Mobiiliviidakossa

Kehitys kehittyy ja minun tehtäväni on yrittää roikkua perässä. Olen kyllä nykytekniikan ystävä, mutta toisinaan hankinnoissani ja/tai oivalluksissani kaikkea muuta kuin aallonharjalla. Esimerkiksi älypuhelimen hankin vasta reilu vuosi sitten, vuosia uinuneen LinkedIn-profiilini puolestaan aktivoin viime viikolla.

Sama tuntuu vaivaavan vähän isommassa mittakaavassa työpaikkaani. Kiinnostusta ja oppimishaluakin löytyisi, mutta vaikkapa QR-koodijuna ehti puksuttaa Joensuun aseman ohi jo ajat sitten, emmekä koskaan hypänneet kyytiin. Muista mobiilisisällöistä puhumattakaan! Alkuvuoden huumassa päätin korjata asian vielä tämän kevään aikana.

Innosta puhkuen myös palaveerasin muutamia viikkoja sitten museoiden pelisisältöihin erikoistuneen firman kanssa. Kohtasin ystävällisiä ihmisiä ja karun viestin: pelkkä lisätieto ei enää nykykäyttäjille kelpaa, vaan sisällön tulee olla ensisijaisesti interaktiivista.

Ymmärrän ja ehdin innostuakin, mutta tosiasia on, että mieluiten etenisin askel kerrallaan, jotta pysyisin itse ja pitäisin työkaveritkin kartalla. QR-koodien teknistä puolta olen jo vähän silmäillytkin, mutta sisältö tuottaa päänvaivaa. Mikä näkökulma koodin takaa avautuviin linkkeihin tulisi valita? Hassuja anekdootteja teoksen historiasta, lisätietoa keräilijästä, makupaloja museon vaiheista, taidehistoriallisesti kiinnostavaa informaatiota vai kenties tätä kaikkea?

Sen verran pänkkä olen, että kun projektin menin itselleni kehittämään, se varsin todennäköisesti myös toteutuu – ennemmin tai myöhemmin. Oppia ikä kaikki, vaikka sitten vähän jälkijunassa. Tämä todettiin myös tänään iltapäivällä, kun opastin tulevan näyttelyn yhteistyökumppania ja vanhaa työkaveria Facebookin syövereihin. 

Lungisti meni oppitunti ja kaverin Facebookin käyttövarmuus lähti huimaan nousuun. Pitänee olla mobiilisisältöjen suhteen olla itselleen samalla tavalla armollinen kuin opastettavani. Huolella suunniteltu ja toteutettu sisältö palvelee kuitenkin kaikkia paljon paremmin kuin sormi paniikkinappulalla hutiloitu yksilö.

Aikaa on, sillä aineisto itsessään ei ole menossa yhtään mihinkään. Sitä paitsi sunnuntainen vierailu juuri uudelleen avatun Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelyyn toimi myös tervetulleena muistutuksena siitä, että teos kyllä puhuu puolestaan ilman krumeluurejakin. Seuraava tavoite omalla tekniikkataipaleella onkin hengitellä ja kehittää ideoita rauhassa.

Aivoriihen pitäminen yksin on kuitenkin vähän puuduttavaa hommaa. Mikäli sieltä bittiavaruudesta löytyy museoiden mobiilisisältöihin myötämielisesti suhtautuvia lukijoita, otan kaikki mahdolliset vinkit ja kehitysideat tälläkin saralla ilolla vastaan! Jos julkinen kommenttiosio kammoksuttaa, sähköposti tavoittaa (etunimi.sukunimi@jns.fi).

Hanna-Maija

Tuhatvuotiset sukset ja laserpyssy

Tokkopa arvasi hiihtelijä 1100-luvun Pohjois-Karjalaisella suolla sivakoidessaan, että liki tuhannen vuoden päästä hänen jalkoihinsa kiinnitetyt laudanpätkät päätyvät lasivitriiniin kaiken kansan kummasteltaviksi. Näin kuitenkin kävi, ja niinpä nämä 1950-luvulla löydetyt muinaissukset löytyvätkin nyt Pohjois-Karjalan museon uutuusnäyttelystä "Suomen suksi- Suksisepästä teolliseen muotoilijaan".

 Muinaissuksi ei vielä aivan modernia suksea muistuttanut, ja näinpä näyttely paljastaakin meille suksen muodonmuutoksen lankunpätkästä nykyaikaisen virtaviivaiseksi urheiluvälineeksi.

 

Joskohan se oikeilla voiteilla vielä luistaisi..?

Ajankohdan huomioon ottaen näyttelyyn liittyy luonnollisesti myös ampumahiihto. Museovieras pääsee katsomaan Kaisa Mäkäräisen ja Mari Laukkasen uraan liittyviä esineitä ja muistoja, samoin kuin kikattelemaan menneiden vuosikymmenten kisamuodille. Näyttelyn katselijat pääsevät myös itse kokeilemaan kuinka helposti taulut löytyvät tähtäimeen Eko-Aims Oy:n ekoaseilla. Näistä aseista ei oikeita panoksia lennäkään, vaan ammunta tapahtuu optisesti lasereiden avulla.

Nämä ja muut hiihtäjäin tyylinäytteet kuluneiden vuosikymmenten ajalta saattaisivat nykypäivänä herättää hilpeyttä kanssakilpailijoissa

Vierailu Suomen suksi-näyttelyssä on oiva tapa virittäytyä kaupungin vallanneeseen ampumahiihtotunnelmaan. Oikein kova kisafani käy tietenkin myös valokuvaamassa oman tai kaverinsa huikean kisatuuletuksen näyttelystä löytyvillä palkintokorokkeilla. Kannattaa ainakin, sillä kaikkien instagramissa hashtageilla #Pohjoiskarjalanmuseo #celebration jaettujen tuuletusten joukosta arvotaan uusi omistaja Ski Wax Vauhti suksivoidepaketille. Tämän lisäksi kaikista parhain ja riemukkain kuva voittaa KSF Sport Oy:n Järvisen sukset!

Torilta jo kaikaa musiikkia, huomenna avajaiset jee!
Mahtavaa, joskin vähän harmaata päivää kaikille, toivottavasti huomiseksi saadaan nätti ilma!

- Samu

Sukellus nykytaiteen saloihin

Kun viettää normaalisti viisi päivää viikossa työpaikalla, silmittyy hyvin ympäristöönsä ja tietää heti, jos joku on vähän vinksallaan. 

Joskus aina hämmentääkin, kun seinältä on hävinnyt teos ja paikalla ammottaa tyhjä tila. Vaikka joka kerralla sydän jättää yhden lyönnin väliin, tähän mennessä kaikki "kadonneet" ovat lähteneet lainaan ja viimeistään seuraavana päivänä tilan onkin täyttänyt jo uusi teos.

Harvemmin kuitenkaan isompia muutoksia ehtii tapahtua ilman, että sen rekisteröisi välittömästi.

Tällä viikolla vietin kaksi päivää pelastuslaitoksella ensiapukoulutuksessa. Kun tulin torstaina takaisin töihin, museolle oli avautunut uusi näyttely.

Eihän se tietysti yllätyksenä tullut ja valmistelujakin ehdin todistaa hyvän aikaa, mutta kyllähän se aika vekkulilta tuntui kävellä aamutuimaan keskelle valmista näyttelyä. 

Roger Gustafsson on muokannut muumihahmoisista säästölippaista hauskan opastuksen modernismin ja nykytaiteen historiaan. Lopputulos hykerryttää niin lasta kuin aikuistakin.

Muutama tyyliniekka on sujahtanut myös kokoelmien joukkoon. Etsiminen onnistuu kätevästi aarrekartan avulla!

Palkitsevinta on ainakin minulle ollut tunnistaa tuttuja taiteilijoita muumihahmon avulla. Täytyy silti tunnustaa, että sen verran on aukkoja tietämyksessä, että otan syventävän oppitunnin ilolla vastaan. Näyttely on esillä toukokuulle saakka. Ehkä siihen mennessä hanskassa on jo jokainen näyttelyn taiteilija, tai ainakin muurahaiskorennon leijonanosa.

Koska jaettu ilo on tässäkin tapauksessa ehdottomasti paras ilo, suosittelen ottamaan kaverin mukaan ja sukeltamaan nykytaiteen saloihin yhdessä. Miten olisi vaikka ystävänpäivänä? 14.2. taidemuseoon pääsee kaksi kaverusta yhden hinnalla!

Hanna-Maija

Adiós 2014!

Jälleen kerran on tullut aika summata vuoden tapahtumat ja katsoa mitä onkaan saatu aikaiseksi kuluneena vuonna. Museoissa tulosten tarkastelu tarkoittaa pitkälti kävijämäärien ja tulostavoitteiden laskemista. Molempien suhteen voimme olla tyytyväisiä. Kun vielä vuoden viimeisiä kävijöitä vierailee näyttelyissämme ja Mukulakadulla, niin voin todelta Joensuun museoiden onnistuneen tavoitteissaan. Taidemuseolle tavoitteeksi asetetun 15 000 kävijän määrän saavutimme jo syksyn aikana, ja nyt odotamme kuinka paljon jää puuttumaan 20 000 kävijän lukumäärästä. Näillä näkymin se jää vain hiukan vajaaksi. Pohjois-Karjalan museossakin 28 000 kävijän tavoite on ylitetty, ja lähentelemme jo 30 000 kävijää. Myös asetetut euromääräiset tulostavoitteet näyttävät toteutuvan suunnitelmien mukaisesti, kuten kulutkin. Lopulliset luvut selviävät vasta ensi vuoden puolella.

Mutta mitä vuoden aikana tapahtuikaan museoissa? Päällimmäisenä tulee ajatus, että teimme monta asiaa nopeassa aikataulussa ja pienellä henkilökunnalla.  Tästä suuri kiitos henkilökunnalle! Kuluvan vuoden teema, Karjala, oli näkyvästi esillä näyttelyissämme. Molemmissa museoissa teimme yhteistyötä Venäjän museoiden kanssa. Taidemuseolla vuoden päänäyttely kertoi Nikolai I:sta, Joensuun kaupungin vuonna 1848 perustaneesta keisarista ja Pavlovskin palatsimuseossa olevista keisariperheen aarteista. Saimme Pavlovskista lainaan monia esineitä, joita ei ole vielä Pietarissakaan esitelty.
 

Pohjois-Karjalan museon puolella teimme yhteistyötä Venäjän Karjalan museoiden kanssa kahdessa ns. Enpissa eli EU-rahoitteisissa Euregio Karelia -hankkeissa. Hankerahoituksella saatiin asiakkaiden iloksi mm. Mukulakadulle Verneri Veturimies -hahmo sekä suuri leikkiveturi ravintolavaunuineen ja toiseen kerrokseen ns. lasten museohuone. Lisäksi tuotettiin ja testattiin erilaisia teemallisia työpajoja sekä päiväkotilapsille että koululaisille, tehtiin erilaisia esitteitä ja luotiin matkamuistopussukka. Sortavalasta kiinnostuneille tuotettiin Virtual Sortavala -nettisivusto, jossa kerrotaan kaupungin kulttuurihistoriasta. Sotien jälkeistä aineistoa on saatu Karjalan tasavallan arkistosta ja museoista. 

Suurta ponnistusta vaati myös hankkeessa luotu Open Karelia -tietoverkko. Open Karelia on museotietojärjestelmä, johon on syötetty museoiden kokoelmissa olevia esineitä ja valokuvia tiettyjen teema-alueiden mukaisesti. Kyseessä ei ole pelkkä kokoelmanhallintajärjestelmä, vaan myös asiakkaille suunnattu avoin tietojärjestelmä. Ohjelma on myös joustava tietoalusta, johon voidaan syöttää tekstin ja valokuvan lisäksi liikkuvaa kuvaa ja äänitiedostoja. Jokainen objekti saa oman tulostettavan QR-koodin.  Tämä helpottaa näyttelytoimintaa, jossa voidaan koodin avulla jakaa lisätietoa yksittäisistä esineistä / ilmiöistä / äänitiedostoista jne.

Muutoksia tapahtui myös Pohjois-Karjalan museon henkilöstöpuolella, jossa pitkäaikainen kokoelmajohtaja Auli Patjas siirtyi eläkkeelle.  Tästä seurasikin aikamoinen tehtävänkierto: maakuntatyöstä vastannut amanuenssi Erkki Matikainen siirtyi kokoelmapuolelle ja tuottajana vaikuttanut Ulla Härkönen aloitti amanuenssina vastaten alueellisesta toiminnasta. Tuottajan tehtäviin saimme aivan uuden kasvon: Pauliina Kaasalaisen. Pauliina onkin nyt muutaman kuukauden ajan perehtynyt museon toimintaan ja osallistunut yhteen jos toiseenkin tapahtumaan

Kulunut vuosi on ollut museoissa työteliäs, osaltaan mainittujen Enpi-hankkeiden, mutta myös monien muiden hankkeiden, tehtävien tai selvitysten takia. Hankepuolella olemme onnistuneet saamaan avustusta myös muihinkin ideoihimme: kouluun liittyvien esineiden / valokuvien luettelointiin, Sortavalaan liittyvän kiertonäyttelyn tuottamiseen, Nikolai-näyttelyyn sekä monikulttuurisuuteen liittyvään hankkeeseen. 

Jälkimmäistä hanketta vetänyt Isabel ehti opastaa meitä myös espanjan kielen saloihin.  Näin vuoden viimeisenä päivänä kiitän kaikkia museon asiakkaita kuluneesta vuodesta. Uusi vuosi tuo tullessaan aivan uusia näyttelyitä ja uusia tuulia. Tervetuloa museoihin ensi vuonnakin, mutta nyt Adiós 2014!

Tarja Raninen-Siiskonen

Katse tulevassa

On taas se aika vuodesta kun ihmisillä on tapana kerrata mennyttä ja pohtia tulevaa. 

Töissä tämä näkyy mukavan konkreettisesti: olen tällä viikolla kirjoittanut viimeinkin puhtaaksi suunnitelmat ja alustavat aikataulut vuodelle 2015 sekä järjestänyt menneen vuoden tiedotus- ja markkinointimateriaalit työpöydän pinta-alaa valtaamasta siististi omille paikoilleen mappiin ja mapin puolestaan rivistön jatkoksi hyllyyn. 

Joulua voi lähteä viettämään mukavan keventynein mielin, kun tietää menneiden olevan paketissa ja uusi tyhjä mappi odottaa täyttäjäänsä puhtaalla pöydällä.

Tässä näyssä assistentin mieli lepää.

Asiakkaiden näkökulmasta markkinointimappini tuskin ovat kuitenkaan se kaikkein jännittävin asia taidemuseon toiminnassa, varsinkaan tulevassa vuodessa. 

Monilla isoilla museoilla tulevan näyttelyvuoden julkaisu on odotettu tapahtuma. Meillä on toistaiseksi tyydytty pienieleisemmin kaupungin kulttuurilaitosten yhteiskausiesitteeseen ja muun tiedotuksen mukana lähtevään näyttelyohjelmaan. Tänä vuonna kokeilin kepillä jäätä ja julkaisin nettisivuille päivitetyn näyttelykalenterin myös sosiaalisen median puolella. Ilahtuneesta vastaanotosta päätellen uutisia on odoteltu myös meidän museomme osalta.

Ja mikäpä ettei, taas on nimittäin tulossa kaikenlaista!

Luvassa on mm. itäsuomalaista nykytaidekenttää valottava ALUE15 sekä Roger Gustafssonin pienoisveistoksilla nykytaiteen kirjoa hauskasti esittelevä Hommage à... Kesänäyttelynä on ensi vuonna Due Nelimarkka, jossa on nähtävillä Eero Nelimarkan maalauksia ja piirroksia sekä Riitta Nelimarkan taidetekstiilejä, serigrafioita, maalauksia ja piirroksia. Vuoden päättää joensuulaistuneen taiteilijapariskunnan Ville ja Anni Löppösen yhteisnäyttely Sisäinen linna.

Vuoden kuitenkin avaa heti tammikuussa Lapin taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlanäyttely How to Read in the Dark?, jossa tutkitaan miten pimeyttä ja sen kokemista voi kuvata taiteen keinoin. Näin harvinaisen pimeän syksyn jälkeen on vaikea keksiä paljon osuvampaa teemaa.

Onneksi ainakaan täällä Itä-Suomessa pimeys ei ole enää niin hallitsevaa, kun maahan on saatu (toivottavasti jo pysyvä) lumipeite ja valkean joulun mahdollisuuteen jaksaa taas uskoakin. Siispä mukavaa joulun odotusta kaikille! Palataan asiaan hienojen näyttelyiden ja uusien seikkailuiden parissa taas ensi vuonna!

Hanna-Maija

Ps. Kaupungilla kiertää villi huhu, että kolmannen kerroksen Studiosta loppuvat vaihtuvat näyttelyt kokonaan. Totta on kuin onkin toinen puoli: tila siirtyy vuoden alusta kokoelmakäyttöön. Studion pienempien näyttelyiden ystävät älkööt kuitenkaan olko huolissaan: pysyvää näyttelyä sinne ei toistaiseksi ole tulossa ja suunnitellut kokoelmanostot näyttävät melkoisen kutkuttavilta. Ensimmäiseksi pääsee ihastelemaan Helge Dahlmanin teoksia, joista osaa ei ole aiemmin esitelty! Dahlmanin näyttely on avautuu yleisölle jo 7.1.

”Yöllä yököt lentelevät, päivällä paremmat linnut”

Mikä eläin on pienimmillään niin pieni, että se mahtuu vaikka tulitikkulaatikkoon mutta suurimmillaan niin suuri, että sen siipien kärkiväli voi olla jopa 2 metriä? Ja nyt siis puhutaan ihan täysikasvuisista yksilöistä. Lisävihjeitä jos kaipaat, niin samainen eläinlaji on myös maailman ainoa nisäkäs, joka osaa lentää, ja se havainnoi ympäristöään kaikuluotauksen avulla. Joko arvaat? Ai, et vieläkään. No seuraava vihje johdattaa sinut taatusti oikeille jäljille: tämä lentävä nisäkäs on usein yhdistetty verta imeviin vampyyreihin, onpa sitä joskus syytetty paholaisen kätyriksi. Nyt varmasti tiedät, mistä eläimestä on kyse, no tietenkin… lepakosta! Dydydydydydydydy Batmaaaannn!

Lepakot ovat siitä hassuja otuksia, että niitä harvemmin pääsee ihan omin silmin luonnossa näkemään, lepakko-ystävämme kun eivät juurikaan perusta valosta ja näin ollen ne liikkuvat mieluummin öiseen aikaan pimeällä. Toisaalta Suomen pitkät ja ainakin lepakoiden mielestä hieman turhan kylmät talvet aiheuttavat sen, että lepakot viettävät suuren osan vuodesta talvihorroksessa. Usein talvihorros kestää melkein puoli vuotta. Jos siis olet päässyt bongaamaan ihka aidon, elävän lepakon luonnossa, voisit jopa onnitella itseäsi, näin ei nimittäin tapahdu ihan joka päivä.

Lepakoiden kiehtovuutta lisäävät monet uskomukset ja tarinat, joita lepakoihin on vuosisatojen ajan liitetty. Esimerkiksi joillakin Meksikon alueilla lepakoita palvotaan jumalina, joilta anotaan suojaa vihollista vastaan sekä yleistä onnea ja hyvää satoa. Kiinassa ja Japanissa lepakko on kuvannut onnea, ja esimerkiksi kiinan kielen sana ”fu” tarkoittaa sekä lepakkoa että hyvää onnea. Amerikan intiaanit ovat puolestaan pitäneet lepakkoa merkkinä sateesta.  Lepakon syntyynkin liittyy monenlaisia tarinoita, joista yhteen myös otsikko viittaa. Meillä täällä Suomessa on joskus uskottu, että lepakko on pirun aikaansaannos. Piru oli nimittäin ihastunut pääskyseen ja halusi itsekin tehdä samanlaisen olennon. Lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan pirun toiveiden mukainen, vaan luomistyön tuloksena oli lepakko, jonka pettynyt ja kiukkuinen piru määräsi lentämään öisin, jottei hänen epäonnistunut yrityksensä osuisi kaikkien silmiin.

Mutta jos lepakoita ei ole koskaan polullesi eksynyt, niin nyt on suorastaan loistava tilaisuus aloittaa tutustuminen lepakoihin suuntaamalla oma kaikuluotaus kohti Pohjois-Karjalan museota. Luonnontieteellinen keskusmuseo on tuottanut upean näyttelyn, Vampyyrien varjostamat – lepakoiden salainen maailma, näistä varmasti meille monille hieman tuntemattomammista eläimistä. Näyttelyssä on esillä tietoa lepakoiden evoluutiosta ja biologiasta, Suomen lepakoista, lepakkotutkimuksesta ja ihmisen suhteesta lepakoihin. Eikä toki Batmaniakaan ole unohdettu!

Ja ihan vinkkinä vain, että lepakkopöntön rakennusohjeet pääsivät jo yhdessä vaiheessa tyystin loppumaan, mutta nyt niitä on taas näyttelyssä tarjolla. Joten jos haluat omasi, niin olepa nopea!

Mediatutkija, tiedemies ja myyttientutkija pohtivat lepakoiden syvintä olemusta museon lepakko -näyttelyssä.

Ulla

Ps. Näyttely on esillä aina 18.1.2015 saakka, joten jos joululomalla iskee tekemisen puute, niin tervetuloa!

Viitisen päivää taidemuseolla

Olin viisi päivää TET-harjoittelussa Joensuun taidemuseolla, kannattiko? – Minä sanon, että ehdottomasti kannatti. Jopa minunkaltaiseni hiljainen ja herkkä tyttö selvisi pelkillä hyvillä kokemuksilla.
 

Pääsin tekemään asioita, joita en olisi ihan ensimmäiseksi voinut kuvitella museotyön osaltaan olevan. Nämä viisi päivää muuttivat kokonaan käsitykseni museotyöstä ja sen tuomista tehtävistä. Olin ennestään luonut yleisestikin työelämästä stereotyyppisen kuvan: työntekijä on erikoistunut vain yhteen asiaan ja tekee sitä sen seuraavat 30 vuotta, – Todellisuudessa tuo stereotypia on joissakin tapauksissa jokseenkin valhetta.

Tämän TET-jakson aikana opin kuinka museotyö toimii. Se ei ollutkaan pelkkää asiakkaiden kanssa työskentelyä, kuten olin aluksi kuvitellut. Siihen liittyy paljon muutakin. Museoissa on paljon ihan erilailla kouluttuneita ihmisiä, jotka tekevät paljon työtä museon sisällä, mutta myös ulkopuolella. Aikataulusuunnitelmat ovat tärkeä osa työskentelyä, jotta kaikki saataisiin tehtyä ajoissa ja oikeassa järjestyksessä.

Mutta entäpä minä? Millainen mieli jäi yleisesti TET-jaksosta? – Mahtava. Minua ilahdutti se, että henkilökunta oli hirmu mukava ja otti minut avosylin vastaan. Uskalsin jopa avata suutani vieraille ihmisille, jota en yleensä tee. Lisäksi pääsin eroon inhottavista ennakkoluuloistani, joita tavallisena suomalaisena muodostan lähes joka asiasta.

Jakson aikana tekemäni tehtävät olivat mielenkiintoisia ja juuri sopivia minulle. Ne eivät olleet liian haastavia, mitä olin ennen TET-jakson alkamista pelännyt. Lisäksi sain tasavertaisesti itsenäisesti tehtäviä kirjoitustehtäviä kuin hieman sosiaalisempaakin tehtävää. Eikä varastonkaan siivoaminen ollut tylsää, koska sitä muutenkin tykkään siivota ja järjestellä tavaroita.

TET-jakso taidemuseolla lisäsi paljon työkokemustani ja rohkaisi minua sen verran, että taidankin hakea ensi kesänä kesätöitä. Lisäksi se laajensi yleissivistystäni ja toimi hyvänä pohjana ehkä tulevalle tulevaisuuden ammatilleni. Aivan kuten olin saanut ennen jaksoa kuulla, useat museot ovat mukavia TET-paikkoja ja niihin kannattaa hakea myös kesätöihin. Viihdyin oikein hyvin viisi päivää taidemuseolla ja minusta tuntuu, että viihdyin ihan liiankin hyvin, sillä oikeastaan en haluaisi palata taas ensi viikolla koulunpenkille. Olisin voinut työskennellä pidempäänkin, mutta klassikon sanonnan mukaan: kaikki kiva loppuu aikanaan, - ja se on kyllä totisinta totta.

Rohkaisen kaikkia vähänkin taiteesta tai historiasta kiinnostuneita ihmisiä hakemaan Joensuun taidemuseolle töihin tai mikseivät muutkaan voisi? Jos ei nyt TET:iin niin sitten vaikka kesätöihin tai muuten vain vierailulle. Älkää antako ennakkoluulojen ottaa valtaa!

- Milla, Pielisjoen koulu