Eräs työkaverini muistaa aina mainita, että puhuu vain suomea ja ”azerbaidžannii”. Vaikka tarkoituksena on kai kertoa, ettei kielten puhuminen oikein suju, olen tulkinnut azerin puhumisen tarkoittavan selkeää asiakaspalveluenglantia, jolla pärjää hyvin ulkomaalaisten vierailijoiden kanssa. Minut saatetaan hälyttää tulkkausavuksi, jos tilanne on vaativampi. Tätä sattuu harvoin, joten teoriani saattaa hyvinkin osua oikeaan.
Ehkä tästä syystä asiakaspalvelun kieliongelmia tulee harvemmin pohdittua. Pääsinkin tällä viikolla mielenkiintoisen haasteen eteen, kun uudelle harjoittelijalleni osui ensimmäiseksi asiakkaaksi brittiläinen herrasmies. Tilannetta seurasi hetkellinen jäätyminen ja sitten pyyntö keskeisestä museon asiakaspalvelusanastosta englanniksi.
Puhun itse sujuvaa, liki natiivitasoista englantia, joten homman hankaluutta ei aina tule muistettua. Mutta kun yritin laatia mahdollisimman yksioikoista ja helposti omaksuttavaa sanalistaa, huomasin asiakaspalveluun liittyvät todella kenkkuja sanoja. Esimerkiksi ”exhibition” ja ”brochure” eivät erikoisine äänteineen helposti taivu suomalaiseen suuhun, mutta vastaavaa helpompaa sanaakaan ei noin vain voi keksiä.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että edes suurin piirtein sinnepäin on aina parempi kuin hiljaa pysyminen ja kannustan kaikkia puhumaan oman kielitaitonsa rajoissa niin paljon kuin mahdollista. Joissain tapauksissa lausumisellakin on kieltämättä väliä. Listaa tehdessä nauratti esimerkiksi third-sanan th-äänne, jonka oikein lausuminen kolmoskerroksesta puhuttaessa on suositeltavaa, ettei vahingossa tule mainostaneeksi museon pökälekerrosta.
Mutta onhan niitä helpottaviakin tekijöitä. Nyt taidemuseossa esillä olevassa Tiina Kivisen ja Arto Väisäsen näyttelyssä on esillä piirustuksia ja grafiikkaa. "Drawings and graphics" on huomattavasti helpompi omaksua ja lausua kuin esimerkiksi viime kesän tekstiilitaiteen näyttelyn erilaiset tekniikat, jotka tuottivat paikoin päänvaivaa minullekin.
Tässä samalla on tullut pohdittua myös oman kielitaidon rajallisuutta, sillä muut kielet eivät minulta yhtä suvereenisti taivu. Eli on se jäätyminen tuttua minullekin. Kun asiakaspalveluun taannoin saapui hurmaava ranskalaispariskunta, jäivät tututkin ranskankieliset sanat kurkkuun. Päässäni kyllä kerroin ikonihuoneen löytyvän kolmannesta kerroksesta sujuvalla ranskan kielellä, mutta asiakkaille taisi valitettavasti välittyä vain harvinaisen selkeää englantia ja käsillä veuhtomista. Rahastus ja kiittäminen sentään sujuivat ranskaksi, mutta korpesi silti vietävästi, sillä pariskunnallekin olisi varmasti ollut iloinen yllätys saada ranskankielistä palvelua täällä itärajalla. Puhumattakaan siitä tunteesta, kun olisin päässyt ylittämään itseni uudessa tilanteessa.
Kielitaito on mukava ja usein hyödyllinen lisä, mutta – ja nyt kaikki kesätöistä haaveilevat silmä tarkkana! - kokemuksen pohjalta kuitenkin sanoisin, että museonkin asiakaspalvelussa paras viestintä on sitä sanatonta laatua. Hymyllä, hyvällä asenteella ja tarpeen vaatiessa käsien heiluttelulla pystyy kommunikoimaan melkein kaiken tarvittavan. Englanti, suomi, ranska ja azer toimivat sitten täydentävänä tukena.
Hanna-Maija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti