunut yhteen jos toiseenkin tapahtumaan

Kulunut vuosi on ollut museoissa työteliäs, osaltaan mainittujen Enpi-hankkeiden, mutta myös monien muiden hankkeiden, tehtävien tai selvitysten takia. Hankepuolella olemme onnistuneet saamaan avustusta myös muihinkin ideoihimme: kouluun liittyvien esineiden / valokuvien luettelointiin, Sortavalaan liittyvän kiertonäyttelyn tuottamiseen, Nikolai-näyttelyyn sekä monikulttuurisuuteen liittyvään hankkeeseen. 

Jälkimmäistä hanketta vetänyt Isabel ehti opastaa meitä myös espanjan kielen saloihin.  Näin vuoden viimeisenä päivänä kiitän kaikkia museon asiakkaita kuluneesta vuodesta. Uusi vuosi tuo tullessaan aivan uusia näyttelyitä ja uusia tuulia. Tervetuloa museoihin ensi vuonnakin, mutta nyt Adiós 2014!

Tarja Raninen-Siiskonen

Museotoiminnan haasteita

Joensuu sai tällä viikolla uuden museon, kun Pietarissa toimivan Russian Museumin (Venäläisen museon) virtuaalinen portaali "The Russian Museum: the Virtual Branch" avattiin. Uuden museon toimipiste on sijoitettu Joensuun seutukirjaston pääkirjaston parille tietokoneelle. Tietokoneiden kautta voi ihastella museon kuutta palatsia sekä sen kahta upeasti restauroitua puutarhaa tai astella sisään taideteosten maailmaan. 

Kyse on Venäläisen museon kansainvälisestä projektista, jossa museon upeat kokoelmat saatetaan yhä laajempien yleisöjen katseltaviksi tietokoneiden välityksellä. Museon virtuaalisia pisteitä on aika laajalti, Venäjällä niitä on 100 ja Venäjän rajojen ulkopuolellakin jo 40. Joensuussa virtuaalinen piste sijoitettiin kirjastoon, mutta muualla niitä on myös museoissa ja erilaisissa kulttuuriorganisaatioissa ja oppilaitoksissa. Joensuuhun sivupiste tuli kirjaston Karelia CBC Enpi -ohjelmasta rahoitettavan ”Libraries make a Difference”-hankkeen myötä. Sähköinen museotoiminnan esittely on oiva tapa tehdä omaa museota ja sen kokoelmaa tunnetuksi. En varmaan ole ainoa joka miettii, että josko seuraavalla Pietarin matkalla menisikin vierailemaan juuri tässä museossa! 

Arkityössäni joudun pohtimaan hieman toiselta kannalta museotoiminnan arkea. Pohjois-Karjalan maakuntamuseon työhön kuuluu opastaa ja auttaa kotiseutuyhdistyksiä ja niiden museotoimintaa. Kotiseutumuseoita perustettiin näillekin kulmille runsaasti 1950- ja 1960-luvuilla. Monesti museot sijoitettiin tyhjäksi käyneisiin viljamakasiineihin tai muualta pitäjästä siirrettyihin vanhoihin asuintaloihin. Vielä 1970- ja 1980-luvulla museotoiminta oli vilkasta, kun seuran jäsenet pitivät kotiseutumuseota kesäisin avoinna talkoovoimin.

Pohjois-Karjalan kotiseutuyhdistysten ja ammatillisten museoiden
väkeä maakuntamuseopäivässä Kolilla toukokuussa 2013. 

2000-luvulla on tilanne muuttunut useimmissa yhdistyksissä: talkooväkeä ei saada, aktiivit ovat ikääntyneitä ja nuorempaa sukupolvea ei kotiseutumuseo voisi enempää kiinnostaa! Parin vuoden aikana on jo kaksi kotiseutuyhdistystä miltei pistänyt lapun luukulle ja tullut kertomaan meille ajatuksesta lopettaa kotiseutumuseo. Yhteisen keskustelun ja toiminnan ideoimisen jälkeen on ajatus muuttunut ja museot on saatu joko pidettyä auki tai museota ei ole lakkautettu. Minun ei tarvitse olla suuri ennustaja kun totean, että vastaavanlaisia tilanteita tullee eteen jatkossakin – myös muualla Suomessa.

Museotoiminnan johtoajatuksena on 2000-luvulla oltava, että on seurattava aikaansa ja oltava koko ajan muutoksessa. Ammatillisissa museoissa trendinä alkaa olla erilaisen museotoiminnan jalkautuminen museorakennuksen ulkopuolelle. Museoissa on myös yhä lisääntyvässä määrin tarjolla erilaisia sähköisiä / virtuaalisia oppaita, kuten QR-koodeja näyttelyjen opastuksissa. 

Muutosten perässä on kuljettava, sillä asiakkaat eivät välttämättä innostu passiivisesta katselunäyttelystä. Nyt halutaan erilaista toimintaa, interaktiivisuutta, elämyksiä, tietoa ja oivalluksia. Pohjois-Karjalan museossakin uudistetaan Matkalla Karjalassa -perusnäyttelyä koko ajan – vaikkakin pienin askelein. Suurin uudistushan tapahtui vasta vuonna 2011, mutta paikoillamme emme voi tuosta huolimatta jäädä. Viime marraskuun lopulla saimme esille ns. Ylisoutajan veneen, jolla kuljetettiin ihmisiä Pielisjoen ylitse ennen Suvantosillan valmistumista. Kalevalanpäivänä 2014 avaamme perusnäyttelyssä ns. LASTEN MUSEOHUONEEN, josta vanhan tupainteriöörin seinien lokeroista löytyy talonpoikaistuvan esineistöä ja hieman tuoksujakin. Lasten suosittu leikkipaikka Mukulakatu sai pari viikkoa sitten uuden veturin ja junanvaunun ja tänään muutti Mukulakadulle uusi asukas: Verneri Veturimies. 

Taiteilija Ihva Aulan suunnittelema Verneri Veturimies
on Mukulakadun uusin asukas

Tarja Raninen-Siiskonen

Tilastojen kertomaa

Taas on tullut se aika vuodesta, kun ynnätään yhteen viime vuoden saldoa. Museoissa tuo saldo mitataan nykyisellään kävijämäärissä. Suomen Museoliiton ylläpitämällä Museoposti-sähköpostilistalla ovat useat museot ilmoittaneet ylpeinä kävijämäärän kasvustaan. Kävijämäärän kasvu onkin henkilökunnan näkökulmasta innostavaa ja kertoo myös onnistumisista.

Myös Joensuun museoiden kohdalla voidaan olla tyytyväisiä, sillä kävijäluvut vuonna 2013 olivat korkeammat kuin edellisenä vuonna. Joensuun museoiden kävijäsaldo oli päättyneenä vuonna yhteensä 48 555 kävijää. Itse asiassa kävijämäärä ylittyi asetetusta 43 000 kävijän tavoitteesta aika hulppeasti. Tuosta siivusta taidemuseo keräsi lähes 19 000 kävijää, Carelicum – Pohjois-Karjalan museo lähes 28 000 ja Joensuun Bunkkerimuseomuseo vajaat 1 900 asiakasta. Edelliseen vuoteen verrattuna museoiden kävijämäärä lisääntyi yhteensä lähes 2 100 kävijällä, sillä vuonna 2012 museoissa vieraili 46 473. Hyvä me!

 

Näyttelyvieraita Jaana Partasen näyttelyavajaisissa huhtikuussa 2013.

Mutta… museoväki tietää todella hyvin, ettei pelkkä kävijämäärä kerro koko totuutta museoiden toiminnasta ja kävijäkunnasta. Näyttelyt ja kävijät ovat vain yksi, vaikkakin näkyvä, siivu museoiden toimintaa. Museoalan tilastoissa pyritään mittaamaan kävijöiden lisäksi museoiden tuloja, menoja, erilaisten kokoelmien laajuutta, tapahtumien määrää ynnä muita. Vaikka mittareita on useita, välillä tuntuu, etteivät nekään mittaa sitä laadullista toimintaa, mitä museoissa todellisuudessa tehdään. Miten mitataan uudenlaista yleisötoimintaa tai yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa. Kuinka mitataan museovierailijan kokema ilo tai innostus? Tai miten mitataan museon tekemän kulttuuriympäristötyön vaikutuksia? Kaikkiin näihin emme ole itsekään vielä keksineet sopivaa mittaria.

Museoiden toiminta on 2010-luvulla jatkuvassa muutoksessa – vaikka museoiden henkilökunta ei sitä ehkä kaikkialla tahtoisi. Perinteisten kokoelma- ja näyttelytoimintojen rinnalle tulee koko ajan entistä enemmän asiakaslähtöisempää toimintaa ja yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa. Yleisö odottaa museoiden laajentavan toimintansa myös museorakennuksen ulkopuolelle, kansan pariin. Ja onhan sitä tehtykin aina sopivissa väleissä. Viime vuonna Pohjois-Karjalan museon Puun matka Pielisjoelle – näyttely oli mukana SciFestissä sekä Silva-messuilla.

Perinteiset kävijämäärät ja muut mittarit eivät siis aina taivu mittaamaan näitä uusia ja innovatiivisia toimintamuotoja tai yleisön kokemuksia. Jatkamme museomaailmassa sopivien mittareiden etsintää ja kehittelyä, siihen saakka jatkamme kävijälukujen ja muiden käytössä olevien mittareiden avulla toiminnastamme kertomista.

Tarja Raninen-Siiskonen

Yhteistyötä rajan ylitse

Zdrastvuite! Hyvää päivää! Näin itärajalla on syytä osata ainakin muutama sana venäjää. Kun valitsemme kesätyöntekijöitä museoihimme, on valinnassa yhtenä tärkeänä kriteerinä edes auttava venäjän kielen taito. On kohteliasta, että asiakaspalvelussa oleva henkilö osaa venäjää. Viime kesänä bunkkerimuseolla ja taidemuseolla kesätyössä olleet, ja venäjänkieltä taitaneet, nuoret saivat paljon positiivista palautetta kielitaidostaan - kuten museommekin venäjänkielisestä palvelusta. 

Matkailijoita rajan takaa tulee kaupunkiimme säännöllisesti pitkin vuotta, ja tiettyinä juhlapyhinä normaalia viikkoa runsaammin. Täytyy myöntää ettei ole päivääkään, ettei Joensuun kaduilla tai liikkeissä kuulisi venäjää. Myös museoissamme vierailee venäläisiä matkailijoita, ja tämän takia näyttelyjen infokielet suomen lisäksi alkavat olla vakiona englanti ja venäjä. 

Yhteistyö Venäjän Karjalan museoidenkin kanssa on viime aikoina lisääntynyt roimasti. Kuluvan vuoden alussa alkoi Pohjois-Karjalan museossa kaksi EU-rahoitteista, Karelia ENPI CBC- ohjelman hanketta: Museum Hypertext ja Museum for family. Ensimmäisessä hankkeessa luomme Karjalan tasavallan Kansallismuseon kanssa muun muassa yhteistä Open Karelia – tietokantaa, teemme kulttuurireittikierroksia ja toteutamme nettisivuston Sortavalasta. Jälkimmäisessä hankkeessa taasen toteutamme yhteisiä pedagogisia sisältöjä sekä teemme tiettyjä uudistuksia Matkalla Karjalassa –perusnäyttelyyn ja Mukulakadulle. 

Ensi vuonna yhteistyömme Venäjän Karjalan eri toimijoiden kanssa tulee suuren yleisön tietoisuuteen näyttelyjen avulla, sillä toteutamme ns. Karjala –sarjan. Avaamme Pohjois-Karjalan museossa helmikuussa valokuvanäyttelyn, jossa esitellään kesällä 2013 kuvattuja koteja, ihmisiä ja maisemia sekä Pohjois-Karjalasta että Venäjän Karjalasta. Hieman keväämmällä näyttelytilan valloittaa Äänisellä oleva ainutlaatuinen kulttuurikohde: Kizhi, ja kesällä on vuorossa näyttely Sortavalasta - sekä sen suomalaiselta että sotien jälkeiseltä, neuvostoliittolaiselta / venäläiselta ajalta. Myös taidemuseon kesän 2014 päänäyttely – Nikolai I – poika, isä ja keisari – tulee rajan takaa Pietarista. 

Hankkeiden ja näyttelyjen myötä alkavat sekä venäläiset kollegat niin Petroskoissa, Sortavalassa, Kostamuksessa kuin Karhumäessä ja Pietarissa tulla tutuiksi, samoin heidän työskentelytapansa että kulttuurieromme. Hankeneuvottelujen keskellä putkahtaa monesti esiin uusia ideoita yhteisistä näyttelymahdollisuuksista. Ja miksei niitä nousisi, sillä onhan meillä yhteinen karjalainen kulttuuri ja runsaasti molempia alueita koskevia historiallisia tapahtumia. Niin, ja kielitaitokin alkaa vähitellen kehittyä niin, että erotessa voimme hihkaista: Dasvidanja, paka! Näkemiin ja moikka!

Tarja Raninen-Siiskonen

Elävä museo

Syksyn koittaessa monet museonjohtajakollegat miettivät tulevan vuoden haasteita: millaisia näyttelyitä ja millaista toimintaa pitäisi olla, että saavutettaisiin mahdollisimman paljon kävijöitä ja tätä vuotta suuremmat tulot.  Kuluva vuosi on jo itsessään ollut haasteellinen, kun kesken vuoden on jouduttu tekemään erilaisia vähennyksiä esimerkiksi aukioloissa tai palkkakuluissa.  Ja tätä tuntuu tapahtuvan Joensuun lisäksi monien muidenkin kaupunkien museoissa! Ja haasteet sen kun jatkuvat ensi vuoden osalta: meillä visaisempi kysymys on Pohjois-Karjalan museon ja taidemuseon tilojen yhdistäminen. Asia ei ratkea yhdellä, tuskin toisellakaan palaverilla. Museoiden välillä on välimatkaa muutama sata metriä ja toistemme tiloihin emme millään mahdu. 

Sillä välin kun asiaa pohditaan, toiminta jatkuu pitkälti entisenlaisena, mutta vielä tarkempaan mietittynä ja karsittuna. Viime aikoina museolaisista on kehittynyt aikamoisia hankeideaattoreita. Monien asioiden läpiviemiseen tehdään hankkeita, joiden avulla turvataan esimerkiksi tiettyyn näyttelyyn liittyvät työpajat, näyttelyn uudet osiot tai muut oheistoiminnot. Ja hankerahoja anotaan eri tahoilta. 

Kansainvälisiäkin hankkeita on miettivä ja anottava myös niille rahoitusta. Joensuussa suunta on kuin itsestään selvä – rajan takainen Karjala ja Venäjä.  Onnistuimme vuosi sitten saamaan kaksi ns. ENPI-hanketta läpi ja nyt teemme yhteistyötä Venäjän Karjalan museoiden kanssa (Museum for family ja Museum hypertext -hankkeet). Näiden hankkeiden myötä voimme esitellä ensi vuonna Pohjois-Karjalan museossa Karjala-sarjan. Karjalaa erottaa tänäkin päivänä raja, mutta onneksi sen ylitse voi tehdä yhteistyötä.  Yhteistyön voimasta kertoo sekin, että hankkeiden ulkopuolella tuotetaan lisäksi ainutlaatuinen näyttely Sortavalasta. Näyttely kertoo kaupungista niin sen suomalaisajalta kuin sotien jälkeiseltä ajalta. Keskustellessamme Sortavalasta venäläisten kanssa, huomasimme kaupungin olevan molemmille osapuolille nostalginen! 

Hankkeiden lisäksi museoiden toimintaa sävyttävät laajat yhteistyöverkostot. Näyttelyitäkään ei tehdä pelkästään oman henkilökunnan voimin, vaan apuna käytetään asiantuntijoita sekä järjestöjä.  Carelicumissa – Pohjois-Karjalan museossa avattiin lokakuun alkupuolella Lapsuus-näyttely, jossa yhteistyötahoja on useita: Plan, Reilu kauppa ry, Rankidsin Pakko lähteä, pakko pärjätä -hanke sekä kuvanveistäjä Tarja Malinen. Lapsuus-teeman parissahan riittää monella taholla tehtäviä, sillä valitettavasti kaikkien lapsuus ei ole onnellinen.  

Museoiden toiminta on myös muuttunut oheistoimintojen suhteen. Siinä missä reilut kymmenen vuotta sitten tehtiin vain näyttely, niin nyt sen lisäksi pitää tarjota erilaista oheistoimintaa: tapahtumia, työpajoja, luentoja, seminaareja. Lapsuus-näyttelyyn onkin tarjolla runsaasti erilaisia työpajoja sekä koululaisryhmille että avoimia draamakierroksia yleisölle. Mutta tarjoamme myös erilaisia tapahtumia. Onhan tutkija Markku T. Hyyppä todennut, että harrastukset ja erilaiset vierailut kulttuurikohteissa pidentävät ikää. Tulevana viikonloppuna voi itse kukin pidentää omaa ikäänsä ja vähentää omaa stressikäyräänsä vierailemalla taidemuseossa, jossa järjestetään KAAMOS-tapahtuma: tarjolla on monenlaista elämystä näin pimeänä ja loskaisena ajankohtana.

Tarja Raninen-Siiskonen

Euroopan mestaruuskisat lähellä!

Tuntuu, että suurten urheilukilpailujen kynnyksellä koko kansakunta seisahtuu. Medioissa aletaan veikata sijoituksia ja saavutettavien mitalien lukumäärää. Sitten arvuutellaan urheilijoiden kuntoa: yltääköhän meidän sankari kisoissa omalle tasolleen ja pääseekö hän edes finaaliin?

Museoiden Euroopan mestaruuskisojen alla ei moisia veikkauksia suoriteta, ei tiedustella kilpailijan kuntoa eikä listata mitalitoiveita. Niin, ei; mutta mitkä museoiden Euroopan mestaruuskisat? Tuskin kovinkaan moni on kuullut, että museoidenkin tasolla kisataan mestaruuksista. Nimittäin European Museum Forum on vuodesta 1977 lähtien järjestänyt European Museum of the Year Award –kilpailua. Ja sen kisan voittaja on sen vuoden Euroopan mestari!

Kisaan saavat osallistua kaikki eurooppalaiset museot, joiden perusnäyttely on uusittu tai museo avattu kahden edellisen vuoden aikana. Osallistuminen vaatii siis suurta panosta ja tsemppausta ennen kisaa! Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Belgian Tongerenissa, jossa isäntämuseona toimii vuoden 2011 voittaja Gallo-Romeins. Tämän vuoden kilpailu käytiin itse asiassa jo viime vuoden puolella, sillä kilpailuun piti ilmoittautua jo viime toukokuussa. Omaa kisakuntoaan lähti katsastamaan alun perin 40 museota eri puolilta Eurooppaa.

Emya 2013 oli meidänkin mielessä kun Carelicumissa – Pohjois-Karjalan museossa uudistettiin perusnäyttely vuodenvaihteessa 2010-2011. Uusitun perusnäyttelyn ja Carelicumin freesatun ilmeen  myötä uskalsimme ilmoittautua kisaan. Suomesta mukaan rohkeni lähteä neljä museota. Aivan kaikki kisaan ilmoittautuneet museot eivät selvinneet kalkkiviivoille asti. Noista 40:stä tuomaristo valitsi hakemusten perusteella semifinaaliin 28, joissa kussakin vieraili yksi tuomariston jäsen viime kesän aikana. Suomen museoista vain Carelicum ja Kotkan Merimuseo pääsivät jatkoon, ja molemmissa tuomariston jäsen vieraili viime elokuussa.  Sen  jälkeen on seurannut pitkä hiljaisuus ja odotus.

Se, ketkä 28:sta museosta ovat selvinneet finaaliin ja yltäneet palkittavien joukkoon selviää vasta ensi lauantaina Belgiassa. Tuon elokuun jälkeen on tuomaristo kokoontunut ja valinnut finaaliin kymmenen museota, joissa on viime syksyn aikana vieraillut anonyymi tuomari ns. normaalina asiakkaana ottamatta yhteyttä museoon.

Vaikka monen aiemminkin mukana olleen suomalaisen museon taso on ollut korkea, ei maahamme ole vielä tullut päävoittoa. Tunnustuspalkintoja on tullut kuudesti: Tekniikan museo 1977, Siida 2000, Teatterimuseo 2001, Helsingin kaupunginmuseo – Katumuseo 2002, Kierikki Kivikeskus 2003 ja Vapriikki 2011. 

Olisikohan jo päävoiton aika? 

Tarja Raninen-Siiskonen

Pelkääkö museoväki lapsia!

Tiistain (12.2. 2013) Helsingin Sanomissa julkaistu Ville Seurin kolumni ”Miksi museoväki pelkää lapsia?” on aiheuttanut kohua museoväen keskuudessa. Mekö pelkäämme lapsia? Niinkö? Kyllä museoissakin ymmärretään, että lapsissa on tulevaisuus – myös museoiden kannalta. Kolumnia lukiessa jäi vaikutelma että Ville Seuri on liikkunut vain ja ainoastaan Helsingissä ja tutkaillut sikäläisten museoiden tarjontaa.

Täällä susirajalla on monesti huomattu kuinka pitkä matka on matkustaa Helsingistä Joensuuhun, mutta täältä matka pääkaupunkiin ei ole olekaan enää yhtä pitkä. Mutta ehkäpä tuon matkan takia pääkaupunkilaiset eivät ole täällä rajaseudulla juurikaan vierailleet ja tutustuneet museotarjontaamme.

Mutta mitä meillä Joensuussa onkaan tarjolla lapsille? Carelicumissa – Pohjois-Karjalan museossa on ollut jo vuodesta 1998 lähtien Mukulakatu – lasten oma satukaupunki. Ympäristöltään ja aktiviteeteiltaan se ei yhtään kalpene eikä häpeä Seurinkin ihasteleman Helsingin kaupunginmuseon lasten kaupungin rinnalla.

Mukulakadulla on tämän vuoden alusta lähtien alettu toimia entistä enemmän Pohjois-Karjalan museon ja karjalaisen kulttuuriperinteen näkökulmasta. Kaiken muun viikoittaisen touhun lisäksi järjestämme esimerkiksi joka kuukausi teematapahtuman. Helmikuun tapahtumassa liikutaan lumimiehen jäljillä ja maaliskuussa ratkotaan erilaisia pulmia ja pelejä vaihtuvan näyttelyn teeman innoittamina. Tarjonta lapsille ei Carelicumissa rajoitu pelkästään Mukulakatuun, sillä perusnäyttelynkin puolella on erilaista aktiviteettia ja muuta mukavaa tehtävää – niin aikuisille kuin lapsillekin. Myös Joensuun taidemuseon ONNIn puolelta löytyy yhtä jos toista askaretta. Helmikuun lopussa vietämme taidemuseolla Onnin nimipäiviä tutustumalla päiväkotiryhmien kanssa Hannu Riikosen ja Reetta Gröhn-Soinisen veistoksiin työpajan merkeissä, ja myöhemmin keväällä työpajoissa on luvassa kaikenlaista muuta mukavaa.

Mukulakadulta

Moni varmaan pohtii, millaista palautetta olemme saaneet museoistamme. Pääasiassa voi sanoa, että sekä Carelicumissa että taidemuseossa vierailleet ovat yllättyneet monipuolisuudestamme. Tässä makusteltavaksi yksi palaute: 

”Yllätyin, että täällä on niin paljon kaikkea. Hyvin monipuolinen ja kattaa monia aikakausia ja alueita. (29.1.2013)”

Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan, ikään ja asuinpaikkaan katsomatta!

Tarja Raninen-Siiskonen

ps. Museoliiton viestintäpäällikkö Seppo Honkasen vastaus Seurin kolumniin on luettavissa Museoliiton P.S.-blogissa.

Hyvää uutta vuotta 2013!

Hyvää uuta vuotta toivotellaan näinä viikkoina kaikille tutuille. Mutta kuinka pitkä perinne uuden vuoden juhlinta onkaan? Vuoden aloittaminen tammikuun ensimmäisestä päivästä oli – keidenkäs muiden kuin roomalaisten - keksintö. Muinaisten babylonialaisten vuosi alkoi kevätpäivänseisauksesta, egyptiläisillä taas kesäpäivänseisauksesta. Roomalaiset aloittivat vuoden tammikuun alussa jo ennen ajanlaskun alkua. Kesti monta vuosisataa ennen kuin tapa saapui tänne Pohjolan perukoille.  Suomessa se otettiin käyttöön vasta keski- ja uudenajan taittuessa. Virallisesti tammikuun ensimmäinen päivä aloitti vuoden vasta 1500-luvun puolivälissä. Perinteisesti maassamme vuosi alkoi kekrin tienoilla, jolloin viljat oli puitu ja teurastukset tehty.

Vanhoista perinteistä nykyiseen uudenvuoden juhlintaan on parhaiten säilynyt tinojen valaminen. Niistähän edelleen ennustetaan tulevan vuoden tapahtumia. Tyhjään huoneeseen asetettuja peilejä ja niissä tulevaisuuden katsomista ei juurikaan harrasteta. Saati sitten, että tuotaisiin sisään olkia lattialle ja tulkittaisiin kattoon tai orsille jääneistä oljista tulevaa. Enää ei myöskään ennusteta tulevaa vuoden ensimmäisen päivän käyttäytymisestä tai vastaantulevista.  Enteen mukaan, jos talossa saunottiin aattona päiväsaikaan, noustiin aamulla aikaisin vuoteesta ja tehtiin tuli aikaisin takkaan, niin pysyttiin vireänä koko vuoden ja työt joutuivat. Myöskään saunassa ei saanut puhella, etteivät kärpäset vaivaa kesällä! Lapsiakaan ei saanut torua, sillä näin ne säilyivät hyvätapaisina koko vuoden. Myös vuoden ensimmäisen päivän säästä nähtiin enteitä koko vuoden säälle. Vuosi 2013 alkaa suojasäässä, mutta suojasäänkin tulkittiin vain tuovan hyvän vuoden!

Nykyisellään uuden vuoden enteet eivät ole samassa roolissa kuin aiemmin. Meidän aikamme tehdään uuden vuoden lupauksia ajatuksella: kuinka parannan omaa hyvinvointiani. Hyvinvoinnin parantamisen voi aloittaa myös kulttuurikunnosta, näin pysyt vireänä koko alkavan vuoden! Vuoden alusta lähtien on mahdollista hankkia Joensuun museoiden klubikortti, jolloin pääsee 30 eurolla vierailemaan rajattomasti Joensuun taidemuseo ONNIssa, Carelicum – Pohjois-Karjalan museossa ja  Joensuun bunkkerimuseolla. Lupaamme myös klubitarjouksia ja kutsuja avajaisiin. Niin, ja tiedäthän että kulttuurin harrastaminen, kuten  museoissa vieraileminen, vaikuttaa myönteisesti vireyteesi ja omaan hyvään oloosi!

Terveisin

Tarja Raninen-Siiskonen

Miukumauku, kissanhäntä…

Museomaailmassakin oppii monesti uutta. Tämän huomasimme pystyttäessämme Choice? Valinta! Выбор… Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa -näyttelyä  Carelicumiin – Pohjois-Karjalan museoon lokakuun alkupuolella. Olemme saaneet näyttelyyn lainaksi Työväenmuseo Werstaalta 1900-luvun alkupuolella käytetyn painokoneen, sellaisen joka liittyy kommunistien toimintaan Amerikassa. Henkilökuntamme tutki painokonetta hieman tarkemmin, ja yllätys, yllätys: koneesta löytyi tuttu @-merkki! Historian koukeroita hyvin tunteva henkilökunta oli tästä ymmällään. Internethän on otettu käyttöön vasta viime vuosikymmeninä, kuinka merkki voikaan olla viime vuosisadan painokoneessa? 

Lähtiessämme selvittämään @-merkin historiaa, opimme mekin paljon uutta. Tiedättekö, että @-merkkiä on Yhdysvalloissa käytetty yksikköhinnan merkkinä! Opimme myös, että merkin alkuperästä on useita käsityksiä. Sen on arveltu - kuten monen muunkin asian - tulevan latinasta, ja tarkemmin sanasta ad. Toinen vaihtoehto on ranskalaisten ja saksalaisten kauppiaiden käyttämä à-sana. Italialaisten mukaan merkkiä olisi käytetty jo vuonna 1536, jolloin eräs italialainen kauppias olisi käyttänyt sitä kirjeessään mittayksikkönä.

Meidän tuntemana merkki ”keksittiin” 1970-luvulla, kun Ray Tomlinson alkoi käyttää sitä erottamaan henkilönimen postipalvelimen nimestä. Ja loppu onkin sitten historiaa…

Latomakonetta ja sen merkkejä voi käydä tutkailemassa Carelicumissa 3.2.2013 saakka.

Tarja Raninen-Siiskonen

Kuumetta, kuumetta

Me vanhemmat haluamme aina lastemme parasta, suojella heitä kaikelta maailman vääryydeltä ja tarjota  taloudellisesti hyvän ja turvatun elämän. Tämän ajatuksen voimalla ovat talouslaman tai työttömyyden kurimuksessa  olevat vanhemmat tehneet  usein kauaskantoisia valintoja ja lähteneet etsimään parempaa elämää,  jopa kauas kotiseudulta.

Reilut 100 vuotta sitten suomalaisten pääsääntöisin suunta oli Pohjois-Amerikka. Näiltäkin Pohjois-Karjalan perukoilta sinne matkattiin, vaikkei niin paljoa kuin Pohjamaalta. Ensin matkattiin Helsinkiin ja sieltä laivalla seilaten Brittein saarten kautta Ellis Islandiin. Voin kuvitella, että matkanteko Atlantin ylitse on ollut muistojen matka, ainakin myrskyn yllättäessä!
 

Elämä Amerikassa ei kaikkien kohdalla osoittautunutkaan unelmien täyttymykseksi. Elämä saattoi olla raskasta niin työn fyysisyyden kuin uuden asuinpaikan puhekielen suhteen. Nykyisenkin laman aikana muistellaan monesti mustan torstaita 24. lokakuuta vuonna 1929. Tuhannet vanhemmat olivat jälleen kerran suuren valinnan edessä: mistä löytää työtä, leipää ja mahdollisuus parempaan elämään lapsille? 

Kuten nytkin, lama ei ole aivan jokaisessa maankolkassa. Neuvostoliitossa oli tehty ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna  1928, ja siinä tavoiteltiin taloudellista nousua. Suomenkieliseen Neuvosto-Karjalaan tarvittiin runsaasti metsäteollisuuden asiantuntijoita. Monet amerikansuomalaiset perheet innostuivat asiasta. Suuren innostuksen vallassa Neuvosto-Karjalaan suuntaavilla laivoilla laulettiin tunteen voimalla: ”Työn orjat sorron yöstä nouskaa, / maan ääriin kuuluu kutsumus / Nyt ryskyin murtuu pakko valta, / ää on viime ponnistus.” Oltiin menossa kohti uutta, parempaa elämää ja tulevaisuutta  -  lasten kanssa. Historiasta tiedämme kuinka elämä heitteli monia Neuvosto-Karjalaan muuttaneita amerikansuomalaisia. Osa heistä palasi takaisin Pohjois-Amerikkaan, osa Suomeen ja osa jäi valintojensa takia Neuvosto-Karjalaan. Monet olivat luopuneet Kanadan tai Amerikan kansalaisuudestaan maahan saapuessaan ja ottaneet uuden kansalaisuuden. Se oli heidän valintansa.

Olemme petroskolaisten kollegojen kanssa pohtineet tätä aihetta ja tehneet yhdessä aiheesta näyttelyn Carelicumiin. Choice? Valinta! Выбор… Amerikansuomalaiset Neuvosto-Karjalassa -näyttely avataan lauantaina 6.10. 2012.

Tarja Raninen-Siiskonen

Suomen salpaa

”Täällä niitä poteroita riittää!” totesi muutama vuosi sitten eräs pohjoiskarjalainen sotilasviranomainen tarkoittaen, että maakunnan alueella on käyty jos minkälaista taistelua ja kahakkaa reilun tuhannen vuoden aikana. Ja niissä taisteluissa on sitten poteroita ja puolustuslinjoja kaivettu! 2000-luvun alussa löydettiin eräältä polvijärveläiseltä perunapellolta ruotsalaisia ja venäläisiä kolikoita, jotka oli laitettu maahan turvaan vainolaiselta. Onneksi kolikot löytyivät rauhan aikana, ja nyt niitä voi ihailla Carelicumin vitriineistä.

Ensimmäinen kirjallinen maininta Karjalan vaakunalipun käytöstä on Kustaa Vaasan hautajaisista vuodelta 1560. Vaakunassa tulee oivasti esiin kuinka Karjalan herruudesta ovat taistelleet ruotsit ja ryssät. Karjalassa tuo ”ruotsi” tarkoittaa luterilaista ja lännestä tulevaa ja ”ryssä” idästä tulevaa ortodoksia.

Talvisodan aikaisia poteroitakin tästä maakunnasta löytyy. Talvisodan päättyminen sai aikaan suuren karjalaisen kansan vaelluksen rajan länsipuolelle. Taistelujoukot olivat tuskin ennättäneet vetäytyä uuden rajalinjan taakse, kun ylipäällikkö C.G. Mannerheim kutsui sotilasjohdon koolle maaliskuussa 1940 keskustelemaan uuden itärajan puolustuksesta. Keskustelujen tuloksena rakennettiin 1 200 kilometriä pitkä puolustuslinja, jota ulottuu Virolahdelta aina Jäämerelle saakka.

Joensuussa korsuja alettiin rakentaa elokuussa 1940. Jatkosodan melskeissä valmiiksi saatiin kaksi korsua nykyisen Veteraanipuiston alueelle Noljakkaan. Sodan jälkeen linnoitteet toimivat vaikka missä käytössä, sotilasesikunnan asevarastonakin, kunnes ne löydettiin uudelleen.

Vuonna 1995 kunnostetut bunkkerit avattiin yleisölle ja kalustettiin näyttelykäyttöön. Rakentajien tarkkuudesta on periytynyt oiva kertomus. Kun museokorsuun tuotiin panssarintorjuntatykki omalle paikalleen, kierretapit asettuivat täydellisesti 54 vuotta aiemmin varattuihin kiinnikkeisiin. Työmiehet olivat tehneet tarkkaa työtä! Työmaasta vastannut insinööri Olavi Tuliainen totesikin avajaisissa: ”Sattuihan se, niin sen pitikin olla!”

Tarja Raninen-Siiskonen

Joensuun bunkkerimuseo sijaitsee Marjalassa, osoitteessa Virrantaus 7. Museo on avoinna kesällä 2012 17.8. saakka tiistai – sunnuntai  klo 11-17. Liput 3,50 -2,50 €.