Kokoelmien kätköistä

Kun nyt olemme viime aikoina liikkuneet täällä blogissakin enemmän museoiden tekemän yleisötyön puolella ja kertoneet kaikesta siitä, miten museo näkyy ulospäin, niin ehkäpä on aika tehdä pieni kurkistus kulissien taakse. Mitäs kaikkea muuta museosta löytyykään kuin näyttelyitä ja mahtavia oheistapahtumia?

Vaikka oma työsarkani istuukin enemmän juuri sinne yleisötyön piiriin, niin viime viikolla sain ilokseni tehdä pienen ekskursion Pohjois-Karjalan museon kokoelmavarastoihin. Pohjois-Karjalan museossa on varsinaisten kokoelmien lisäksi opetuskokoelma, jonka esineitä voidaan tutkailla ja käsitellä esimerkiksi koululaisryhmien kanssa ilman, että tarvitsee kauhusta kankeana jännittää, mitä ainutlaatuisen arvokkaille museoesineille tapahtuu. Nyt missiona oli löytää museon varastosta sopivia, opetuskokoelmaa täydentäviä esineitä. Ja mikä olikaan etsinnän tulos, otetaanpa pari esimerkkiä.

Kuinka moni tietää mikä tämä esine on? Arvauksia, villejä veikkauksia?

Mikä on tämä mystinen puupalanen?

Näyttää vain puiselta ällän muotoiseksi sahatulta laudalta, eikös niin. Mitäs ihmeellistä tässä nyt sitten on? No, tämähän on huopatossujen kaava! Miten fiksua tehdä kaava puusta, ei ainakaan rikkoonnu, rispaannu ja häviä niin helposti kuin voipaperille tai kartongille väännetty versio. Eniten tässä esineessä itseäni kuitenkin sykähdytti se, että ottaessani huopatossukaavan käteeni, oli itsellänikin jalassa, mitkäs muut kuin huopatossut. Joku käsistään kätevä ihminen on tehnyt tällaisen huopatossukaavan vuosikymmeniä sitten, ja nyt minulla on jalassani lähestulkoon samanlaiset töppöset. Menneisyys ja nykypäivä kohtaavat uskomattoman hienolla tavalla.

Tai mitäs sanotte tästä: 

 

Puinen ja pyöreä - mikä se on?

Niin no, lautaseltahan se vaikuttaa ja lautanenhan se on. "Vaatimaton ja yksinkertainen esine", voisi moni sanoa, mutta kun hetken aikaa pyörittelee lautasta käsissään, niin jopa alkaa mielikuvitus laukata. Kukahan tältäkin lautaselta on syönyt, ja mitä? Pohjassa on kaiverrettuna kirjaimet HGS, käyttäjän tai valmistajan nimikirjaimet kenties? Vai onko käyttäjä ollut samalla myös lautasen valmistaja? Lautanen on tehty sorvaamalla, sillä sorvauksen jäljet näkyvät ja tuntuvat sormiin selvästi. Lautasta tarkemmin tutkaillessaan voi jo melkein nähdä itsensä jykevän, puisen pirtin pöydän ääressä ja kuulla lattialankkujen narinan sekä tulen ritinän takanaan. 

Nyt nämä kaksi esinettä odottavat useiden muiden esineiden kanssa työhuoneeni nurkassa luettelointia ja sen jälkeen ahkeraa käyttöä, sillä käyttöä vartenhan nämä opetuskokoelman esineet on tarkoitettu. Ehkäpä juuri sinulla on mahdollisuus seuraavan museovierailusi yhteydessä päästä nauttimaan näistä kosketeltavaksi tarkoitetuista esineistä ja kokea sama sykähdyttävä tunne, jonka minä sain kokea ottaessani käteeni huopatossukaavan.

Opetuskokoelma täydentyy...

 Ulla

Tilastojen kertomaa

Taas on tullut se aika vuodesta, kun ynnätään yhteen viime vuoden saldoa. Museoissa tuo saldo mitataan nykyisellään kävijämäärissä. Suomen Museoliiton ylläpitämällä Museoposti-sähköpostilistalla ovat useat museot ilmoittaneet ylpeinä kävijämäärän kasvustaan. Kävijämäärän kasvu onkin henkilökunnan näkökulmasta innostavaa ja kertoo myös onnistumisista.

Myös Joensuun museoiden kohdalla voidaan olla tyytyväisiä, sillä kävijäluvut vuonna 2013 olivat korkeammat kuin edellisenä vuonna. Joensuun museoiden kävijäsaldo oli päättyneenä vuonna yhteensä 48 555 kävijää. Itse asiassa kävijämäärä ylittyi asetetusta 43 000 kävijän tavoitteesta aika hulppeasti. Tuosta siivusta taidemuseo keräsi lähes 19 000 kävijää, Carelicum – Pohjois-Karjalan museo lähes 28 000 ja Joensuun Bunkkerimuseomuseo vajaat 1 900 asiakasta. Edelliseen vuoteen verrattuna museoiden kävijämäärä lisääntyi yhteensä lähes 2 100 kävijällä, sillä vuonna 2012 museoissa vieraili 46 473. Hyvä me!

 

Näyttelyvieraita Jaana Partasen näyttelyavajaisissa huhtikuussa 2013.

Mutta… museoväki tietää todella hyvin, ettei pelkkä kävijämäärä kerro koko totuutta museoiden toiminnasta ja kävijäkunnasta. Näyttelyt ja kävijät ovat vain yksi, vaikkakin näkyvä, siivu museoiden toimintaa. Museoalan tilastoissa pyritään mittaamaan kävijöiden lisäksi museoiden tuloja, menoja, erilaisten kokoelmien laajuutta, tapahtumien määrää ynnä muita. Vaikka mittareita on useita, välillä tuntuu, etteivät nekään mittaa sitä laadullista toimintaa, mitä museoissa todellisuudessa tehdään. Miten mitataan uudenlaista yleisötoimintaa tai yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa. Kuinka mitataan museovierailijan kokema ilo tai innostus? Tai miten mitataan museon tekemän kulttuuriympäristötyön vaikutuksia? Kaikkiin näihin emme ole itsekään vielä keksineet sopivaa mittaria.

Museoiden toiminta on 2010-luvulla jatkuvassa muutoksessa – vaikka museoiden henkilökunta ei sitä ehkä kaikkialla tahtoisi. Perinteisten kokoelma- ja näyttelytoimintojen rinnalle tulee koko ajan entistä enemmän asiakaslähtöisempää toimintaa ja yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa. Yleisö odottaa museoiden laajentavan toimintansa myös museorakennuksen ulkopuolelle, kansan pariin. Ja onhan sitä tehtykin aina sopivissa väleissä. Viime vuonna Pohjois-Karjalan museon Puun matka Pielisjoelle – näyttely oli mukana SciFestissä sekä Silva-messuilla.

Perinteiset kävijämäärät ja muut mittarit eivät siis aina taivu mittaamaan näitä uusia ja innovatiivisia toimintamuotoja tai yleisön kokemuksia. Jatkamme museomaailmassa sopivien mittareiden etsintää ja kehittelyä, siihen saakka jatkamme kävijälukujen ja muiden käytössä olevien mittareiden avulla toiminnastamme kertomista.

Tarja Raninen-Siiskonen

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuodenvaihde tapaa olla symbolisten uusien alkujen aikaa. Tämä näkyy myös minun työssäni: kerrataan mennyttä, mietitään sen pohjalta tulevaa. Poimitaan parhaat jutut ja ideat, siirretään huonosti toimivat kokonaan sivuun tai hautumaan takaisin mietintämyssyyn.
 

Tapani mukaan siivosin joulun tietämillä työpöytäni menneen vuoden paperipinoista ja muistilapuista, joten pääsin aloittamaan ihan konkreettisestikin puhtaalta pöydältä. Vähän samankaltaiset tunnelmat on täällä blogin puolella, vaikkei ihan niin käsinkosketeltavista asioista puhutakaan.

Vitriinien välistä on toistaiseksi pyörinyt pääasiassa Ullan, Tarjan ja minun voimin, joskin vieraskyniä on käytetty aina mahdollisuuksien mukaan. Systeemi ja päivitystahti jatkunee entisellään myös tulevana vuonna. Aiheiden kanssa olemme olleet melko omavaltaisia, asiaan on tartuttu milloin mistäkin mielessä pyörineestä asiasta. Yleensä aiheet ovatkin olleet ajankohtaisia, liittyen joko meneillään oleviin näyttelyihin tai museoalan puheenaiheisiin. Joensuun museoista olisi kuitenkin kerrottavana  paljon muutakin!

Nyt kuuluttaisinkin lukijoiden toiveita tekstien aiheista. Mistä sinä haluaisit lukea tänä vuonna? 

Muiden kirjoittajien puolesta en uskalla tietysti puhua, mutta itse kokisin uudet, oman pään ulkopuoliset aihetoiveet tervetulleena haasteena. Kaikkiin aiheisiin en tietysti itse osaa tai pysty tarttumaan, mutta parhaani mukaan lupaan etsiä asiantuntevia kirjoittajia, jos suinkin muilta töiltään ehtivät ja mukaan innostuvat.
 

Aihe-ehdotuksia voi jättää joko tänne blogin kommenttiboksiin tai sähköpostilla minulle, etunimi.sukunimi@jns.fi.  Tietysti sana kulkee myös esimerkiksi Twitterin ja Facebookin välityksellä tai ihan nykäisemällä hihasta taidemuseon käytävillä!

 

Mukavaa alkanutta vuotta 2014 kaikille!
 

Hanna-Maija

Perinteistä joulua

Viime päivinä kahvipöytä- ja lounaskeskusteluissa näin joulun kovaa vauhtia lähestyessä ovat vahvasti tulleet esille erilaiset joulunviettotavat. Kuka syö joulupuuron aattoaamuna, kuka jouluaamuna? Laitetaanko puuroon luumusoppaa vaiko kanelia ja sokeria vai perinteisesti voisilmä? Entä onko jouluaterialla kinkkua, karjalanpaistia, kalaa vaiko jännittävän modernisti seitanpaistia eli kasviskinkkua? Missä vaiheessa joulukuusi kannetaan sisälle sulamaan? Käydäänkö haudoilla jo heti aamupäivällä vai vasta illan hämärässä? Ja se joulusauna, ennen vai jälkeen joulupukin vierailun? Vaikka jokaisella tuntuu olevan oma tyylinsä juhlistaa joulua, niin yhtä kaikki jokainen haluaa tiukasti pitää kiinni niistä tavoista, jotka ovat aina siihen omaan joulunviettoon kuuluneet.

Tottahan se on, että ihmiset tarvitsevat rituaaleja, vakiintuneita tapoja toimia erilaisissa tilanteissa. Mitäpä siitä maanantaiaamun töihin lähdöstä tulisi ilman niitä joka maanantaiaamu toistuvia rituaaleja? Tuntuisiko joulu siis joululta, jos sen viettoa ei ohjaisikaan tarkasti määritellyt, jopa ritualistiset toimintatavat? ”Kun se puuro on aina syöty aattoaamuna kello kymmenen, niin se syödään tänäkin vuonna. Ja lahjat aukaistaan kello kuusi, niinhän ne on aina aukaistu.”

Vaikka maailma ympärillämme muuttuu hurjaa vauhtia, on elämässämme jotakin pysyvää: joulunviettotavat. Aika lohdullinen ajatus eikö totta? Mutta siitäkin huolimatta ajattelin itse kokeilla tänä vuonna hieman uudenlaista lähestymistapaa jouluun: ehkä jätänkin sen joulupuuron sinne jouluaamuun ja avaankin lahjat jo ennen joulusaunaa, ja kaipa sinne hautausmaalle ehtii sitten iltahämärissäkin eikä heti sen joulurauhan julistuksen jälkeen…

Joulumieltä ja joulun valoa toivotellen,

Ulla

Yhteistyötä rajan ylitse

Zdrastvuite! Hyvää päivää! Näin itärajalla on syytä osata ainakin muutama sana venäjää. Kun valitsemme kesätyöntekijöitä museoihimme, on valinnassa yhtenä tärkeänä kriteerinä edes auttava venäjän kielen taito. On kohteliasta, että asiakaspalvelussa oleva henkilö osaa venäjää. Viime kesänä bunkkerimuseolla ja taidemuseolla kesätyössä olleet, ja venäjänkieltä taitaneet, nuoret saivat paljon positiivista palautetta kielitaidostaan - kuten museommekin venäjänkielisestä palvelusta. 

Matkailijoita rajan takaa tulee kaupunkiimme säännöllisesti pitkin vuotta, ja tiettyinä juhlapyhinä normaalia viikkoa runsaammin. Täytyy myöntää ettei ole päivääkään, ettei Joensuun kaduilla tai liikkeissä kuulisi venäjää. Myös museoissamme vierailee venäläisiä matkailijoita, ja tämän takia näyttelyjen infokielet suomen lisäksi alkavat olla vakiona englanti ja venäjä. 

Yhteistyö Venäjän Karjalan museoidenkin kanssa on viime aikoina lisääntynyt roimasti. Kuluvan vuoden alussa alkoi Pohjois-Karjalan museossa kaksi EU-rahoitteista, Karelia ENPI CBC- ohjelman hanketta: Museum Hypertext ja Museum for family. Ensimmäisessä hankkeessa luomme Karjalan tasavallan Kansallismuseon kanssa muun muassa yhteistä Open Karelia – tietokantaa, teemme kulttuurireittikierroksia ja toteutamme nettisivuston Sortavalasta. Jälkimmäisessä hankkeessa taasen toteutamme yhteisiä pedagogisia sisältöjä sekä teemme tiettyjä uudistuksia Matkalla Karjalassa –perusnäyttelyyn ja Mukulakadulle. 

Ensi vuonna yhteistyömme Venäjän Karjalan eri toimijoiden kanssa tulee suuren yleisön tietoisuuteen näyttelyjen avulla, sillä toteutamme ns. Karjala –sarjan. Avaamme Pohjois-Karjalan museossa helmikuussa valokuvanäyttelyn, jossa esitellään kesällä 2013 kuvattuja koteja, ihmisiä ja maisemia sekä Pohjois-Karjalasta että Venäjän Karjalasta. Hieman keväämmällä näyttelytilan valloittaa Äänisellä oleva ainutlaatuinen kulttuurikohde: Kizhi, ja kesällä on vuorossa näyttely Sortavalasta - sekä sen suomalaiselta että sotien jälkeiseltä, neuvostoliittolaiselta / venäläiselta ajalta. Myös taidemuseon kesän 2014 päänäyttely – Nikolai I – poika, isä ja keisari – tulee rajan takaa Pietarista. 

Hankkeiden ja näyttelyjen myötä alkavat sekä venäläiset kollegat niin Petroskoissa, Sortavalassa, Kostamuksessa kuin Karhumäessä ja Pietarissa tulla tutuiksi, samoin heidän työskentelytapansa että kulttuurieromme. Hankeneuvottelujen keskellä putkahtaa monesti esiin uusia ideoita yhteisistä näyttelymahdollisuuksista. Ja miksei niitä nousisi, sillä onhan meillä yhteinen karjalainen kulttuuri ja runsaasti molempia alueita koskevia historiallisia tapahtumia. Niin, ja kielitaitokin alkaa vähitellen kehittyä niin, että erotessa voimme hihkaista: Dasvidanja, paka! Näkemiin ja moikka!

Tarja Raninen-Siiskonen

Raunin aikamatka

Museoliitto lanseerasi alkukesästä Propagandaprojektin: tarkoituksena oli houkutella suomalaisia museoita kokeilemaan uudenlaisia verkkomarkkinoinnin keinoja.

Lomakaudesta ja erilaisista tapahtumista johtuen mennyt kesäkin oli kiireinen, eikä ylimääräisille projekteille tahtonut löytyä aikaa, vaikka hauskalta heti korvissani kuulostikin. Oman loman tiimellyksessä ehdin jo unohtaa koko projektin, kunnes alkusyksystä innostuin kuokkimaan Pohjois-Karjalan museon propagandaideapalaveriin.

Ja onneksi menin! Kuvat Rauni Rauniorotasta aikamatkailemassa läpi taiteen vuosisatojen alkoivat vilistä päässäni kuin harvinaisen vetävä Dr Who -jakso konsanaan (suosittelen esimerkiksi mainiota Vincent-jaksoa, jossa tohtori matkustaa van Goghin avuksi vuoteen 1890). Eipä siinä muu auttanut kuin yrittää kanavoida ajatukset storyboardiksi, niinhän ihan oikeitakin elokuvia tehdään.

Minkä kuvataiteilija maailma onkaan minussa menettänyt!
Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Kauniina syyskuisena aamuna Ulla ja J-P jalkautuivat Raunin kanssa Pohjois-Karjalan museon puolelta taidemuseolle ja napsimme kuvia Raunista suunnitelmieni pohjalta.

Niinhän siinä kävi, ettei päässäni vinhaa vauhtia pyörinyt scifi-elokuva ei siirtynyt tosimaailmaan ihan niin kivuttomasti kuin olisin toivonut ja tohtorin kulkupeli Tardiskin jäi askartelematta. Vaan ei ole hätä tämän näköinen! Juonellisen minielokuvan sijaan ajatus alkoi muotoutua animoiduksi kuva-albumiksi ja kun kesätyöntekijämme Anni alkoi pohdiskella ihan ”konkreettisen” kuva-albumin mahdollisuutta, palaset loksahtivat paikoilleen.

Tässä lopputulos:

Raunin aikamatka

Isomman version kuva-albumista voi katsoa täältä.

Onneksi Museoliitto ystävällisesti jatkoi kilpailuaikaa, että minun kaltaiseni mattimyöhäisetkin ehtivät mukaan. Eikä mennyt edes hilkulle! Taisin lähettää albumin matkaan jopa yhdeksän tuntia ennen määräaikaa. Ei tässä nyt sentään mitään amatöörejä olla, hehheh.

Kaikkiaan projektiin osallistui 44 eri työtä, jotka on koottu Propagandaprojektin Facebook-sivulle. Joensuusta on mukana taidemuseon lisäksi niin Pohjois-Karjalan museo kuin Mukulakatukin. Klikkaa siis itsesi projektin sivuille ja äänestä suosikkiasi! Aikaa on 30.12. saakka.

Koska kiireisellä mallillamme oli kerrankin aikaa poseerata rauhassa, otimme kuvia ihan reippaalla kädellä. Kuvasadosta löytyikin lukuisia ihania otoksia, joita ei voinut käyttämääni polaroidformaattiin mahduttaa. Tulevia käyttömahdollisuuksia miettiessä tässä muutama maistiainen blogin lukijoille.

Hauska projekti kaikin puolin ja Rauninkin kanssa tuli vietettyä laatuaikaa pitkästä aikaa. Nyt vielä pitäisi muistaa, ettei sysäyksen uusien kanavien kokeilemiseen tarvitse aina tulla ulkopuolelta. Mikäs minua ehtiessäni estää sitä videomaailmaa vielä valloittamasta, vaikka Propagandaprojektiin se ei enää ehdikään!

Ja vielä loppuun rohkaisun sananen: aina kannattaa yrittää, vaikka taidot ja resurssit eivät olisikaan ihan ykkösluokkaa. Olin joskus ihan kelvollinen piirtäjä, mutta vuosia kestänyt harjoituksen puute on tylsistyttänyt kynän ja pahasti. Mutta eipä sitä tarvitsekaan aina runoilla kuin Runeberg tai piirtää kuin Picasso saadakseen ajatuksensa välitettyä muille. Tästä toimii esimerkkinä yksi suosikkiruuduistani kuva-albumissa.

Kuvatkin otettiin ihan tavallisella Canonin pokkarilla. Yes we can!

Hanna-Maija

Leikkien pimeyttä vastaan

Kylläpä on harmaata, pimeää ja ahdistavaa. Kuinkahan moni on tämänkin fraasin ehtinyt marraskuun alkajaisiksi lausua, ja kuinka monta kertaa.

Harmaata on, kyllä, ja pimeää, mutta on se kumma, ettei tämä pimeys koskaan lapsena haitannut menoa. Päinvastoin juuri tämä lumeton, pilkkopimeä aikahan oli mitä kiehtovinta ja innostavinta, ei muuta kuin lamput mukaan ja pihalle!

Meidän kulmilla ehdoton suosikki juuri tähän lumettomaan aikaan oli lamppunen, tai tuttavallisemmin lamppis. Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin simppeli leikki, mutta kuitenkin niin jännittävä. Vähän niin kuin kymmenen tikkua laudalla, mutta ilman sitä lautaa ja niitä tikkuja. Ja erityisen jännittävän pelistä teki se, jos joku oli saanut uuden hienon taskulampun, jota sitten ringissä ihailtiin, ehkä myös hieman kadehdittiin.  Ei siinä mitään älykännyköitä tarvittu, paristoilla toimiva taskulamppu oli sellaista high techia, että heikompia saattoi jopa hirvittää.

Ja jos oikein hurjiksi heittäydyttiin, niin ensin luettiin kummitustarinoita Noidan käsikirjasta, ja sen jälkeen lähdettiin pihalle pimeyteen taskulamppujen kanssa housun lahkeet tutisten ja pihakuusia peläten. Mutta hauskaa oli, eikä pimeyden ahdistavuudesta tietoakaan.

Lapsilla on ilmiömäinen kyky löytää asioista, niin kuin nyt tylsääkin tylsemmästä marraskuusta, aina ne hauskat puolet. Ehkäpä se on se leikkimielisyys ja mielikuvitus, joka saa näkemään asiat aina parhain päin. Eihän pimeyden tarvitse olla vain pimeyttä, sehän on vain omasta mielikuvituksesta kiinni, mitä pimeydessä näkee.

Tästä nerokkaana aasin siltana: jos kaipaat leikkimielisyyttä, iloa ja valoa marraskuuhusi, niin osallistupa tulevan viikon lauantaina 16.11. Leikkipäivään Mukulakadulla, Perheentalolla ja Kaupunginteatterissa. Leikkipäivästä löydät hieman lisätietoa täältä. Tarkempaa infoa tulossa piakkoin, seuraahan tiedottelua.

Ulla