Taianomaista tunnelmaa, uskomattomia yksityiskohtia

Tuntuu aina kovin juhlavalta kirjoittaa tiedotusmateriaaliin lauseita kuten "katosta roikkuvat, suurikokoiset teokset luovat yhdessä valaistuksen kanssa hämärässä huoneessa taianomaisen tunnelman". 

Koska sisältöä ei vielä tunne erityisen tarkasti, päähän syntyy vahvoja mielikuvia, jotka toisinaan pitävät jopa jossain määrin paikkansa. Yleensä lopputulos on kuitenkin paljon enemmän kuin oma mielikuvituksen tuote ja toisinaan lyö täysin ällikällä.

Näin kävi tanskalais-norjalaisen paperileikkaustaiteilija Karen Bit Vejlen Sakset siveltimenä -näyttelyn kohdalla. Suurikokoiset teokset totta vieköön roikkuvat katosta ja huoneessa vallitsee käsittämättömän taianomainen tunnelma - kuin astuisi unimaailmaan keskellä kirkasta kesäpäivää.

Sanat eivät kuitenkaan riitä kuvaamaan sitä tunnetta, joka näyttelyhuoneessa valtaa. Eikä mikään määrä ennakkokuvailua olisi voinut valmistaa minua siihen yksityiskohtien määrään, mikä teoksista on löydettävissä. Olen nyt parin viikon ajan löytänyt teoksista joka päivä uutta ihmeteltävää, eikä loppua näy.

 

Kännykkäkuvat antavat osviittaa, mutta eivät tee oikeutta kokonaisuudelle. Erityisen hämmentävän kokemuksen näyttelystä tekee tieto, ettei taiteilija luonnostele kynällä kuin suurimmat ääriviivat. Pienet yksityiskohdat syntyvät leikatessa, eikä virheisiin ole varaa.

Kokonaisuuksien taustalla on tarinoita, joista voit kuulla lisää opastuksella, mutta mikään ei estä myöskään tarinaistamasta valloittavia unikuvia itse! Kumman lähestymistavan valitseekin, tämä näyttely kannattaa kokea omin silmin ja koko keholla.

Vartin taidetuokioita järjestetään kesä-heinäkuussa jokaisena torstaina klo 12. Pidempiä yleisöopastuksia puolestaan on tarjolla 8.6., 15.6., 29.6. sekä heinäkuun jokaisena keskiviikkona klo 17. Lisäksi 15.6. klo 18 on yleisöopastus venäjäksi. Elokuullekin on opastuksia luvassa, mutta niiden ajankohdat varmistuvat myöhemmin. 

Karen Bit Vejlen näyttely on esillä 28.8. saakka. Lämmin suositus!

Kesäterveisin

Hanna-Maija

Onni löytyy täältä

Naputtelin muutama viikko sitten lyhyen artikkelin Joensuun kaupunginteatterin, orkesterin ja museoiden yhteiseen kausiesitteeseen otsikolla "Kurkista kokoelmiin".

Halusin tiiviissä tilassa tuoda ilmi, miksi toisen ja kolmannen kerroksen kokoelmiin kannattaa vilkaista, vaikka ne olisivat jo entuudestaan tutut.

Taide toki kestää rajattoman määrän katselukertoja, mutta tekstin näkökulmasta tärkein syy oli se, että ripustukset vaihtuvat aika ajoin. Vaikka monet kokonaisuuksista pyritään pitämään näytillä aina kun mahdollista, kokoelmatiloissa esitellään paljon myös uusia lahjoituksia, hankintoja ja varastojen aarteita.

Ja niitä aarteitahan riittää. Taidemuseon kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä reilut 5500 teosta. En halua edes ajatella, miten iso osa niistä on minulta vielä kokonaan näkemättä. Karkea arvio voisi olla esimerkiksi "tosi paljon" tai osuvammin "ihan sikana".

Taideteosten lisäksi kokoelmissa on myös esimerkiksi kirjeitä, julkaisuja ja valokuvia. Viime päivinä on ilahduttanut etenkin Onni Okkosen oma arkisto, jota Eino on käynyt läpi ja valokuvannut digitointia varten. 

Näytille työpötäni ääreen ovat kulkeutuneet mm. Okkosen kuvallinen vapaalippu italiaisiin museoihin vuodelta 1909 ja tällä viikolla 54 vuotta täyttänyt viinakortti, päivätty 26.4.1962.

Onni Okkonen 23-vuotiaana opiskelijana vuonna 1909.

Onni Okkonen 68-vuotiaana vuonna 1954,
kaksi vuotta ennen Suomen Akatemiasta eläkkeelle jäämistä.

Ihania kulttuurihistoriallisia muistoja ja konkreettisia palasia kuljetuista poluista! Okkosen 76-vuotiseen elämään mahtui monenlaisia matkoja, seikkailuja ja uraauurtava elämäntyö suomenkielisen taidehistorian parissa.

Vaikka olenkin hahmottanut Okkosen elämän suuret linjat, henkilö on jäänyt tähän asti etäiseksi. Taidemuseon juhlasalin ikkunoissa on toki lukenut jo useamman vuoden "Onni löytyy täältä!", mutta minun näkökulmastani Onni taisikin löytyä arkistosta. 

Okkosen syntymästä tulee 20. elokuuta kuluneeksi 130 vuotta. Arkiston innoittamana ehdimme Outin kanssa ideoida jo jos jonkinlaisia teemaan sopivia blogitekstejä ja muita sometempauksia alkusyksylle. Juuri nyt olen niin täpinöissäni, etten malttaisi odottaa.

Kevätterkuin

Hanna-Maija

ps. Malttamattomille kerrottakoon, että alussa mainittu uusi kausiesite ilmestyy 13.5. ja se on voimassa syyskauden 2016 loppuun. Poimi mukaasi! 

Värikylläisiä hetkiä museossa

Pienimmät ja nuorimmat museon kävijät täyttivät Pohjois-Karjalan museon Mukulakadun Tsaarin salin kuluneen kevään aikana. Kyseessä oli vauvojen värikylpysarja, jossa vauvat perheineen pääsivät yhdessä tekemisen, tunnustelun, värien ja makujen maailmaan.

Vauvojen värikylpy on Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkostossa kehitetty vauvaperheille suunnattu kuvataiteellinen työpaja. Värikylvyissä vauva on keskiössä, jossa tutkimisen, aistimisen ja havaitsemisen kautta päädytään itse tuotettuun jälkeen. Vauvan ja mukana olevan aikuisen vuorovaikutus on avainasemassa onnistuneeseen, elämykselliseen ja moniaistiseen tekemiseen. Lisätietoja värikylpy-metodista täältä.

Vauvojen värikylpysarja kevät 2016
Kuvat Ilmari Lehtinen

Vauvojen värikylpyohjaaja Tiina Aalto

Vinkkejä uuteen kevääseen!

Talven pimeys alkaa olla takana. Kaipaatko pientä elämänmuutosta näin kevään koittaessa? Uusia näkymiä, matkakohteita, harrastuksia ja elämänhallintaa? Löydä inspiraatiosi Joensuun taidemuseon kokoelmista.

Tässä on tarjolla kahdeksan vinkkiä kevätkauden uusiin suunnitelmiin. Käy itse etsimässä lisää!

Hae virtaa uusista maisemista ja patikointireiteiltä, hakeudu eräretkeilyn merkeissä keskelle luontoa. Vallinkoskea pidettiin 1800-luvun lopulla Vuoksen kauneimpana koskena, ja monet taiteilijat kävivät ikuistamassa kosken maalaukseensa. Mitä kohteita tänä päivänä olisi tarjolla?

Aukusti Uotila (1858-1886), Lohipato Vallinkoskessa, 1884, öljy kankaalle.
Arla Cederbergin kokoelma.

Maatilamatkailu perheen lomaideaksi? Niin omasta maakunnasta kuin kauempana kotikonnuilta voisi löytyä mukava kotimaan kesäkohde maalaiskylän hyvin hoidetun perinnemaiseman keskeltä. 

Alfred William Finch (1854-1939), Suomalainen maisema, 1925, öljy kankaalle.
Olavi Turtiaisen kokoelma.

Kaupunkimatkailu kannattaa aina. Idyllinen vanha kaupunki tarjoaa menneen maailman tunnelmaa. Mieli lepää ihastuttavien kujien ja rakennusten ihmisenkokoisen mittakaavan keskellä.

Ragnar Ekelund (1892-1960), Pihanäkymä Naantalista, 1932, öljy kankaalle.
Joensuun taidemuseon kokoelma.

Suunnittele unelmien lomamatka! Taiteilijan jalanjäljissä voi hakeutua vaikka Luoteis-Ranskaan, siellä nimittäin monet pohjoismaisetkin taiteilijat ovat viihtyneet eri aikoina. Taiteilija Aarre Heinosen kohteena vuoden 1951 maisemassa on ollut Montchauvet. Kynät ja lehtiöt kannattaa pakata mukaan!

Aarre Heinonen (1906-2003), Maisema, Montchauvet, 1951, öljy kankaalle.
Olavi Turtiaisen kokoelma.

Syö riittävästi ja terveellisesti! Hyviä vitamiineja ja hivenaineita löytyy kasvislautaselta, jossa on mukana kasviksia ja vihanneksia eri väriryhmistä. Muista kaunis kattaus! Wardin pöytä säteilee jo itsessään piristävää värienergiaa. Mitä reseptejä näistä aineksista voisi kehitellä?

Rafael Wardi (s.1928), Punainen pöytä, öljy kankaalle.
C-J af Forsellesin kokoelma.

Uutta väriä garderobiin! Vai löytyisivätkö sopivat ainekset uuteen lookiin sittenkin jo vaatekaapista? Kokeile runollisen herkkiä värisävyjä ja yhdistä ne sointuviin kirkkaampiin sävyihin. Lucanderin maalaus tarjoaa malliksi harmonisen väriyhdistelmän, jossa on eksoottinen ripaus persialaisen keramiikan turkoosia. Kovimmatkin fashionistat saattavat kadehtia värisilmääsi.

Anitra Lucander (1918-2000), Sommitelma, 1958, öljy kankaalle.
Olavi Turtiaisen kokoelma.

Hoida talven jäljiltä kuivankarhea iho kevätkuntoon! Jo antiikin kreikkalaiset, etruskit ja roomalaiset ymmärsivät, että niin naisen kuin miehenkin iho kaipaa laadukasta oliiviöljyä ihonhoidon perustaksi. Etenkin jos urheilee tosissaan. Ihanimmat hajusteet voi parhaimpaan öljyyn uutettuina kantaa kätevästi mukana rannenauhalla varustetussa ja kauniisti koristellussa pikkupullossa. 

Alabastron – pieni öljypullo, etrusko-korinttilainen, n. 500 eaa.,
keltasavea, mustanruskea ja punaruskea maalauskoristelu.
Onni Okkosen kokoelma.

Saat enemmän iloa liikunnasta kun löydät mieleisen liikuntamuodon. Jos juoksu ei ole lajisi tai kiinteytysjumppa ei enää tarjoa haastetta, niin miten olisi perinteinen rytminen voimistelu – tai sirkuskoulu? Onnistuisiko kärrynpyörä? Faunilla voi olla isot kaviot omasta takaa, mutta sinun jalkasi nousevat kevyemmin ilman lisäpunnuksia.

Mikko Hovi (1879-1962), Fauni, 1929, pienoisveistos pronssia,
k. 16 cm. Olavi Turtiaisen kokoelma.

Vinkit tarjosi Outi

Yhdessä tekemistä ja tutkimista

Museokerho on tammikuussa 2016 alkanut täysin uusi toiminta Pohjois-Karjalan museossa. Yhteistä tekemistä, tutustumista ja innostumista yli sukupolvien. Kokoonnumme torstaisin klo 17-18 museon tiloissa, aina toukokuun lopulle asti.

Keitä museokerholaiset ovat? Me olemme lapsia ja aikuisia aina 10-vuodesta ylöspäin. Yläikärajaa emme tunne!

Tutkimme ja tutustumme Pohjois-Karjalan historiaan toiminnallisten työpajakokonaisuuksien avulla. Olemme tavanneet yhdeksän kertaa ja tässä teille niistä kohtaamisista kuvamaistiaisia.

Tammikuun ensimmäisellä kokoontumisella tutustuimme  toisiimme ja selvitimme meidän toiveita Museokerhoa kohtaan. Mikä meitä kiinnostaa museossa, mikä herättää kysymyksiä ja mihin asiaan haluaisin syventyä lisää. Minun näkökulmastani museokerholaiset ovat ihanan avoimia kaikelle mitä tuleva tuo tullessaan. Tärkein asia mikä tulee muistaa on se, että Museokerhossa ovat myös osallistujien omat tarinat ja kokemukset elämästään Pohjois-Karjalassa tärkeässä asemassa.

Ensimmäinen tapaaminen ja toiveiden kartoitus.

Tapaamisen teemana luonto ja museokirjan huovutus.

Tapaamisen teemana luonto ja museokirjan huovutus.

Matkalla Karjalassa -näyttely. Tutki ryhmässä ja jaa löytösi muille.
Jatkoimme myös museokirjojen huovuttamista.

Jussi Silvennoinen tutustuttamassa meitä Joensuuhun 1840-luvulla.

Helmikuussa taitokeskuksen käsityöohjaaja Päivi Lemmetyinen oli opastamassa meitä perinnekäsitöiden pariin. Työn alla nauhojen punonta.

Museokirjan huovuttamista. Innostusta antamassa Matkalla Karjalassa -näyttelyn esineistö.

Innostusta antamassa Matkalla Karjalassa -näyttelyn esineistö.
Jatkoa parityöskentelynä, jossa jaettiin innostuksen lähde ja lopputuotos. 

Tuohitöiden esittelyä Heikki Liimatan johdolla. Tuohesta on moneksi kun sitä osaa käsitellä. Työstime tuohisormukset, tuohilipin ja korin punontaakin sai kokeilla. 

Valokuvan siirtoa kangaskasseille.
Käytössä valokuva-arkiston kuvia ja osallistujien itse tuomia.

Maaliskuu alkoi ja kuvan siirtoprosessi jatkuu. 

Kevään aikana selviää millainen tarina syntyy Matkalla Karjalassa -näyttelyssä, 

kun siirrymme nukketeatterin maailmaan! 

Tiina Aalto

Kulttuuriohjaaja

Olkkari on täällä!

Tällä viikolla taidemuseolla avautui paitsi vuoden ensimmäinen näyttely Kasaritaidetta Leningradista, myös odotettu oleskelutila!

Ensimmäisen kerroksen olkkari on pääsymaksusta vapaa alue, johon kaikki ovat tervetulleita vaihtamaan kuulumisia, kokoustamaan, levähtämään kierrostelun välissä tai odottamaan kaveria museotreffeille.

Henkilökunnan silmä lepää leppoisan näköisen olkkarissa (ja pehmeillä sohvilla lepäävät toisinaan jalatkin), mutta iloksemme huomasimme, että keskiviikkoillan avajaisissa myös asiakkaat ottivat uudistetun tilan heti omakseen.

Sohvat ja pöytäryhmät ovat jo paikoillaan, mutta muuten tila vielä elää. Pöydillä pyörii jo muutamia kirjoja ja lehtiä, mutta luettavaa on tulossa vielä lisää. Myös paljon kaivattua kahviautomaattia puuhataan paikalle.

Tervetuloa istuksimaan! Kuten kuvasta näkyy, Peter Von Bagh, Black Peider ja Raija Orasen Aurora Stjernvall odottelevat jo.

Hanna-Maija

Ajatuksia kaupungin kulttuurivalmentajalta

Minulla oli kulttuurivalmentaja -pestin alussa ilo päästä työparini Maisan kanssa nauttimaan myös valmennettavana olemisesta: mm. Taidemuseo Onnin ja Pohjois-Karjalan museon ansioituneet työläiset kertoivat meille työstään ja työpaikoistaan asioita, joita me sitten pystyimme puolestamme jakamaan omalla tavallamme omille valmennetavillemme. Tämä antoisa - vaikkakin lyhyt - prosessi sai minut pohtimaan sekalaisen assosiatiivisesti muutamia asioita, joita seuraavaksi hahmottelen.

Valmentajan suhteessa valmennettavaan on usein ensisijaisena ajatuksena, että valmentaja tietää riittävässä määrin jotakin riittävässä määrin paremmin kyetäkseen kehittämään valmennettavaansa "eteen päin". Variaatio alkaakin sitten, kun kukin oman mielipiteensä mukaan ryhtyy kertomaan siitä, mikä heidän mielestään on tärkeää/tärkeintä. Ja monissa tilanteissa se on ilmaistavissa suhteellisen oikeaan osuvasti: 110 metrin aitajuoksussa on taatusti monia asioita, jotka tulee tehdä tietyllä tavalla, jotta suoritus onnistuisi mahdollisimman hyvin. Nämä asiat ovat opetettavissa ja niissä onnistuminen helposti mitattavissa: paras tulee ekana maaliin.

Taide tuo yhtälöön mukaan tulkinnan. On ihan sama miten ihanan väriset sortsit radan 6 juoksijalla on: jos muut ehtivät maaliin aiemmin, on hän viimeinen. Taiteessa - vaikkapa teatterin lavalla - jokainen katsoja voi nähdä asiat periaatteessa kuten haluaa. Näyttelijän onnistuminen ei olekaan enää vain sitä, miltä hänestä itsestään tuntuu, vaan jokainen katsoja on kriitikko ja jokainen kritiikki voi vaikuttaa näyttelijään. Tämä mentaliteetti koettaa välillä hiipiä urheiluunkin: "Pelitapahtumien perusteella Suomen olisi kuulunut voittaa: pitihän joukkueemme palloa hallussaan 65% prosenttia peliajasta ja suurimman osan siitä vastustajan puolustusalueella!" Mutta niin kauan kuin, sääntöjen perusteella, tehdyt maalit ratkaisevat voittajan, on moinen säälittävää urputusta.

Taiteista juuri kuvataide puolestaan lähestyy omalla tavallaan eniten urheilua. Väitän tämän johtuvan kahdesta asiasta. Ensiksikin maalaus nimenomaan naturalistisena JA "onnistuneena" on automaattisesti "hyvä". Aivan kuten urheilijan suoritus, sen ollessa parempi kuin muiden kisassa olleiden. Musiikissa, vaikkapa, voi artisti soittaa/laulaa kappaleen vaikka millaisella virtuositeetilla, mutta jos kuulija ei tykkää, niin "ei hyvä". "Onnistuneen" maalauksen aihe ei samalla tavalla vie pois teoksen arvoa katsojan silmissä. Toisaalta, jos kuvataide heittäytyy liian "vaikeaksi", me unohdamme tulkinnan yksilöinä ja hätäännymme tuntemattoman edessä, mikä voi ilmetä monin tavoin: abstraktin taiteen edessä saatamme lukkiutua, epätavallisten valintojen äärellä saatamme suuttua (meinasin ammoin itse saada puulaakiottelun katsomossa turpaani, kun innostuin kaverini kanssa kannustamaan suureen ääneen pelaajien ohessa pelivälineitä ja kenttää).

Lisäksi kuviota hämmentää kuvataiteen rahallisen arvotuksen kulku: Musiikkibisnes hehkuttaa eniten myytyjä levyjä ja hiukan kehuvia kritiikkejä; kuuntelijat kertovat suurina massoina toisilleen mistä pitävät ja miksi. Kuvataiteesta - ehkä osittain valokuvaa lukuunottamatta - puuttuu tällaisia kansanomaistavia käytäntöjä: Teinit eivät kelaa Isossa Myyssä, että "Kato hei täs ko mull on Artagrammiss Kujasalon uusin grafiikka. Eikö oo hieno!?!" Useammin kuulee kommentit, joissa päivitellään, miten siitäkin "taide"teoksesta on ikinä kukaan voinut maksaa sellaista summaa - lapsenikin osaisi töhertää moisen. Moista rahallista arvonnousua ei yhtälailla - jos aina ollenkaan - löydy muista taiteenlajeista. Vai milloinka olette törmänneet teatterin lippuluukulla esitys esitykseltä kohoaviin hintoihin. Monet taideteokset sen sijaan myydään aina uudestaan aina uudella ennätyshinnalla.

Ja sitten on vielä kuvataiteilijan ohuempi henkilökohtainen kontakti yleisöönsä. Yleensä asian ajaa pelkkä teos, jota ihastellaan/vihasteellaan museossa/galleriassa/tms. Tarvitsisiko, ja jos niin miten, kuvataiteilijankin joskus "nousta lavalle" ja antautua elävänä tekijäksi, tulkittavaksi ja arvosteltavaksi? Vähintään tuota tematiikkaa olen päätynyt pohtimaan kaikkien valmennettavien kanssa, mikä mielestäni kertoo jonkinlaisen tietoisen muutoksen tarpeesta väistämättömän, hitaamman kehityskulun ohessa. Mitä se sitten käytännössä on, voisi hyvinkin olla suhteellisen laajan edustajajoukon pähkäiltävissä - ja juuri siksi, sitä odotellessa, on oivallista tutustua miten tahansa päin aiheeseen paikkakuntamme oivallisissa museoissa. Sinä lukijani: Mene museoon! Tutustu esillä olevaan TAITEESEEN ja ole siitä mitä mieltä haluat, mutta älä ohita mitään olankohautuksella, vaan ole tietoisen aktiivinen - tykkäät sitten mistäkin tai et. Ihminen ei elä pelkästään leivästä eikä yleisurheilija hyppää pelkästään seivästä. Me olemme vuosisatojen saatossa antaneet ulkopuolellemme luvan päättää, mikä on arvokasta ja mikä ei. Me voimme ottaa sen luvan itsellemme takaisin - ainoa vaara sisältyy siihen, että otamme mukaan vimman laittaa asiat paremmuusjärjestykseen sen sijaan, että kukin keskitymme nauttimaan siitä, mistä itse eniten pidämme antaen sen legendaarisen kukkakedon kukkia täysillä :)

Kyösti Kemppilä

Kulttuurivalmentaja