Museouduinko?

Moikka! Tässä kirjoittaa siis työssäoppimassa ollut 18-vuotias Maiju, kuka opiskelee Otsolassa toista vuotta audiovisuaalista viestintää. Etsin keväällä toppipaikkaa Joensuusta, joten hain tänne. Nyt on viisi viikkoa harjoittelua takana, ja kuusi viikkoa lomaa edessä ennen kolmatta opiskeluvuotta.

Ensimmäinen päivä ei jännittänyt, olin vain tietämätön. Sain esittelykierroksen täällä, sekä Carelicumissa. Sain myös oman työpisteen, jonka valloitinkin nopeasti kaikella kameraroinalla. Ensimmäisen viikon aikana alkoi tottua rytmiin ja talon tapoihin. Opin, että portaat ovat huomattavasti kätevämpi ja nopeampi reitti kuin hissi ja ettei Kiasmassa kannata mennä reunimmaiseen naistenvessaan järkyttävän kokoisen oven "raon" vuoksi. Sain  myös neuvoja taiteeseen liittyen: jos aiot ryhtyä esimerkiksi taidemaalariksi, ei kannata käyttää halpaa paperia.

Tietyt tavarat ovat kulkeneet koko harjoittelun ajan mukana. Niistä merkittävin on pöydällä lojunut pikkurillini pituinen töppökynä, jolla kirjoitin väkisin viimeiset viisi viikkoa. Ylpeys ei vain antanut periksi vaihtamaan pidempään. Hyvänä kakkosena tulee oma kamerani, jonka akkua sainkin kulutettua kiitettävästi.

Harjoittelun aikana pääsin taltioimaan Carelicumin molemmat näyttelyt. Pidin kuvaamisesta, pidin näyttelyistä ja pidin ihmisistä. Viime viikolla niiden lisäksi kuvasin Penttilänrannan taideteokset. 

 

Koko harjoittelun aikana kaikista mieluisin tehtävä on kuitenkin ollut video, jota kuvasin ja editoin ainakin pari viikkoa. Kun astun tähän museoon, tulee rauhallinen mutta utelias olo. Sana mysteeri voisi kuvata sitä hyvin. Joten toivon, että edes osa siitä fiiliksestä näkyy videolla.

Nyt jätän tämän mielenkiintoisen talon, sympaattiset ihmiset ja viiden sentin töppökynän odoittamaan seuraavaa harjoittelijaa. Uskon, että voin sitten vanhana sanoa ylpeänä olleeni kahdeksantoistakesäisenä töissä juuri tässä  taidemuseossa.

- Maiju Laukkanen

Pariisitar peilissä

Museokaupat ovat ihania, lumoavia ja vaarallisia paikkoja.

En taida olla ainoa, joka varaa museoviisitistä erikseen aikaa - ja budjettia! - ostoksia varten. Houkutuksia en voi väistellä täällä töissäkään, vaikka kuinka yrittäisin silmäni niiltä ummistaa. Vastikään saimme Grace MP Muotoilun laukkuja Puodin valikoimiin ja niin keikkuu tämänkin museoassistentin olalla uusi kesäkassi jo toista viikkoa.

Itse tykkään eniten sellaisista museokaupoista, joissa museon omista kokoelmista on teetetty jokaisen kukkarolle sopivia vaihtoehtoja. Olen hassuna postikortteihin, magneetteihin, tiskirätteihin, karamellirasioihin ja kaikkeen muuhun pieneen sälään, jota voi kauempaakin kantaa itselle muistoksi ja toisille tuliaisiksi. Jostain syystä ne yleiset suosikkiteokset ja omat lempparit osuvat kuitenkin todella harvoin yksiin. Voi siis sitä riemua, kun itselle mieluinen teos löytyy kuin löytyykin vaikka magneettina kaupan valikoimista! 

Harvoin kuitenkaan tulee ajateltua niitä reittejä, joita pitkin tuotteet museokauppaan päätyvät: kenen ideasta ne ovat lähteneet liikkeelle, minkälainen suunnitteluprosessi niissä on taustalla tai kuka ne valmistaa. Kuluneiden vuosien aikana olen huomannut, ettei selkeää kaavaa ole. Esimerkiksi omaa suosikkiani, Bakkantti-mikrokuituliinaa tehtiin aikanaan harkiten ja lukuisten vedoksien verran. Joskus onnistunut tuote kuitenkin syntyy paljon kivuttomammin.

Olimme alkukeväästä tekemässä Puotiin uutta tilausta tutulta, ulkomaiselta tavarantoimittajalta. Museokaupasta vastaava työkaverini tekee tuotevalinnat etukäteen ja luottaa minun kielitaitooni tilausta tehdessä. Itse taas luotan puodin ja asiakkaat tuntevan työkaverin makuun ja tietämykseen, joten naputtelen tilauksen menemään sen kummempia kyselemättä.

Näin tehtiin nytkin. Ei aikaakaan, kun sähköpostiin alkoi ilmaantua pyyntöjä teksti- ja kuvamateriaaleista. Olimme ymmällämme, mutta kysymällä selvisi, ettei kumpikaan meistä ollut huomannut, että tilatuista tuotteista kaksi olikin ns. kustomointiosastolta ja ne saisi teetettyä vain museon omalla aineistolla.

Ensisijainen ajatus oli perua koko tilaus. Mutta sitten kahvikupposen äärellä alkoi kyteä ajatus: miksei kokeiltaisi omaa peiliä? Nyt olisi oivallinen mahdollisuus, kun tilauskin on jo tehty ja sama valmistaja tekee myös magneettimme, joiden laatuun olemme olleet tyytyväisiä. Tekstit ja kuva siirtyivät nopeasti maasta toiseen. Muutaman vedoksen ja yhden koekappaleen jälkeen myös valmis tuote asetteluineen ja väreineen löysi muotonsa.

Eli nyt meiltä löytyy magneettien, korttien, postituslaatikon ja muiden tuttujen tuotteiden lisäksi myös Virginie-taskupeili, joka toivottavasti löytää tiensä lahjapaketteihin ja matkamuistoksi pitkin kesää. Minun mielestäni siitä ainakin tuli varsin sievä!

Edelfeltin Virginie on meidän museomme kohdalla juurikin se yleisösuosikki museokaupan tuotteita ajatellen. Koska ainakin haluan uskoa, että jossain siellä on muitakin kaltaisiani, joiden kokoelmasuosikit eivät mahdu näiden "ilmiselvien" teosten joukkoon, haluan muistuttaa, että tässäkin suhteessa otamme toiveita ja ideoita vastaan!

Kesäterveisin

Hanna-Maija

Museokortti - kohta myös meillä!

Ottaen huomioon, että työtehtäviini kuuluu markkinointia ja työhistoriastakin löytyy kokemusta kaupan alalta, en ole kummoinenkaan myyjä. Jos siis tarkoitetaan jonkun tuotteen aktiivista myyntiä ja esittelyä vähän epäröivälle asiakkaalle.

Usein koen myös vähän vaivaannuttavana sen, kun joku aktiivisesti myy minulle jotakin. Hyvän myymisen ja tuputtamisen ero on hiuksenhieno ja myös henkilökohtainen. Se mikä toiselle on vielä ihan passelia tuote-esittelyä, voi toiselle olla jo todella tungettelevaa ja häiritsevää.

Myymistä kuitenkin helpottaa huomattavasti se, jos tuote on oikeasti omasta mielestä hyvä. Sellainen jonka itsekin mielellään hankkisi.

Viime viikolla kävimme Tuijan kanssa Museokortti-koulutuksessa Kuopiossa ja siinä sellainen tuote juuri onkin. Koko päivän antia ei kannata alkaa näin blogissa purkamaan, mutta parhaiden puolien tiivistäminen taitaa olla sekä tällaisen kirjoittamisen että hyvän myynnin ytimessä.

Koulutuksen lopulla meitä muistutettiin, että minimissään kannattaa asiakkaalle kertoa seuraavat asiat: hinta 54 euroa, voimassa vuoden, käy pääsylippuna liki 200 museoon ympäri Suomea. 

Ja siinähän se kaikkein olennaisin tieto tulikin. 54 euroa tuntuu Itä-Suomen hintatasolla vähän tyyriiltä – meidänkin peruslippumme on talvikaudella vain vitosen – mutta jos yhtään matkailee oman kaupunkinsa ulkopuolelle, hankinta on harkitsemisen arvoinen. Jo Pohjois-Karjalassa Musekortilla pääsee museoon myös Ilomantsissa, Lieksassa, Kolilla ja Nurmeksessa. Muista maakuntien ja pääkaupunkiseudun tarjonnasta puhumattakaan.

Kaikilla ei kortille ole tietenkään tarvetta ja aktiivisemmillekin museovieraille isomman summan maksaminen kerralla voi tuntua pahalta. Minusta silloin kannattaa jakaa summa pienempiin osiin ja tarkastella hankintaa sen valossa. 

Itse panostin pitkän harkinnan jälkeen ryhmäliikuntapaikan kausikorttiin alkuvuodesta ja laskin, että jos käyn tunnilla keskimäärin edes kahdesti viikossa kevään ajan, tulee se halvemmaksi kuin sarjalipuilla harrastaminen. Ja niinhän siinä on käynyt, että luvun hahmotettuani olen tanssinut, zumbannut, kiinteyttänyt, lihaskuntoillut ja pilatesrullaillut pitkin kevättä paitsi ”riittävän” määrän, monina viikkoina enemmänkin – joskus lyhyelläkin varoajalla muiden suunnitelmien peruuntuessa! 

Sama malli soveltuu muihinkin harrastuskuluihin, myös Museokorttiin. Kehotan ainakin kokeilemaan ajatusleikkiä.

Missä museoissa juuri sinä haluaisit käydä seuraavan vuoden aikana? Miten monta kertaa niissä pitää yhteensä käydä, että Museokortin hankkiminen kannattaa? Madaltuisiko kynnys tutustua myös muihin museoihin, vaikka aihepiiri ei olisikaan tuttu tai senhetkinen näyttely prioriteettilistalla ykkösenä? Tulisiko kortin myötä piipahdettua museoon myös silloin, kun ei ole aikaa nuohota koko tarjontaa läpi kerralla? Nämä ovat miettimisen arvoisia asioita.

Mikäli vaakakuppi painottuu kortin hankkimiseen, Museokortti tulee valtakunnallisesti myyntiin 5.5. Joensuussa sitä voi taidemuseon lisäksi ostaa Carelicumin tiskiltä. Näin äitienpäivän, ylioppilasjuhlien, valmistujaisten ja hääsesongin alla muistutettakoon, että kortti on voimassa ensimmäisestä käyttökerrasta (ei siis ostopäivästä), joten se sopii hienosti myös lahjaksi.

Katso lista koko Suomen Museokortti-kohteista: museot.fi/museokortti.

Kevätmielellä ja vähän myyntitunnelmissakin,

Hanna-Maija

Mobiiliviidakossa

Kehitys kehittyy ja minun tehtäväni on yrittää roikkua perässä. Olen kyllä nykytekniikan ystävä, mutta toisinaan hankinnoissani ja/tai oivalluksissani kaikkea muuta kuin aallonharjalla. Esimerkiksi älypuhelimen hankin vasta reilu vuosi sitten, vuosia uinuneen LinkedIn-profiilini puolestaan aktivoin viime viikolla.

Sama tuntuu vaivaavan vähän isommassa mittakaavassa työpaikkaani. Kiinnostusta ja oppimishaluakin löytyisi, mutta vaikkapa QR-koodijuna ehti puksuttaa Joensuun aseman ohi jo ajat sitten, emmekä koskaan hypänneet kyytiin. Muista mobiilisisällöistä puhumattakaan! Alkuvuoden huumassa päätin korjata asian vielä tämän kevään aikana.

Innosta puhkuen myös palaveerasin muutamia viikkoja sitten museoiden pelisisältöihin erikoistuneen firman kanssa. Kohtasin ystävällisiä ihmisiä ja karun viestin: pelkkä lisätieto ei enää nykykäyttäjille kelpaa, vaan sisällön tulee olla ensisijaisesti interaktiivista.

Ymmärrän ja ehdin innostuakin, mutta tosiasia on, että mieluiten etenisin askel kerrallaan, jotta pysyisin itse ja pitäisin työkaveritkin kartalla. QR-koodien teknistä puolta olen jo vähän silmäillytkin, mutta sisältö tuottaa päänvaivaa. Mikä näkökulma koodin takaa avautuviin linkkeihin tulisi valita? Hassuja anekdootteja teoksen historiasta, lisätietoa keräilijästä, makupaloja museon vaiheista, taidehistoriallisesti kiinnostavaa informaatiota vai kenties tätä kaikkea?

Sen verran pänkkä olen, että kun projektin menin itselleni kehittämään, se varsin todennäköisesti myös toteutuu – ennemmin tai myöhemmin. Oppia ikä kaikki, vaikka sitten vähän jälkijunassa. Tämä todettiin myös tänään iltapäivällä, kun opastin tulevan näyttelyn yhteistyökumppania ja vanhaa työkaveria Facebookin syövereihin. 

Lungisti meni oppitunti ja kaverin Facebookin käyttövarmuus lähti huimaan nousuun. Pitänee olla mobiilisisältöjen suhteen olla itselleen samalla tavalla armollinen kuin opastettavani. Huolella suunniteltu ja toteutettu sisältö palvelee kuitenkin kaikkia paljon paremmin kuin sormi paniikkinappulalla hutiloitu yksilö.

Aikaa on, sillä aineisto itsessään ei ole menossa yhtään mihinkään. Sitä paitsi sunnuntainen vierailu juuri uudelleen avatun Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelyyn toimi myös tervetulleena muistutuksena siitä, että teos kyllä puhuu puolestaan ilman krumeluurejakin. Seuraava tavoite omalla tekniikkataipaleella onkin hengitellä ja kehittää ideoita rauhassa.

Aivoriihen pitäminen yksin on kuitenkin vähän puuduttavaa hommaa. Mikäli sieltä bittiavaruudesta löytyy museoiden mobiilisisältöihin myötämielisesti suhtautuvia lukijoita, otan kaikki mahdolliset vinkit ja kehitysideat tälläkin saralla ilolla vastaan! Jos julkinen kommenttiosio kammoksuttaa, sähköposti tavoittaa (etunimi.sukunimi@jns.fi).

Hanna-Maija

Tuhatvuotiset sukset ja laserpyssy

Tokkopa arvasi hiihtelijä 1100-luvun Pohjois-Karjalaisella suolla sivakoidessaan, että liki tuhannen vuoden päästä hänen jalkoihinsa kiinnitetyt laudanpätkät päätyvät lasivitriiniin kaiken kansan kummasteltaviksi. Näin kuitenkin kävi, ja niinpä nämä 1950-luvulla löydetyt muinaissukset löytyvätkin nyt Pohjois-Karjalan museon uutuusnäyttelystä "Suomen suksi- Suksisepästä teolliseen muotoilijaan".

 Muinaissuksi ei vielä aivan modernia suksea muistuttanut, ja näinpä näyttely paljastaakin meille suksen muodonmuutoksen lankunpätkästä nykyaikaisen virtaviivaiseksi urheiluvälineeksi.

 

Joskohan se oikeilla voiteilla vielä luistaisi..?

Ajankohdan huomioon ottaen näyttelyyn liittyy luonnollisesti myös ampumahiihto. Museovieras pääsee katsomaan Kaisa Mäkäräisen ja Mari Laukkasen uraan liittyviä esineitä ja muistoja, samoin kuin kikattelemaan menneiden vuosikymmenten kisamuodille. Näyttelyn katselijat pääsevät myös itse kokeilemaan kuinka helposti taulut löytyvät tähtäimeen Eko-Aims Oy:n ekoaseilla. Näistä aseista ei oikeita panoksia lennäkään, vaan ammunta tapahtuu optisesti lasereiden avulla.

Nämä ja muut hiihtäjäin tyylinäytteet kuluneiden vuosikymmenten ajalta saattaisivat nykypäivänä herättää hilpeyttä kanssakilpailijoissa

Vierailu Suomen suksi-näyttelyssä on oiva tapa virittäytyä kaupungin vallanneeseen ampumahiihtotunnelmaan. Oikein kova kisafani käy tietenkin myös valokuvaamassa oman tai kaverinsa huikean kisatuuletuksen näyttelystä löytyvillä palkintokorokkeilla. Kannattaa ainakin, sillä kaikkien instagramissa hashtageilla #Pohjoiskarjalanmuseo #celebration jaettujen tuuletusten joukosta arvotaan uusi omistaja Ski Wax Vauhti suksivoidepaketille. Tämän lisäksi kaikista parhain ja riemukkain kuva voittaa KSF Sport Oy:n Järvisen sukset!

Torilta jo kaikaa musiikkia, huomenna avajaiset jee!
Mahtavaa, joskin vähän harmaata päivää kaikille, toivottavasti huomiseksi saadaan nätti ilma!

- Samu

Sukellus nykytaiteen saloihin

Kun viettää normaalisti viisi päivää viikossa työpaikalla, silmittyy hyvin ympäristöönsä ja tietää heti, jos joku on vähän vinksallaan. 

Joskus aina hämmentääkin, kun seinältä on hävinnyt teos ja paikalla ammottaa tyhjä tila. Vaikka joka kerralla sydän jättää yhden lyönnin väliin, tähän mennessä kaikki "kadonneet" ovat lähteneet lainaan ja viimeistään seuraavana päivänä tilan onkin täyttänyt jo uusi teos.

Harvemmin kuitenkaan isompia muutoksia ehtii tapahtua ilman, että sen rekisteröisi välittömästi.

Tällä viikolla vietin kaksi päivää pelastuslaitoksella ensiapukoulutuksessa. Kun tulin torstaina takaisin töihin, museolle oli avautunut uusi näyttely.

Eihän se tietysti yllätyksenä tullut ja valmistelujakin ehdin todistaa hyvän aikaa, mutta kyllähän se aika vekkulilta tuntui kävellä aamutuimaan keskelle valmista näyttelyä. 

Roger Gustafsson on muokannut muumihahmoisista säästölippaista hauskan opastuksen modernismin ja nykytaiteen historiaan. Lopputulos hykerryttää niin lasta kuin aikuistakin.

Muutama tyyliniekka on sujahtanut myös kokoelmien joukkoon. Etsiminen onnistuu kätevästi aarrekartan avulla!

Palkitsevinta on ainakin minulle ollut tunnistaa tuttuja taiteilijoita muumihahmon avulla. Täytyy silti tunnustaa, että sen verran on aukkoja tietämyksessä, että otan syventävän oppitunnin ilolla vastaan. Näyttely on esillä toukokuulle saakka. Ehkä siihen mennessä hanskassa on jo jokainen näyttelyn taiteilija, tai ainakin muurahaiskorennon leijonanosa.

Koska jaettu ilo on tässäkin tapauksessa ehdottomasti paras ilo, suosittelen ottamaan kaverin mukaan ja sukeltamaan nykytaiteen saloihin yhdessä. Miten olisi vaikka ystävänpäivänä? 14.2. taidemuseoon pääsee kaksi kaverusta yhden hinnalla!

Hanna-Maija

Adiós 2014!

Jälleen kerran on tullut aika summata vuoden tapahtumat ja katsoa mitä onkaan saatu aikaiseksi kuluneena vuonna. Museoissa tulosten tarkastelu tarkoittaa pitkälti kävijämäärien ja tulostavoitteiden laskemista. Molempien suhteen voimme olla tyytyväisiä. Kun vielä vuoden viimeisiä kävijöitä vierailee näyttelyissämme ja Mukulakadulla, niin voin todelta Joensuun museoiden onnistuneen tavoitteissaan. Taidemuseolle tavoitteeksi asetetun 15 000 kävijän määrän saavutimme jo syksyn aikana, ja nyt odotamme kuinka paljon jää puuttumaan 20 000 kävijän lukumäärästä. Näillä näkymin se jää vain hiukan vajaaksi. Pohjois-Karjalan museossakin 28 000 kävijän tavoite on ylitetty, ja lähentelemme jo 30 000 kävijää. Myös asetetut euromääräiset tulostavoitteet näyttävät toteutuvan suunnitelmien mukaisesti, kuten kulutkin. Lopulliset luvut selviävät vasta ensi vuoden puolella.

Mutta mitä vuoden aikana tapahtuikaan museoissa? Päällimmäisenä tulee ajatus, että teimme monta asiaa nopeassa aikataulussa ja pienellä henkilökunnalla.  Tästä suuri kiitos henkilökunnalle! Kuluvan vuoden teema, Karjala, oli näkyvästi esillä näyttelyissämme. Molemmissa museoissa teimme yhteistyötä Venäjän museoiden kanssa. Taidemuseolla vuoden päänäyttely kertoi Nikolai I:sta, Joensuun kaupungin vuonna 1848 perustaneesta keisarista ja Pavlovskin palatsimuseossa olevista keisariperheen aarteista. Saimme Pavlovskista lainaan monia esineitä, joita ei ole vielä Pietarissakaan esitelty.
 

Pohjois-Karjalan museon puolella teimme yhteistyötä Venäjän Karjalan museoiden kanssa kahdessa ns. Enpissa eli EU-rahoitteisissa Euregio Karelia -hankkeissa. Hankerahoituksella saatiin asiakkaiden iloksi mm. Mukulakadulle Verneri Veturimies -hahmo sekä suuri leikkiveturi ravintolavaunuineen ja toiseen kerrokseen ns. lasten museohuone. Lisäksi tuotettiin ja testattiin erilaisia teemallisia työpajoja sekä päiväkotilapsille että koululaisille, tehtiin erilaisia esitteitä ja luotiin matkamuistopussukka. Sortavalasta kiinnostuneille tuotettiin Virtual Sortavala -nettisivusto, jossa kerrotaan kaupungin kulttuurihistoriasta. Sotien jälkeistä aineistoa on saatu Karjalan tasavallan arkistosta ja museoista. 

Suurta ponnistusta vaati myös hankkeessa luotu Open Karelia -tietoverkko. Open Karelia on museotietojärjestelmä, johon on syötetty museoiden kokoelmissa olevia esineitä ja valokuvia tiettyjen teema-alueiden mukaisesti. Kyseessä ei ole pelkkä kokoelmanhallintajärjestelmä, vaan myös asiakkaille suunnattu avoin tietojärjestelmä. Ohjelma on myös joustava tietoalusta, johon voidaan syöttää tekstin ja valokuvan lisäksi liikkuvaa kuvaa ja äänitiedostoja. Jokainen objekti saa oman tulostettavan QR-koodin.  Tämä helpottaa näyttelytoimintaa, jossa voidaan koodin avulla jakaa lisätietoa yksittäisistä esineistä / ilmiöistä / äänitiedostoista jne.

Muutoksia tapahtui myös Pohjois-Karjalan museon henkilöstöpuolella, jossa pitkäaikainen kokoelmajohtaja Auli Patjas siirtyi eläkkeelle.  Tästä seurasikin aikamoinen tehtävänkierto: maakuntatyöstä vastannut amanuenssi Erkki Matikainen siirtyi kokoelmapuolelle ja tuottajana vaikuttanut Ulla Härkönen aloitti amanuenssina vastaten alueellisesta toiminnasta. Tuottajan tehtäviin saimme aivan uuden kasvon: Pauliina Kaasalaisen. Pauliina onkin nyt muutaman kuukauden ajan perehtynyt museon toimintaan ja osallistunut yhteen jos toiseenkin tapahtumaan

Kulunut vuosi on ollut museoissa työteliäs, osaltaan mainittujen Enpi-hankkeiden, mutta myös monien muiden hankkeiden, tehtävien tai selvitysten takia. Hankepuolella olemme onnistuneet saamaan avustusta myös muihinkin ideoihimme: kouluun liittyvien esineiden / valokuvien luettelointiin, Sortavalaan liittyvän kiertonäyttelyn tuottamiseen, Nikolai-näyttelyyn sekä monikulttuurisuuteen liittyvään hankkeeseen. 

Jälkimmäistä hanketta vetänyt Isabel ehti opastaa meitä myös espanjan kielen saloihin.  Näin vuoden viimeisenä päivänä kiitän kaikkia museon asiakkaita kuluneesta vuodesta. Uusi vuosi tuo tullessaan aivan uusia näyttelyitä ja uusia tuulia. Tervetuloa museoihin ensi vuonnakin, mutta nyt Adiós 2014!

Tarja Raninen-Siiskonen