Lämpö, olen ollut osa jotakin...



Mitä tapahtui kun elämää Pohjois-Karjalassa tutkittiin sanataiteen, huovutuksen ja valokuvien keinoin?

Museokerho oli Museoviraston tukema hanke, joka sai nyt toukokuussa päätöksensä.

Ohjaajalla on suunnitelmia, jotka muuttuvat nopeallakin aikataululla. Loppukevät meidän piti keskittyä museon ja nukketeatterin yhdistämiseen. Näin ei käynyt, vaan ryhmäläisten toiveiden mukaisesti jatkoimme museokirjan työstöä. Tähän pätee hyvin lausahdus, että vähemmän on enemmän.

Mitä me teimmekään nyt viime kuulumisten jälkeen? Me huovutimme, sanataiteilimme, jaoimme tarinoita ja kokemuksia. Näistä osista rakentui meidän omat museokirjamme. Osa sivuista vielä huutaa tyhjyyttään, mutta niiden täyttämistä voi jatkaa omatoimisesti aina uuden tiedon tai kulttuurikokemuksen jälkeen.

Museokerhoon tultiin mukaan erilaisista lähtökohdista. Osa halusi yhteisen harrastuksen lapsensa kanssa, toiset tutustua ja syventyä museon sisältöihin, kiinnostus luovasta toiminnasta, uuden oppiminen, harrastuksen aloittaminen ja uusien erilaisten tuttavuuksien löytäminen kotiseudultaan.

Saimme nauttia yli sukupolvien yltävistä kohtaamisista ja tarinoista. Ilolla sain myös seurata sitä kuinka ryhmäläiset olivat aidosti toisistaan kiinnostuneita ja halukkaita myös tapaamaan museokerhon ulkopuolella. Ryhmästä huokui lämpö, välittäminen ja sitoutuminen toimintaan. Museo myös vahvisti omaa paikkaansa vapaa-ajan toimintaa järjestävänä tahona. Museohan on mitä parhain kohtaamispaikka, koska keskusteltava ja tutkittava asia ei lopu kesken. Yhdessä tekeminen myös edistää hyvinvointia!

Meidän matkasta ja tarinasta, tunnelmia kuvin ja tekstein, olkaa hyvä!


"Hyvää ovat olleet muiden muistot, tunnelma ja museoihmisten asiantuntevat esitykset."


"Lämpö, olen ollut osa jotakin..."


"Syvälle mieleenpainuvinta hiljaisuus, kun ihmiset keskittyvät tekemiseen. Hyvän mielenrauha."


"Ihana yhdistelmä museota, tekemistä ja yhdessäoloa."


"Ryhmä on tuonut iloa, yhdessäoloa, kontakteja joita muutoin en olisi solminut."


"Hyvää ovat olleet useat vierailijat."


"Hyvä kokonaisuus."


"Pelkkää positiivista kokemusta monipuolisesti."


"Tullut uusia tuttuja ja saanut uusia ideoita."


"Rentouttavaa jakamista ja iloa."


"Mieleenpainuvinta hämy, valaistus, yhdessäolo ja villa."


"Tämä on ollut erilaista, hauskaa, rentouttavaa, virikkeellistä ja käytettävissä on ollut ihanat tarvikkeet, ei mitään pihistelyä."

"Kiitos ja terveiset loisto museolle."



Tiina Aalto
Kulttuuriohjaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesätyö taiteen keskellä

Hei! Tässä kirjoittelee Veera, 17-vuotias taidemuseon kesätyöläinen. Tällä hetkellä on meneillään kolmen viikon kesätyöni viimeinen päivä, j...